”Vaikeinta on ylittää alkamisen vuori. Kerran pari vuodessa tulee kipinä, ja alamme mieheni Mikan kanssa edistää yhtä kesken jääneistä projekteista. Sitten iskee tenkkapoo – jokin työkalu puuttuu tai joudumme miettimään, miten ratkaisemme vaikkapa vinon seinän aiheuttaman ongelman. Into laimenee, ja ehtii vierähtää kuukausi jos toinenkin, ennen kuin homma taas jatkuu.

Moni remontti jää kesken tällaisen ketju­reaktion vuoksi. Työ kompastuu sinänsä pieniin juttuihin. Esimerkiksi portaikoista puuttuu kaidepanelointi, koska yksi paneeli olisi pitänyt halkaista. Sisällä sitä ei mahtunut teke­mään ja ulkona oli kova pakkanen, joten päätimme odottaa kesää. Siitä on jo vuosi.

Ostimme vanhan hirsitalon vuonna 2008. Vanhan talon kunnostaminen oli minun unelmani. Aluksi ajattelin, että remontti valmistuisi viidessä vuodessa. Alku sujuikin vaihdikkaasti: säntäilimme sinne tänne ja aloimme remontoida ympäri taloa samaan aikaan.

Sitten syntyi kuopus, jonka vauva-aika oli haastava. Myöhemmin minusta tuli muistisairaan pappani asianhoitaja, ja hänen kotinsa tyhjentäminen vei voimia. Paloin loppuun töiden ja muun elämän vuoksi eikä energiaa riittänyt remonttiin. Puolisonikaan ei edistä sitä aktiivisesti, sillä keskeneräisyys ei häiritse häntä.

Remontin paras vaihe on purkaminen, koska siinä näkee heti kätensä jäljen. Riivimme talon yläkerran rankaan asti auki vuonna 2014. Yläkerran aulatila toimii kuopuksen makuuhuoneena, ja siitä puuttuu esimerkiksi kaappien ovet ja tapetointi. Seinillä näkyy sanomalehteä, jota olemme käyttäneet seinän huokoisen puukuitulevyn alustapettina.

Lasta puolivalmis huone ei kuitenkaan haittaa, koska hän ei muista sitä muunlaisena. Esikoisen huoneen alakerrassa saimme valmiiksi viime vuonna pari kuukautta ennen kuin hän muutti kotoa.

Kerran kuumeessa selailin nettikirppiksiä ja löysin juuri sellaiset keittiönkaapit, jotka olin haaveillut kunnostavani. Ostin ne, mutta sängynpohjalta noustuani tajusin, että nyt meillä on huone täynnä kaappeja, jotka pitäisi jaksaa asentaa. Sitä ennen pitäisi kuitenkin avata lattia, jotta näemme, missä kunnossa se on.

Saimme homman melko vauhdikkaasti valmiiksi jo vuonna 2016, mutta siitä asti keittiöstä on puuttunut kattolistoja ja putkien koteloi­ta.

Kun vieraita tulee meille ensimmäistä kertaa, he usein kommentoivat, että aijaa, olette aloittaneet rempan. Heidän naamansa venäh­tävät, kun kerron tiivistelmän remontin vaiheista. Kukaan ei kuitenkaan ole ääneen ihmetellyt, että miksi emme ole saaneet hommia tehtyä. Sukulaiset kommentoivat enemmän, miten nopea tuo ja tuo olisi tehdä, mutta kommentointi loppuu, kun kehotan heitä tulemaan ja tekemään itse.

Remonttiavun hankkimista olemme harkinneet, mutta tulimme siihen tulokseen, ettei viitsi teettää työtä, johon pystyy itsekin. Ammattilaisten avulla yläkerta olisi ollut jo vuosia sitten valmis, mutta toisaalta säästimme kymmeniä tuhansia euroja.

Minulla oli ennen tapana sanoa, että remontti valmistuu jouluksi. Vuotta en kuitenkaan maininnut. Nyt uskon, että talo on kymmenessä vuodessa valmis.”

