
● Syitä koiran eutanasiaan on lukuisia. Yleisiä ongelmia ikääntyvillä koirilla, kuten ihmisilläkin, ovat kasvainsairaudet. Lisäksi kroonista kipua aiheuttavat ortopediset sairaudet, kuten nivelrikko, voivat johtaa pitkälle edenneinä eutanasiaan.
● Eläinlääkärin tehtävä on antaa mahdollisimman totuudenmukaiset tiedot eläimen sairaudesta omistajan päätöksenteon tueksi. Asiaa harkittaessa tulee huomioida lemmikin ikä, sairauden laatu ja hoitoennuste, oireiden voimakkuus, mahdollinen krooninen kipu sekä lemmikin elämänlaatu kokonaisuudessaan.
● Eutanasia on oikeudenmukainen ratkaisu, jos koiralla on perusasioissa ongelmia, joita ei voida ratkaista. Vanhan koiran tulee itse syödä ja juoda ongelmitta sekä liikkua sen verran, että ulostaminen ja virtsaaminen sujuvat vaikeuksitta. Eikä lemmikki saa kärsiä kroonisesta kivusta.
● Eutanasiassa lemmikki saa aluksi esirauhoituksen, johon käytetään samoja aineita kuin tavallisissa toimenpiteissä (esimerkiksi hammaskiven poistossa). Sen jalkeen eläin saa yleisimmin suonensisäisesti lisää nukutusainetta, joka aiheuttaa syvän anestesian. Kun eläin nukkuu jo syvää unta, se saa lääkeainetta, joka lamauttaa hengityksen ja sydämen toiminnan. Lemmikki vaipuu rauhallisesti uneen eikä tunne kipua tai epämukavuutta. Eläimen omistaja voi olla läsnä koko toimenpiteen ajan.
● Jotkut eläinlääkärit tarjoavat myös kotikäyntejä. Jos eutanasia tehdään kotona, vältetään eläinlääkarikäynnin aiheuttama stressi. Paikasta riippumatta tärkeintä on se, että eutanasia tehdään ammattitaidolla ja oikeilla lääkeaineilla niin, että eläin nukahtaa rauhallisesti.
Asiantuntijana sairaalaeläinlääkäri Sanna Viitanen, Yliopistollinen Eläinsairaala, Sisätaudit.
Kotivinkki 3/2013