
Mihin konesaumattu peltikatto sopii?
Jos rakennuksessa on vanha saumapeltikatto, joka on toiminut hyvin, se kannattaa säilyttää. Hyvin tehdyn ja hoidetun peltikaton käyttöikää ei voi mitenkään rajata. Joskus esimerkiksi sementtitiilikaton tilalle vaihdetaan konesaumattu peltikatto, kun rakennuksen arvoa halutaan korottaa. Peltikatto on myös kevyempi ja pysyy helpommin puhtaana. Harkitse katon sopivuutta rakennuksen tyyliin. Saumapeltikatto kuuluu päärakennuksiin, ei aittoihin tai saunoihin, paitsi jos se on perinteisesti ollut pihapiirin kaikissa rakennuksissa.
Mitä tarkoittaa konesaumaus?
Konesaumauskin on käsityötä, mutta siinä käytetään laitetta, joka kääntää saumat. Kone helpotti työtä, sillä aiemmin peltiä oli taivutettu vasaralla ja pihdeillä.
Mistä näkee, vaatiiko katto korjausta tai maalausta?
Jos maali on irronnut ja katolla alkaa näkyä ruostetta, asia kannattaa hoitaa pikaisesti, ettei kattoon tule reikää. Tarkkaile, että katto pitää vettä. Maasta käsin näkee lähinnä katon yleiskunnon ja maalauksen tarpeen. Katso mahdollisuuksien mukaan sisäpuolelta, näkyykö kosteutta sateella tai kosteusjälkiä rakenteissa. Lähempi katon riskikohtien tarkastelu vaatii katolle kiipeämistä. Tietoa peltikatosta löytyy Museoviraston korjauskorteista Peltikaton korjaus ja Peltikaton maalaus.
Mistä voi päätellä peltikaton ikää?
Sinkitty pelti yleistyi Suomessa 1920-luvulla, ja yksityiskohteissa harvoin löytyy sen vanhempia peltikattoja. Jos katossa on pystysaumojen lisäksi vaakasaumat, se on tehty palapellistä, jota käytettiin 1900-luvun alkupuolella. Uudempi rullapelti on koko lappeen mittaista. Aaltopelti tuli 1900-luvun jälkipuoliskolla, ja muovipinnoitteitakin on ollut jo 1970-luvulta lähtien.
Millaisista kohdista katto tyypillisesti alkaa vuotaa?
Taitteista, läpivienneistä, piipun juuresta ja jalkarännien rakenteista. Vuotokohdassa sauma voi olla auennut, tai jostakin mekaanisesta syystä on tullut reikä tai repeämä. Kattoturvatuotteet ja lumiesteet voivat toisinaan olla vaurioiden aiheuttajia.
Tarvitaanko peltikaton korjaukseen tai tekemiseen lupaa?
Toimenpidelupa vaaditaan silloin, kun katto muuttuu erilaiseksi, eli sen materiaali tai väri muuttuu. Yleisperiaate on, että entiselleen saa korjata.
Millaista peltiä katon korjaukseen käytetään?
Peltiseppälaadun peltiä, joka on tarkoitettu peltikattoon. Muihin tarkoituksiin tehty pelti voi olla liian kovaa. Sopivat vahvuudet ovat perinteisestikin käytetyt 0,5 mm ja 0,6 mm. Vanhoissa katoissa materiaali saattaa olla paksumpaakin. Nykyinen pelti eroaa vanhasta siinä, että teolliset menetelmät ovat kehittyneet ja määräykset muuttuneet, esimerkiksi sinkin passivointiaineet ovat muuttuneet vähemmän haitallisiksi terveydelle.
Milloin katto kannattaa korjata, milloin se on uusittava kokonaan?
Korjata kannattaa silloin, kun on paikallinen vaurio ja sille selvä syy, eikä koko katto ole ruostumassa puhki. Uusien liitosten tekemistä vaikeuttaa, jos vanhan katon saumat ovat hauraita. Yleensä puolen lappeen uusiminen ei ole järkevää, sitä pienempiä vaurioita voi paikata. Jos lappeet ovat hyvin erilaisessa kunnossa, toisen voi uusia.
