Kotivinkki

Lauantai-ilta on viikon onnellisin hetki – kävimme katsomassa, miten tavalliset suomalaiset viettävät koti-iltaa


Suomalaiset ovat onnellisimmillaan lauantai-iltaisin, jolloin he syövät, juovat ja katsovat televisiota. Kävimme seuraamassa lauantai-illan huumaa ihan tavallisessa kerrostalossa.
Kuvat Pia Inberg

Sisäpihan puoleisessa isossa yksiössä Helsingin Kalliossa on meneillään poikkeuksellinen lauantai-ilta: Andreas Takacs lukee kirjaa, Annika Sivén katselee televisiota ja sekarotuinen Ponti-koira torkkuu pedissään.

Ympärillä on baarien täyttämiä kortteleita, mutta tässä 1950-luvulla rakennetun, entisen käsityönopettajaopiston ja kymmenen vuotta sitten asunnoiksi muutetun kerrostalon ensimmäisen kerroksen kodissa tuoksuu pulla.

”Olemme lauantai-iltaisin lähes aina töissä. Tai jos toinen onkin vapaalla, toinen on varmasti töissä”, Annika kertoo.

Annika työskentelee sosiaalialalla ja Andreas kokkina. Poikkeuslauantain syy on, että Andreas on juuri vaihtanut työpaikkaa ravintolaan, joka on vasta rakenteilla. Kun Annika tuli aamuvuorosta, hän ja Andreas lähtivät Pontin kanssa lenkille ja valmistivat wieninleikettä sekä perunoita.

”Meille lauantai on kuin mikä tahansa muukin päivä, sillä vapaapäivämme vaihtelevat työvuorojen mukaan”, Annika sanoo.

Andreas Takacs ja Annika Sivén viettävät harvinaista vapaata lauantaita. Andreas on leiponut pullaa. ”Koti on meille levon paikka. Täällä kerätään voimia, tehdään ruokaa ja juodaan joskus viiniä.” Andreas Takacs ja Annika Sivén ovat yleensä lauantaisin töissä. He haaveilevat vapaista viikonlopuista. ”Olisi mukavaa viettää vapaapäiviä yhdessä ja silloin kun suurin osa muistakin.”

Lauantai on kotipäivä, kertoo Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus. Päivällä suomalaiset siivoavat, pyykkäävät ja käyvät kaupassa, illalla he tekevät ruokaa ja katsovat televisiota.

Ja ovat onnellisia. Veikkauksen tutkimuksen mukaan lauantai on suomalaisten mielestä viikon paras päivä, ja parhaan päivän paras hetki on iltakuuden ja iltayhdeksän välillä. Prime time, siis.

”Lauantai on meille erityinen päivä, koska työ ei ole vallannut sitä kokonaan. Suurin osa ihmisistä saa olla silloin vapaalla ja rauhassa”, suomalaisten ajankäyttöä tutkinut Timo Anttila Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Parhaan päivän paras hetki on iltakuuden ja iltayhdeksän välillä.

Anttilan mukaan ihmisten ajankäyttö on muuttunut vuosien varrella melko vähän. Perjantaisin suomalainen alkaa valmistautua viikonloppuun ja sunnuntaina seuraavaan työviikkoon. Lauantai on oma ihana hetki siinä välissä.

Jos tässä talossa olisi asuttu parikymmentä vuotta sitten, siellä olisi tehty ihan samoja juttuja kuin tänä vuonna. Suomalaisten ajankäyttöä tutkineen Timo Anttilan mukaan ihmisten ajankäyttö on muuttunut vuosien varrella melko vähän. Hän pohjaa näkemyksensä suomalaisten ajankäyttötutkimuksiin, joita on tehty 1980-luvulta asti.

Jussi Viskarin mielestä lauantaissa on parasta, että silloin työt voi unohtaa. Matka- ja tapahtuma-alan yritystä pyörittävä Jussi viettää viikonloppua poikansa Laurin kanssa, kun vaimo Riikka on matkoilla.

”Lauantai on ehdottomasti viikon paras päivä”, sanoo Jussi Viskari.

Hän asuu samassa rapussa Annikan ja Andreasin kanssa, kerroksen ylempänä, ja on kaksin kotona juuri vuoden täyttäneen Lauri-poikansa kanssa. Vaimo Riikka on lähtenyt viikonlopuksi reissuun.

