
Talossanne on eräs kiinnostava yksityiskohta: pyykkikuilu. Mistä saitte sellaisen idean, Suvi?
Kävimme vierailemassa kaveriperheen kotona, ja heillä oli kodissaan pyykkikuilu. Ajattelin, että tällainenhan olisi kätevä lapsiperheessä. Meillä on kaksi lasta ja makuuhuoneet yläkerrassa, joten tämä tulee toivottavasti olemaan fiksu ratkaisu.
Mitä hankaluuksia pyykkikuilu aiheutti rakentaessa?
Oikestaan voisi sanoa, että koko talo rakennettiin pyykkikuilun ympärille. Se vaikutti ratkaisevasti eri tilojen sijoitteluun: huoneet rakennettiin kuilun ympärille. Suunnittelussa piti ottaa huomioon se, että kaikkien pitää pystyä käyttämään kuilua eli sen yläpää ei voi olla kenenkään huoneessa. Nyt luukku sijaitsee yläkerran aulassa lähimpänä poikamme huonetta. Alakerrassa kuilu johtaa kodinhoitotilaan.
Miten ajatukseenne pyykkikuilusta suhtauduttiin?
Kun kerroimme idean arkkitehti Antti Kaupille (Arkkitehdit Sankarit), hän sanoi, että tehdään vaan. Käsittääksemme tämä oli myös Designtalojen ensimmäisiä toteutettuja pyykkikuiluja.
Miten toteutus onnistui?
Oikein hyvin. Nyt pyykkikuilun yläaukon päällä on vielä indonesialainen koristeellinen, kierrätystiikistä valmistettu ikkunaluukku. Ajattelimme, että mitä ei voi piilottaa, korostetaan sitten oikein kunnolla!
Oliko teillä pyykkikuilun lisäksi jotain muita asioita pakko saada -listalla, Pekko?
Haaveilimme pitkään Eamesin lounge chairista, ja hankimme sellaisen jo vuosia sitten edelliseen kotiimme. Nyt tuoli sai arvoisensa paikan yläkerran aulasta. Keittiöön halusimme ehdottomasti mustat graniittikivitasot. Meillä leivotaan ja laitetaan paljon ruokaa, joten graniitti on helppo pitää puhtaana. Toivelistalla olivat myös mukavat sohvat ja hyvä äänentoisto. Talon sisustuksesta vastasi Tiina Henttonen (suunnittelutoimisto Pilke).
Myös makuuhuoneen katto on erityisen kiinnostava. Kertokaa siitä!
Teimme alaslaskun omin pienin kätösin vanerista sekä bambukuidusta, ruokosokerista ja sellusta valmistetuista 3D-sisustuspaneelista. Sen päälle on upotettu ledinauhat, joten tunnelmaa voi säätää oman maun mukaan. Kun koristetta kiinnitettiin kattoon, jouduimme pyytämään kaverijoukon paikalle. Tarvittiin kuusi ihmistä kannattelemaan sitä.
Miten perheenne on jaksanut koko jättimäisen asuntomessu-urakan?
Olemme me vielä ihan tolkuissamme reilun kahden vuoden rutistuksen jälkeen. Toki takki alkaa olla melko tyhjä nyt, kun olemme vielä viimeisillä viikoilla laatoittaneet pihaa ja istuttaneet kasveja. Mutta todella hyvä tästä kokonaisuudesta tuli. Myös lapset ovat olleet koko ajan hurjan reippaita; välipalapakeksejä ja myslipatukoita on kulunut raksa-aikana melkoinen määrä!
Designtalo Airon Neito, kohde 2. Talossa on pinta-alaa 196 neliömetriä.