Kiukaassa piilee hyvien löylyjen salaisuus – katso valintaopas ja löydä itsellesi sopiva kiuas
Rakenna ja remontoi
Kiukaassa piilee hyvien löylyjen salaisuus – katso valintaopas ja löydä itsellesi sopiva kiuas
Kiuas kannattaa valita omien mieltymysten ja käyttötarkoituksensa perusteella. Näillä vinkeillä selvität, millaisella kiukaalla saat sinun saunaasi parhaiten sopivat löylyt.
Julkaistu 18.1.2016
Meillä kotona

Kiuasta valitessa kannattaa miettiä, miten saunan haluaa lämmittää, minkä näköisen kiukaan haluaa ja millaiseen tilaan se tulee. Lämmitystavan lisäksi kiukaat eroavat malleiltaan, ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan.

Kiukaan lämmitystapa

Kiukaat jaotellaan tavallisesti lämmitysenergian tai -tavan mukaan. Kiuas saa lämmitysenergiansa joko puusta tai sähköstä. Hetivalmiit kiukaat ovat sähkölämmitteisiä, mutta hybridikiukaat voivat hyödyntää energianlähteenään sekä puuta että sähköä.

Puukiuas

Perinteinen puulämmitteinen kiuas pitää yhä pintansa. Puukiukaat ovat suosittuja etenkin mökkisaunoissa tunnelmansa ja sähköttömyytensä vuoksi. Toiset mieltävät polttopuiden pilkkomisen vaivaksi, toiset miellyttäväksi, saunomiseen kuuluvaksi puuhaksi.

Plussat ja miinukset

+ tunnelmallinen, perinteinen kiuas

+ ei kuluta tai vaadi sähköä

– polttopuiden pilkkomiseen ja sytyttämiseen kuluu aikaa ja vaivaa

– ei sovi kaikkiin tiloihin, esimerkiksi kerrostaloasuntoihin

Sähkökiuas

Sähkölämmitteisten kiukaiden yleistyessä saunomisesta on tullut arkipäivää myös kaupunkien kerrostaloasunnoissa. Parhaimmillaan sähkökiuas on heti käyttövalmis, mutta tavallisesti löylyihin päästään vasta kun päälle napsautettu kiuas on lämmennyt. Sähkölämmitteisessä kiukaassa ei ole puukiukaan liekin tunnelmaa, ja runsas saunominen näkyy myös sähkölaskussa.

Plussat ja miinukset

+ sopii kaikenlaisiin koteihin ja sähköllä varustettuihin mökkeihin

+ vaivaton ja nopea käyttää

– ahkera käyttö tulee kalliiksi

– ei yhtä tunnelmallinen kuin perinteinen puulämmitteinen kiuas

Hetivalmis kiuas

Heti käyttövalmiit kiukaat ovat sähkölämmitteisiä, aina valmiustilassa olevia kiukaita. Niiden toiminta perustuu hyvään eristyskykyyn. Kiuas pysyy koko ajan lämpimänä suljetun kannen alla. Kun kansi avataan, kiuas lämmittää koko saunan. Kiukaan muhimislämpö pitää löylyhuoneen jatkuvasti lämpimänä, eikä erillistä lämpöpatteria tarvita. Hetivalmiit kiukaat kuluttavat tavallista kiuasta enemmän sähköä, mutta useita kertoja viikossa saunovalle se on loistava ja jopa sähkökiuasta edullisempi vaihtoehto.

Plussat ja miinukset

+ saunominen onnistuu koska tahansa

+ pitää löylyhuoneen lämpimänä

– perinteisiä vaihtoehtoja hintavampi

– kuluttaa enemmän sähköä

Kerta- vai jatkuvalämmitteinen kiuas?

  • Kertalämmitteinen kiuas lämmitetään ennen saunomista valmiiksi, jonka jälkeen sinne ei tarvitse lisätä puita saunomisen aikana. Lämmittäminen vaatii aluksi aikansa. Esimerkiksi savusaunat ovat kertalämmitteisiä.
  • Jatkuvalämmitteisiin kiukaisiin lisätään löylyjen aikana puita lämmön ylläpitämiseksi. Sauna viilenee, kun kiukaan lämmittäminen lopetetaan. Kaikissa myynnissä olevissa jatkuvalämmitteisissä kiukaissa on oltava CE-merkintä.
  • Kaikissa myytävissä jatkuvalämmitteisissä puukiukaissa on nykyään oltava CE-merkintä.

Hybridikiuas

Toistaiseksi harvinaisissa hybridikiukaissa on yhdistetty sekä puu- että sähkölämmitteinen kiuas. Näin saunan lämmitystapaa voi vaihdella tarpeen mukaan. Jos saunassa on aiemmin ollut erilliset puu- ja sähkökiukaat, yhden yksikön hybridikiukaalla säästää tilaa.

Erilaiset kiuasmallit

  • Seinään kiinnitettävät kiukaat ovat usein kompaktin kokoisia, eivätkä ne tarvitse erillistä alustaa.
  • Puulämmitteiset, maassa seisovat kiukaat vaativat suoja-alustan, mikäli ne sijoitetaan herkästä materiaalista, kuten laatasta tai puusta, valmistetulle lattialle. Pilarimalliset sähkökiukaat tarvitsevat suojuksen, jos kiuas asennetaan esimerkiksi muovimatolle.
  • Lattialle sijoitettavissa pilarikiukaissa kivet ovat usein näkyvillä verkon takana. Kiukaiden muotoiluun on kiinnitetty erityistä huomiota, ja kiviä on runsaasti. Pilarikiukailla saa yleensä kovat tai pehmeät löylyt sen mukaan, mihin kohtaan kiuasta löylyä heitetään. Pehmeimmät löylyt tulee heittämällä vettä kiukaan sivuille.