Pitääkö peltikatto poikkeuksetta maalata?
Konesaumatut katot ovat melkein aina maalattuja, sillä arvokkaan katon ruostesuojasta on haluttu huolehtia. Perinteisiä peltikaton värejä ovat musta, joka muistuttaa vanhoja grafiitti- ja tervakäsittelyjä, sekä kuparia jäljittelevät vihreät ja ruskeat sävyt, joillakin alueilla myös tiilikattoa jäljittelevä punainen. Sen sijaan talousrakennusten aaltopeltikattoja on yleisemmin jätetty maalaamatta. Niiden uusiminen on koettu helpommaksi työksi kuin useat huoltomaalaukset.
Mikä maali sopii parhaiten peltikatolle?
Peltikatoilla on vanhastaan maalityyppejä, kuten pellavaöljypohjaista grafiittimaalia tai bitumisivelyä, joita ei voi huolto- tai paikkamaalata muulla. Alkydimaalejakin on ollut pitkään. Kysy maalariliikkeeltä arvio vanhasta pohjasta. Tehdasmaalattu pelti poikkeaa ulkonäöltään paikalla maalatusta, mutta jos kyse ei ole suojellusta rakennuksesta, sitäkin voi käyttää. Vesiohenteisten akrylaattimaalien pitkäaikaisesta kestosta katoilla ei ole vielä ehtinyt kertyä tietoa.
Mitä muuta pitää ottaa huomioon maalausta suunnitellessa?
Uutta sinkittyä peltiä ei voi heti maalata, vaan se vaatii usean vuoden hapettumisen ennen kuin maali tarttuu. Sellaisessa tapauksessa taas, jossa kattoon on tullut ruostevaurioita, irtoruosteen poisto ja ruosteenestopohjamaalaus on tärkeää.
Tarvitaanko kattotöihin ammattilainen vai voiko jotain tehdä itse?
Itse kannattaa tehdä ainoastaan tilapäisiä kitti- tai massapaikkauksia. Peltirakenteen vaurioiden arviointi ja korjaus on ammattitaitoisen peltisepän työtä. On olennaista, että korjaaja hallitsee tekniikan, ja suorasta pellistä tekeminen on eri asia kuin profiilipeltikaton asennus. Maalaaminen on mahdollista itsekin, mutta pyydä sitä ennen ammattilaisen arvio tarvittavista pohjatöistä. Peltisepän ja maalarin lisäksi saatetaan tarvita myös kirvesmiehen työtä, jos vaurioita on pinnan lisäksi alusrakenteessa. Muista aina katolla työskennellessä asianmukaiset turvavarusteet.
Kaipaako peltikatto huoltoa?
Jyrkältä peltikatolta ei tarvitse poistaa roskia niin kuin tiili- ja huopakatoilta, mutta loivat osuudet, taitekohdat ja kourut keräävät helposti roskaa. Tarkista ja huolla rännit vuosittain. Katon rakenteista riippuu, miten jäätä kertyy ja miten helposti maali vaurioituu. Huoltomaalausväli on noin 10–20 vuotta, siihen vaikuttavat maalityyppi ja katon muoto. Sijaintikin vaikuttaa: kostea meri-ilmasto saa katon kulumaan nopeammin.
Millaiset rännit ja kattoturvatuotteet sopivat saumapeltikattoon?
Perinteisiä katolle tehtyjä jalkarännejä eli pystykouruja suositellaan, jos ne ovat olennainen osa rakennuksen ulkonäköä. Riippukourut toimivat yhtä hyvin vedenpoistossa, mutta muuttavat ilmettä. Jalkarännien yhteydessä syöksytorvien suppilot ovat isommat. Kattoturvatuotteet kuten tikkaat ja lumiesteet ovat eri kattotyypeille suunniteltuja. Saumapeltikatossa kiinnitykset puristuvat useimmiten kohosauman ympärille, jolloin kattoon ei tule reikiä.
Juttua muokattu 25.11.2022: Korjattu tieto kattoon käytettävän pellin vahvuudesta.