Lääkäri Emilia Vuorisalmi: "Kävin läpi tunneburnoutin"
Ihmiset
Lääkäri Emilia Vuorisalmi: "Kävin läpi tunneburnoutin"
Sekaisin Lovesta -kirjan kirjoittanut Emilia Vuorisalmi tietää, että rakkaussuhteen päättyminen voi oikeasti murtaa sydämen.
Julkaistu 1.4.2016
Kotivinkki

"Pari vuotta sitten makasin sängyssäni ja kuulostelin sydämeni tykytystä. Olin levoton, valvoin yöt ja kärsin aamuisin huimauksesta ja selkäkivuista. Olin eronnut enkä osannut olla yksin.

Olin elänyt koko elämäni parisuhteessa ja luonut sille perusturvallisuuden tunteeni. Yksin jääminen pakotti etsimään onnellisuuskemikaaleja muualta. Olin järkisyistä ajautunut tekemään työtä, josta en saanut haastetta ja iloa. Minun piti päästä tekemään sitä, mitä rakastan. Niin löytyi tv-työ Hehku-ohjelman juontajana ja tutkimusprojekti, jossa aloin selvittää, miksi sydänsurut satuttavat ja miksi rakastumme. Tutkimukseeni liittyen syntyi kirjani Sekaisin lovesta. Innostavien projektien myötä elämääni virtasi uutta onnea.

Jälkikäteen näen, mistä ahdistuksessani oli kyse. Kävin läpi tunneburnoutin. Tiedän lääkärinä, että rakkaussuhteen päättyminen voi oikeasti murtaa sydämen. Stressireaktio heikentää verenkiertoa ja voi johtaa jopa sydänkohtaukseen. Ihmisen psyyke ja fyysinen olemus ovat vahvasti yhteyksissä.

Nykyisin iloitsen löytyneestä tasapainosta. Se koostuu rauhallisesta kotielämästä lapsen kanssa, ystävien ja perheen tapaamisista sekä mielenkiintoisista töistä. Kun olen päässyt tekemään asioita, joista nautin, olen onnellisempi ja energisempi myös muilla elämän alueilla.

On tärkeää pyrkiä kohti unelmia, vaikka joskus niihin pitää kulkea pitkä matka, ja säilyttää usko, että kaikki on mahdollista. Siltikin, vaikka olisi pudonnut kovaa ja korkealta, kuten minä.”

Juttu on julkaistu Kotivinkissä syksyllä 2015.

1 kommentti