”Unelmieni lattia olisi siisti ja yhtenäinen, ja siinä olisi tosi korkea lattialista, joka toisi luksuksen tuntua asuntoon. Nyt meillä on neljää eri lattiamateriaalia, jotka eivät sovi yhteen. Eteisen ja olohuoneen laminaatin asensimme puolisoni Harrin kanssa muuton jälkeen kaksi vuotta sitten, mutta keittiön kulunut, 20 vuotta vanha parketti odottaa vaihtamista. Vaatehuoneen lattia on vuodelta 1969, kun talo rakennettiin. Se on liimattu niin tiukasti kiinni, että emme luultavasti koskaan tee sille mitään.

Olemme muuttaneet ja remontoineet paljon. Uuteen kotiin liittyy aina mahdottoman paljon ideoita ja intoa. Aloitamme remontit tohinalla, mutta on hirveän suuri mahdollisuus, että ne jäävät seuraavana päivänä kesken.

Puolisoni ja minä olemme hieman hajamielisiä ihmisiä. Tehokkaimmillaan olemme yhdessä, koska silloin tsemppaamme toisiamme. Ei ole ensimmäinen kerta, kun projekti jää kesken. Ongelmana on, että aloitamme uuden homman ennen kuin edellinen valmistuu.

Asuimme aiemmin Utsjoella, jossa kunnostimme vanhan omakotitalon. Keittiön vaihdon yhteydessä yksi nurkka jäi maalaamatta, ja sellainen se oli vielä silloinkin, kun muutimme Rovaniemelle nykyiseen kotiin.

Lattioiden lisäksi meidän pitäisi vaihtaa lattialistat. Ne maksaisivat vain muutaman satasen ja asennus veisi pari kolme tuntia. Yleensä jompikumpi ehdottaa niiden ostamista, kun rahallinen tilanne on sopiva. Koska emme kuitenkaan lähde hoitamaan asiaa saman tien, rahoille löytyy pian parempi käyttö­tarkoitus.

Emme halua mennä siitä, mistä aita on matalin. Liimaamalla listat asentaisi nopeasti, mutta haluamme ruuvata ne, jotta ne voi tulevaisuudessa myös irrottaa helposti. Luultavasti saamme listat paikoilleen vasta kun olemme remontoineet hieman mummomaisen keittiömme ja vaihtaneet siellä lattiat.

Minulla on viha-rakkaussuhde keittiön parkettiin, joka on niin erivärinen kuin muut lattiat. Koska ovelta puuttuu kynnys, lattianraosta löytyy jatkuvasti koiran ruokanappuloita ja karvaa. Ne pistävät silmään aina, kun kävelen siitä yli. Listojen puuttuminen tekee myös imuroinnista vaikeaa. Toisaalta kun istun olohuoneen sohvalla enkä näe listojen rakoja, en edes ajattele asiaa.

Naurettavinta on, että me molemmat rakennamme nykyään työksemme. Harri on puuseppä ja minä vaihdoin 20 vuoden jälkeen digitaalisesta markkinoinnista rakennus­alalle, jota opiskelen päivisin. Meillä pitäisi olla kaikki mahdollisuudet saattaa remontit loppuun, mutta kun on koko päivän päntännyt tai tehnyt alan töitä, ei illalla jaksa enää ajatella asiaa.

Arjen rutiineja pyörittäessä koko tilan tyhjentäminen pariksi päiväksi ja rauhoittaminen remontille tuntuu aivan liian työläältä. Iltaisin kotona on parempaakin tekemistä. Mieluummin pelaamme videopelejä tai katsomme sarjoja.

Varsinkin rakennusalaa opiskeleville kavereille selitän heti, että meillä ei ole listoja. Välillä nolottaa, kun he kuittailevat keskeneräisestä remontista. Ajattelen kuitenkin, että tämä on elämää eikä haitaksi kellekään. Kaiken ei tarvitse olla tip top.”