Lauantaita ei koskaan kuluteta, se vietetään.

”Aamupäivällä kävimme kavereiden kanssa brunssilla ja sitten vaunulenkillä Töölönlahdella”, Viskari sanoo.

”Lauantaita ei koskaan kuluteta, se vietetään. Silloin elämme hyvää elämää.”

Sitten hänellä onkin jo kiire tukemaan Lauria, joka horjahtelee kävelykärryjen kanssa olohuoneessa.

Jussilla ja hänen vaimollaan on kaveripariskunnan kanssa lauantaiperinne: jos kaikki ovat kaupungissa, he tapaavat Helsingin keskustassa sijaitsevassa kreikkalaisravintolassa kello 12.

Noin kymmenen vuotta jatkunut tapa on hyvä aloitus viikonlopulle. Sen jälkeen jaksaa käydä kaupoilla ja ulkoilla.

Illalla Laurin nukahdettua Jussi ja Riikka kokkaavat, saunovat ja katsovat televisiota. Joskus kotiin kutsutaan vieraita. Lauantai onkin viikon suosituin kyläilypäivä. Tilastokeskuksen mukaan 15 prosenttia suomalaisista harrastaa sosiaalista kanssakäymistä iltakuudelta.

”Aiemmin kyläiltiin sunnuntaisin, mutta koska kotityöt ja kaupassakäynti ovat siirtyneet osittain sunnuntaille, ne ovat vieneet tilaa kyläilyltä”, Tilastokeskuksen tutkija Riitta Hanifi sanoo.

Englannista Suomeen 12 vuotta sitten muuttaneella Ric Thorneycroftilla on laaja ystäväpiiri. ”Tänä iltana menen lähistöllä asuvan kaverini syntymäpäiville.”

Aikaa ystävien kanssa viettää myös sinkku Ric Thorneycroft, joka asuu kaksiossa viereisen B-rapun kakkoskerroksessa.

”Lauantai-ilta on kaikkein vaikein viettää yksin kotona. Silloin näen kavereitani.”

Päivällä Ric käy kaupassa, tekee kotitöitä, katselee jalkapalloa televisiosta ja näkee ystäviään, joilla on lapsia. Hänestä lauantain hienoin hetki on aamu.

”Parasta on tajuta, että saan tehdä mitä vain ilman velvollisuuksia. Siltä se tuntuu, vaikka lauantaini kulkevat usein saman kaavan mukaan.”

Lauantai-ilta on kaikkein vaikein viettää yksin kotona.

Myös Veikkauksen tutkimuksessa selvisi, että parasta lauantaissa on kiireettömyys ja vapaus tehdä mitä vain. Harva tosin tekee mitään kovin erikoista. Mahdollisuus siihen riittää.

Lauantaihin kuuluu myös haaveilu: lähes puolet lottokupongeista palautetaan lauantaina, useimmiten iltakuuden ja kahdeksan välillä. Prime time!

Ric ei lottoa, mutta oluen ja kitaransoiton lomassa hän tekee suunnitelmia illalle. Täksi illaksi olisi kolmet juhlat.

Alkoholi kuuluu suomalaisten lauantai-iltoihin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen Näin Suomi juo -kirjan mukaan viikon suosituin hetki alkoholinkäytölle on lauantai kello 20–21. Silloin joka kuudes suomalainen, siis 840 000 ihmistä, ottaa lasillisen tai enintään neljä annosta alkoholia. Noin puolella heistä lasissa on olutta.

Terhi ja Jussi Mäki pyhittävät lauantait rentoutumiselle. Silloin ei esimerkiksi siivota. Kolmen, nyt jo aikuisen pojan vanhemmilla on riittänyt rutiineja elämässä. ”Nyt on ihanaa, kun on aikaa vain olla.”

Ricin yläpuolella neljännessä kerroksessa asuvat Terhi ja Jussi Mäki ovat jo valinneet valkoviinin illallispöytään. He syövät vasta kahdeksan maissa, mikä on myöhemmin kuin suomalaisilla on tapana: vain viidesosa suomalaisista syö samaan aikaan.

Nyt Terhi etsii televisiosta lisää urheilua, sillä tenniksen ATP-turnaus ja Englannin valioliigan jalkapallo-ottelu Viasatilta päättyivät juuri.