Kiukaan ominaisuudet

  • Lämpötilan säätö. Termostaatti pitää lämpötilan halutulla tasolla, ylikuumenemissuoja taas sammuttaa kiukaan, mikäli se kuumenee liikaa. Nykyaikaisissa malleissa saunan lämpötilan voi säätää jopa asteen tarkkuudella.
  • Ajastin. Ajastimella varmistetaan, ettei kiuas vahingossa unohdu päälle liian pitkäksi aikaa. Kiukaisiin on saatavilla myös ajastimia, joilla kiukaan saa lämpimäksi haluttuun aikaan, esimerkiksi iltalenkiltä palatessa.
  • Ohjauspaneeli. Ohjauspaneelin avulla kiukaan voi napsauttaa päälle vaikka kodinhoito- tai olohuoneesta käsin ja lämpötilan kehittymistä pystyy seuraamaan saunaan astumatta.

Kiukaan valinnassa huomioitavaa

Lämmitystapa määräytyy yleensä kiukaan käyttötarkoituksen, saunatilan ja saunojien mieltymysten mukaan. Kiuasta valitessa täytyy kuitenkin huomioida myös turvallisuus.

Kiukaan sijoitus ja suojaetäisyydet

Jokaiselle kiuasmallille on asetettu omat suojaetäisyytensä palaviin materiaaleihin nähden niin sivuille, taakse, eteen kuin ylöskin. Erot eri mallien suojaetäisyyksissä eivät kuitenkaan ole kovin suuria. Mikäli kiuas asennetaan itse, suojaetäisyydet kannattaa tarkistaa ohjekirjasta tai suoraan myyjältä.

Puukiukailla on hieman sähkökiukaita suuremmat suojaetäisyydet. Kaikkia kiuasmalleja ei esimerkiksi voi upottaa lauteiden keskelle. Jos saunaa käyttävät myös lapset tai vanhukset, kiuas on hyvä ympäröidä suojakaiteella.

Kiukaan teho

Monien kiuasvalmistajien ja -myyjien verkkosivuilla on laskureita, joiden avulla voi etsiä teholtaan sopivan kiukaan. Nyrkkisääntönä on, että yhden kuutiometrin lämmittämiseen tarvitaan yksi kilowatti tehoa. Eristämättömät materiaalit, kuten lasi tai kaakeli, lisäävät tehon tarvetta 1,2-kertaiseksi. Hirsisaunan tilavuus taas on 1,5-kertainen tehoa laskettaessa. Tehoton kiuas lämmittää saunan hitaasti ja kivet jäähtyvät nopeasti löylyä heitettäessä, liian tehokas paahtaa saunan nopeasti turhan kuumaksi, eivätkä kivet ehdi kuumentua riittävästi.

Kiuaskivet

Kiukaassa käytettävien kivien on oltava lämpöä kestävää kiveä, kuten oliviinidiabaasia. Hiomattomat, lohkopintaiset kivet jättävät ladonnan automaattisesti ilmavaksi ja varaavat paljon lämpöä. Mikäli perinteisten kiuaskivien ulkonäkö ei miellytä, niiden päälle voi latoa kerroksen kiukaalle sopivia koristekiviä. Kiuaskivien riittävä määrässä on suurta vaihtelua. Pieneen seinäkiukaaseen tarvitaan noin 25 kiloa ja suureen pilarikiukaaseen jopa 90 kiloa kiviä.

Muistilista kiukaan valintaan

  • Mittaa saunan tilavuus ja eristämättömien pintojen koko ennen kiukaan ostamista. Netistä löytyvät laskurit auttavat oikeantehoisen kiukaan löytämisessä. Vaihtoehtoisesti voit tarkistaa edellisen kiukaan tehon ja käyttää sitä apuna.
  • Mieti etukäteen, minkä tyyppisistä löylyistä pidät, millainen kiuas miellyttää silmää ja kuinka suuri budjetti sinulla on. Sähkökiukaat ovat monesti hieman edullisempia kuin puukiukaat. Laadukkaan kiukaan saa usein 200–400 eurolla, hetivalmis kiuas maksaa noin tuhat euroa.
  • Kiukaan asentamiseen tarvitaan ammattilainen. Huomioi siis myös asennustyön hinta kiuasta ostaessasi.
  • Valitse laadukas kiuas, jota on helppo ylläpitää. Parhaimmillaan kiuas kestää kiuaskivien ja vastusten vaihdolla yli vuosikymmenen. Laatukiukaisiin on lisäksi saatavilla monipuolisesti varaosia.
  • Tarkasta löylyhuoneen muutkin osat kiukaan oston yhteydessä. Jos lauteiden ja paneelien vaihto tai huolto on ajankohtaista, työ onnistuu kätevästi kiuasta vaihdettaessa.

Asiantuntija: markkinointipäällikkö Jussi Valkonen, Harvia

Lisätietoja:

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö: Tulisijan käyttäjän opas (www.paloturvallisuus.info)

Kommentoi »