Viherpiha

”Kun lumi peittää kuihtuneet kukkamaat, puutarhassa alkaa uusi elämä” – Annin mielestä joulu on pihan tunnelmallisinta aikaa


Vaikka kesän vihreys nukkuu lumipatjan alla, puutarhakauden ei tarvitse olla ohi. Kauralyhteet, punaposkiset omenat ja juuri oikean sävyiset tunnelmavalot pukevat vaasalaisen puutarhaharrastajan Anni Kiviniemen pihan jouluun.
Teksti Anni Kiviniemi
Kuvat Katja Lösönen

Kuka sanoi, että suomalainen puutarhakausi on turhan lyhyt! Kun pakkanen nipistelee varpaita ja lumi peittää armollisesti kuihtuneet kukkamaat, pihallani alkaa aivan uudenlainen elämä. Silloin sytytän poluille lyhdyt, pyyhin syksyn lehdet puutarhatuolien päältä ja heitän niille lämpimät taljat. Siinä kun istun ja katselen sinisen hetken hiipimistä hangille, huomaan, että puutarhahan on juuri nyt kaikista tunnelmallisimmillaan.

Sydämeni sykkii sekä puutarhalle että joululle, joten niiden yhdistäminen on ehkä parasta, mitä tiedän. Kun viisi vuotta sitten rakensimme pihaamme Vaasassa, suunnittelin yhtä aikaa sekä istutusalueita että jouluvalojen paikkoja (olenkin vakaasti sitä mieltä, että ne pitäisi huomioida jo jokaisessa puutarhasuunnitelmassa). Jopa yksinäinen pikkukuusi ja vanha risuinen villi­omenapuu jäivät kaatamatta, kun köytin itseni niihin jouluvalojohdoilla. Siis kuvainnollisesti toki. Ja kylläpä ne vain sädehtivät nyt upeina pimeässä pakkasillassa! Sen myöntää jopa sahan kanssa heilunut mieheni.

Odotan syksyllä kauppoihin jouluvalohyllyjä yhtä innokkaasti kuin keväällä siemenhyllyjä.
Kun tiedossa on jouluprojekti, Annin lapset lähtevät innolla mukaan. Konsta toimii mieluiten ulkotulien sytytysmestarina. Lyhdyt ja ulkotulet tuovat joulun puutarhaan.

Jouluvalot ovat kuin tulppaanien sipuleita: niitä ei voi olla liikaa!

Mistä puutarhan joulu sitten syntyy? Minä vastaisin, että tunnelmasta ja sopivasta määrästä hauskaa hömpötystä. Onneksi lapsetkin innostuvat herkästi, kun äitiin iskee jouluhulluus. Laitamme yhdessä joulupöydän koreaksi oraville ja pikkulinnuille. Ripustelemme kauralyhteitä, talipalloja ja punaposkisia omppuja lintulaudalle ja puiden oksiin. Aika harva lintu omenilla tosin herkuttelee, mutta kestävätpä siksi pitkään ja näyttävät ihanilta. Kun on tarpeeksi järeää rautalankaa, omenat saa lävistettyä jopa komeaksi kranssiksi.

Odotan syksyllä kauppoihin jouluvalohyllyjä yhtä innokkaasti kuin keväällä siemenhyllyjä. Haluan käyttää pihamme valosarjoissa ainoastaan lämpimänvalkoista valosävyä, sillä yhdessä ulkotulien kanssa ne tuovat puutarhaan oikeaa juhlan tuntua. Tiedän, että monelle ajatuskin jouluvaloista aiheuttaa päänsärkyä. Itse kuitenkin suhtaudun huolella valittuihin kauneimpiin valoihin vähän kuin pionin taimiin tai tulppaanin sipuleihin – niitä ei kovin helposti voi olla liikaa.

Omenat ovat talvisessa omenapuussa hauska koriste ja lintujen herkku. Ne erottuvat jouluisina väripilkkuina kauniisti valkeaa hankea vasten. Jouluna linnuillekin järjestetään herkkutarjoilut. Punaiset omenat pysyvät pakkasessa pitkään kauniina. Havukranssia koristavat suloiset rosepippuripuun oksat. Myös oman pihan marjaomenapensas voi tarjota kauniita kranssiaineksia.

Oma, jouluinen pesä rakentuu kasvihuoneeseen

Tunnelmointi on joulupihan tärkein ja meditatiivisin tehtävä. Lumen peittämä hiljainen puutarha, pimenevä pakkasilta, lepattavat ulkotulet – tämän esityksen pääsylipuista voisin vaikka maksaa. Puutarhaan kannattaakin rakentaa oma jouluinen pesä, vaikka vain yhdeksi taianomaiseksi illaksi. Siellä voi lasten kanssa tarkkailla tonttuliikennettä ja hytistä yhdessä – vilusta ja onnesta.

Pesänhän voi rakentaa melkein minne vain; meillä se tapaa olla kasvihuoneessa. Glögi- ja kaakaotarjoilu ja pihanuotiossa paistetut tikkupullat lisäävät samalla kummasti äitipisteitä. Ainakin niin voi hyvin kuvitella, joulutaian nimissä.

Pimeä vuodenaika kannattaa puutarhassa kääntää voitoksi nauttimalla levollisesta tunnelmasta ja kauniista jouluvaloista. Kesäinen kasvihuone ja puutarhavälineet voivat yllättäen olla jouluisia. Rautapenkistä saa tyynyillä ja taloijoilla lämpimän sohvan, ja kauniit saviruukut käyvät kynttilänjaloiksi.

Kasvihuoneemme on rakennettu vanhoista ikkunoista ja lattiat puretuista seinätiilistä. Kun kuurankukat puhkeavat laseissa kukkaan ja jouluvalot pimeän tullen syttyvät, tällaisesta vintage-kasvihuoneesta kuoriutuu todellinen joulumökki. Koristelen sen joka vuosi havuilla ja kynttilöillä ja asettelen huvikseni talvisäilytyksessä olevat puutarhakalusteet viihtyisästi. On ihana saada kesähuoneeseen käyttöä myös talvella, kun tomaatit, kurkut ja chilit eivät enää valtaa kaikkea tilaa.

Niinpä myös tänä vuonna istumme koko perhe toppaan puettuina ja kylkikyljessä tässä joulupesässämme, syömme joulueväitä ja höpöttelemme niitä näitä. Samalla saamme ihailla kaunista talvea ja pimeydessä tuikkivia valoja.

Kun nyt tarkemmin mietin, olen tainnut periä tunnelmointitaidot omalta isältäni. Hän nimittäin järjesti meille lapsille usein hienoja retkiä ja yhteisiä luontoelämyksiä. Sitten, aivan kaikista kauneimpana hetkenä, hän saattoi tyynesti todeta: ”Tästä varmaan jää lasten sieluun vamma.” Niin, taisipa jäädä. Toivo elää, että sama vamma siirtyy nyt sukuvikana eteenpäin.

Julkaistu: 17.12.2018