Tonttu Torvinen on salainen. Ja Joulupukin tärkein alainen... Laulaja Erin Anttila, 35, heiluttaa omenakoria kädessään ja hyräilee joululaulua. Hän näyttää villakerroksiin kääriytyneeltä Lumikilta, ”eli ihan irlantilaisen prototyypiltä”, kuten hän itse sanoo.
Vuosi on taittumassa talveksi, ja joulu kolkuttelee jo kulman takana. Tällä kertaa Erin viettää sen Suomessa, kotikulmillaan Itä-Helsingissä. Tapana on, että mama, Erinin irlantilaissyntyinen äiti, kutsuu koko katraansa luokseen joulunviettoon.
– Sisaruksillani on yhdeksän lasta. Lisäksi kaikilla neljällä on puoliso. Yhdessä olemme kuin italialainen perhe: puhumme yhtä aikaa kahta kieltä, lapset juoksevat ja tavarat lentelevät.
Perinteiden joulu
Syksy on Helsingissä pitkä ja synkkä. Koko kaupunki jännittää, ehtiikö lumi sataa ennen pukin tuloa. Joulun kunniaksi Erin on koristanut kotinsa ja kaivanut esiin pienen joulukuusensa. Vain yksi asia harmittaa – se, etteivät leivonnaiset tänäkään vuonna ole itse tehtyjä.
– En ole pätkääkään kotitalousihminen. Haluaisin antaa ystäville lahjaksi omatekoisia pipareita omatekoisessa laatikossa, mutta en saa ikinä mitään sellaista aikaiseksi.
Perinteisiin kuuluu, että jouluaaton Erin sisaruksineen viettää kukin oman puolisonsa perheen kanssa. Joulupäivänä kokoonnutaan maman ja isän luokse. Silloin tarjolla on irlantilaisia herkkuja, kuten kalkkunaa, paahdettuja perunoita ja tietysti jälkiruokavanukas, joka sytytetään konjakilla liekkeihin.
– Meillä on kruunut, lelut ja krääsät. Ne ovat tärkeitä äidilleni. Olemme katolilaisia, joten yleensä joku lapsista lukee pätkän jouluevankeliumista. Pienenä kävimme yöllä kirkossa, mutta sitä emme ole tehneet enää vuosiin.
Ennen kouluikää Erin asui kolme vuotta Irlannissa. Silloin pukki toimitti lahjat savupiipun kautta sängyn päätyyn jouluyönä.
– Uskoin pukkiin ärsyttävän pitkään. 11-vuotiaana äiti sanoi, että pukki ei enää tule. Olin niin pettynyt, että jostain hän onnistui pukin sinäkin vuonna viime tingassa hankkimaan.
Muutama joulu on jäänyt Erinin mieleen aivan erityisen hyvin. Vuosia sitten Nylon Beat tilattiin joulupäiväksi laivalle esiintymään. 21-vuotias Erin itki vuolaasti, niin pahalta perheen jättäminen tuntui.
Viime joulun Erin halusi viettää kahdestaan miehensä Vesan kanssa Lapin rauhassa.
– En vain jaksanut sitä hässäkkää. Enkä ole sellainen, että huolehtisin siitä, loukkaantuuko joku päätöksestäni. Sen verran itsekäs pitää olla, että elää oman päänsä mukaan.