”Olen urheiluihminen henkeen ja vereen, eikä taida mennä yhtäkään lauantaita, etten katsoisi jotain urheilua joko livenä tai televisiosta.”

Terhi seuraa urheilua laidasta laitaan. Hän rakastaa eniten huippujalkapalloa, uintia ja kotimaan jääkiekkoa. Suosikkijoukkue on Oulun Kärpät. Ottelut ovat usein viikonloppuisin, jolloin intohimoisen penkkiurheilijan on oltava television äärellä.

”Kaikki muu urheilu kelpaa, paitsi Formula 1. Se laji ei vetoa minuun sitten yhtään.”

Jussi lukee viereisessä nojatuolissa saksalaisen Nele Neuhausin dekkaria Susihukka. Päivällä pariskunta on käynyt uimassa. Jussi ja Terhi ovat olleet naimisissa 40 vuotta, ja lauantai on heille erityinen päivä. Silloin heillä ei ole yleensä mitään sovittua ohjelmaa ja he saavat viettää aikaa yhdessä. Arkena Terhi tekee paljon vapaaehtoistöitä.

”Terhin viikko on äärettömän tiukka – jopa kiireisempi kuin silloin, kun hän oli vielä töissä. Lauantaisin rauhoitumme ja rentoudumme”, Jussi sanoo.

Lauantaisin kiirettä tuntee vain joka viides, kun arkisin kiireisiä on melkein 40 prosenttia suomalaisista.

Tutkija Timo Anttilan mukaan voisi olettaa, että kauppojen aukiolojen laajentuminen ja harrastukset ovat tehneet viikonlopuista entistä hektisempiä.

”Siltä ei kuitenkaan näytä, hyvä niin. Sunnuntai on silti lauantaita enemmän lepopäivä. Silloin nukutaan kaksi tuntia enemmän kuin arkipäivinä.”

Lauantait ovat Laura, Anna, Eemil ja Kristofer Klefbohmille yhdessäolon aikaa, sillä arkisin Laura on töissä ja Eemil päiväkodissa. ”Lauantaisin on ihanaa olla kotona”, Laura sanoo.

C-rapun viidennessä kerroksessa asuvat Klefbohmit heräävät joka aamu kuudelta. Puolitoistavuotias Anna ja pian neljä vuotta täyttävä Eemil pitävät huolen, että rutiinit pysyvät viikonpäivästä huolimatta.

Isä Kristofer pitää erityisesti lauantaiaamuista, jolloin koko perhe syö rauhassa aamiaista ilman kiirettä.

”Lauantaisin otamme rennosti. Luemme lehtiä, ulkoilemme ja teemme mitä mieleen juolahtaa”, Laura-äiti kertoo.

Suomalaiset ovat aikamoisia yökyöpeleitä.

Kun lapset viimeistään yhdeksältä nukahtavat, Laura ja Kristofer katsovat yhdessä Moderni perhe -sarjaa, syövät suklaata ja juovat glögiä.

Laura painuu pehkuihin noin kymmeneltä, mutta Kristofer haluaa vielä hetken omaa aikaa. Viimeistään yhdentoista aikaan hänkin on jo sängyssä. Puoli kahdentoista aikaan puolet suomalaisista nukkuu, puolet valvoo.

”Olemme aikamoisia yökyöpeleitä”, Tilastokeskuksen Riitta Hanifi sanoo.

Hänen mukaansa päivärytmin myöhentyminen kertoo suomalaisten keskiluokkaistumisesta.

”Ennen herättiin aikaisin ja mentiin tehtaaseen. Nyt työ toimistossa alkaa yhdeksältä.”

Vaikka suomalaiset kokevat olevansa onnellisimmillaan juuri lauantaisin, se on viikon stressaavin päivä keholle. Hyvinvointiyhtiö Firstbeatin tutkimustulos perustuu sykevälimittaukseen ja saattaa selittyä alkoholinkäytöllä, joka on elimistölle stressitekijä.

Klefbohmeilla ei käytetä alkoholia juuri lainkaan. Kristofer myöntää, että lauantain sijaan sunnuntai on hänelle hieman stressaava päivä ennen uuden viikon alkua.

Sitä ei tarvitse kuitenkaan vielä miettiä. Nyt nautitaan.

Julkaistu: 9.1.2019