”Tällä hetkellä isoin projekti on talon ulkoverhoilun vaihtaminen. Se jäi kesken, kun puu­tavaran hinta nousi niin paljon. Valmiina on vasta kolmasosa, loppu odottaa kesää.

Osaan vaihtaa verhoilun itse, ellei pinnan alta löydy yllätyksiä. Niitä en osaa itse korjata, joten siinä tilanteessa otan ehkä lasin viiniä ja mietin, että tuliko seinä nyt järkevästi avattua.

Olen iloinen sitä, miten paljon omat taitoni ovat taloa remontoidessa kehittyneet. Kun ostimme tilan silloisen puolisoni kanssa maaliskuussa vuonna 2017, perus­kor­jausta ei ollut tehty vuosikymmeniin. Kesällä remontoimme nopeasti, jotta saisimme talon asuttavaan kuntoon. Esimerkiksi lattiat piti avata ja vaihtaa eristeistä lähtien. Kun muutimme, nuorin lapsi oli alle vuoden ikäinen ja olin itse äitiyslomalla.

Kaksi vuotta sitten erosimme ja sanoin heti, että haluan jäädä taloon neljän lapsemme kanssa. Paikka on poikani kummitädin sukutila, ja olen käynyt täällä lapsesta asti. En kuitenkaan arvannut, kuinka paljon aikaa talon ylläpito vaati. Neliöitä meillä on 360.

Eron jälkeen remontti on edennyt omaa tahtiaan. Vuosien varrella olen tottunut siihen, että jokin on jatkuvasti kesken. Mietin paljon sitä, mikä on tärkeintä saada valmiiksi, mihin rahat riittävät, miten saamme asuinmukavuutta lisättyä ja mikä veisi remonttia eteenpäin.

Enää en kuitenkaan mieti keskeneräisyyttä jatkuvasti, sillä se tekee hulluksi. Arjessa riittää mietittävää muutenkin. Talomme lämpiää puilla, joten vapaapäivänäkin pitää kantaa monta korillista klapeja, takkoihin tehdä tulet ja hevoset hoitaa.

Tällä hetkellä keittiön puuhella vetelee viimeisiään. Listat jäivät muuton jälkeen laittamatta, koska tärkeintä oli, että huoneiden pinnat saadaan kuntoon. Osa listoista odottaa asentamista, osaa ei ole edes hankittu. En itse saa niiden kulmia jiireihin, ja minulle on iso kynnys pyytää ulkopuolista apua.

Kun talo on aikanaan valmis, siirryn piharakennuksen kimppuun. Se on lähes tuhat­neliöinen entinen navetta, jossa eläimemme nykyään asuvat. Remonttia lykätäksemme maalasimme rakennuksen puna­multamaalilla. En kuitenkaan stressaa siitä. Rakennuksen remontoiminen on helpompaa, sillä sen kunto ei vaikuta arkeen eikä näy vieraille ihmisille. Tulos on vain omille silmilleni.

Olen yrittänyt miettiä, että millaista elämää haluan elää ja tarjota lapsille. Maalla on paljon kivaa tekemistä, jolle ei meinaa remontin vuoksi jäädä aikaa. Hiljattain lapset tosin pyysivät, että heidän huoneensa remontoitaisiin. Ilmalämpöpumpun asennuksesta ja pintojen uusimisesta tulikin välityö ennen kevään ulkoremonttia.

Vaikka olen käynyt läpi monenlaisia tunteita, on remontointi ollut pääasiassa kivaa. Näen jo, miten upea tästä paikasta tulee ja olen hurjan ylpeä, että pystyn pyörittämään kaikkea yksin.

Kaikista ylpein olen saunanlauteista. Olen tehnyt ne itse tädin miehen kaatamista puista. En tiennyt lauteiden tekemisestä mitään.

Kun menin rautakauppaan ostamaan ruuveja, en tiennyt, millaisia ne ovat. Enoni antoi minulle etäyhteydellä ohjeita, ja lauteista tuli kestävät ja suorat.”