Puutarhan perällä on kasa hirsiä, joiden keskellä seisoo mies kirves kädessään. Kirves on tavallista raskaampi, sillä se painaa kolmisen kiloa. Jari Ojala pitää kaksin käsin kiinni sen varresta, mutta ote on silti rento.

Hän antaa terän iskeytyä ylhäältä päin hirren kylkeen, josta lohkeaa ohut, kaareva lastu. Hirren pintaa vuoleva liike toistuu, vaikka kirvesmiehen käsivarsien lihaksissa kivistää pitkän työpäivän jälkeen.

Päältä harmaantuneen hirren sisäpintaan syntyy kirveen lohkaisemiin kohtiin vaaleanruskeana toistuva kuvio. Se on säännöllinen, mutta silti jokainen jälki on erilainen. Tekijänsä näköinen.

Jarilla on hyppysissään paitsi piilukirves, myös harvinainen taito veistää hirren pintaan koristekuviot. Nyt on syntymässä saunamökki, jonka Jari aikoo rakentaa mahdollisimman pitkälti käsityönä.

– Pidän kirveellä veistämisestä, sillä siinä näkyy oman käden jälki. Kävin hirrenveistokurssin vuonna 1997. Aika moni siellä ollut veisti itselleen jotain, mutta sitten homma taisi jäädä. Minulla se vain jatkuu, olen veistänyt 30 hirsimökkiä, Jari sanoo.

Hän on tehnyt myös pienempiä töitä: muusikko Lauri Tähkä ihastui piilukirveen karkeaan jälkeen ja pyysi Jaria veistämään lauteet mökilleen. Myöhemmin hän pyysi vielä tekemään lankuista keittiönpöydän.

Jälkimmäisen suhteen Jari hieman epäröi.

– Olen kirvesmies enkä puuseppä, joten pöydän teko jännitti. Kaipa se onnistui, ainakin Tähkä sitä kehui.

Nyt Jarilla on työn alla saunamökki, joka jää oman suvun käyttöön. Se sai alkunsa Paraisilta, kun myrsky kaatoi puita metsässä.

– Tuttava sanoi minulle, että saan pitää hänen metsänsä tuulenkaatamat, jos hoidan ne sieltä pois.

Jari keräsi noin 30 tukkia veistopaikalleen Paraisille. Hän sahasi ne Ruotsista hankkimallaan Bamsesågenilla niin sanotuiksi pelkkahirsiksi, joiden pinta on tasainen, toisin kuin pyöröhirressä.

Sen jälkeen kirvesmies kokosi hirsistä kehikon ja liitti päät yhteen lohenpyrstönurkilla eli tirolilaisnurkilla. Niissä vinoon veistetty hirren pää sitoo hirret yhteen. Hirren pää on viisto kahteen suuntaan: sekä ulospäin että hirren pystypintaa kohden. Lohenpyrstönurkka vaatii tekijältä enemmän taitoa ja aikaa tavalliseen ristinurkkaan verrattuna.

Kehikon pystytyksen jälkeen hirret saivat harmaantua taivaan armoilla puolitoista vuotta. Vähän lyhyempikin aika riittäisi, mutta mikäpä kiire verkkaisesti kasvaneilla puilla enää tuossa vaiheessa oli.

Vapaa-ajallaan Jari valmentaa Pargas Idrottsföreningin A99-jalkapallojoukkuetta, jossa pelaa myös hänen poikansa Julius Ojala. Treenimatka osui sopivasti Jarin hirsityömaan varrelle, ja kaksikko kävi nostamassa harjoitusten jälkeen muutaman hirren kerrallaan auton peräkärryyn. Ne kulkivat Jarin vanhempien, Hugo ja Irma Ojalan mökin pihalle Piikkiöön.

Siellä hirsikehikko koottiin uudelleen perustusten, reunavahvistetun laatan ja sokkelin päälle viime syksynä. Eristeenä käytettiin pellavaa. Vasta sen jälkeen Jari veisti piilukirveellä mökin sisäpinnan kuviot. Sitä ennen oli hankittu rakennuslupa, jonka yli kymmenen neliömetrin rakennus ja tulisija vaativat. Perustuksia miehet eivät sentään lapioineet itse, vaan paikalla kävi kaivuri.

– Se sotki pihan, joten kärräsin tänne aika paljon uutta multaa ja kylvin nurmikkoa, Irma kertoo.

Tuulenkaatojen lisäksi piikkiöläinen saunamökki alkoi rakentua muistakin toisten hylkäämistä materiaaleista.

– Palomuurin tiilet ovat ylijäämätiiliä eräältä julkisivuremonttityömaalta. Terassin lämpölasi ja saunan ovi ovat toisesta remonttikohteesta, terassin kaidepuut päiväkodin työmaalta. Huopakatto olisi myös mennyt muuten roskiin, Jari luettelee.

Monilla rakennustyömailla ylijäämämateriaalit kuljetetaan kaatopaikalle kierrätettäväksi. Varastointi on kallista ja harvalla on aikaa välittää materiaaleja eteenpäin hyödynnettäväksi muilla rakennustyömailla.

– Näin rakennetun mökin hiilijalanjälki ei voisi enää paljon pienempi olla, Jari sanoo.

Rakentaminen yhdisti paitsi materiaalit, myös suvun miehet kolmessa sukupolvessa. Kun Jari muurasi, isä Hugo toimi hanslankarina.

Jarin pojat Samuel ja Julius Ojala asensivat terassilaudat paikoilleen ja siskonpoika, lvi-asentaja Lauri Seppälä teki putkityöt.

– Hyvin meni. Ei ollut riitoja, Hugo sanoo.

– Isoisä piti pojille kurin, Jari hymähtää.

Ensilöylyt otettiin itse tehdyssä sukusaunassa viime jouluaattona. Kuivista polttopuista vastaa Hugo. Klapit on tapana tehdä Ojalan suvussa tietysti kirveellä.

– Eräs tuttavani on kirurgi. Hän sanoo, että huomaa työssään aina, kun ihmiset alkavat tehdä polttopuita klapikoneilla keväisin. Silloin sormensa katkaisseita alkaa tulla hänen vastaanotolleen, Jari kertoo.

Hugolla riitti puusavottaa, sillä kaupunki kaatoi lähistöltä puita ja tarjosi ne Ojaloille. Klapeja tuli niin paljon, etteivät ne mahtuneet liiteriin, vaan polttopuita varten piti rakentaa väliaikaissuoja aaltopellin alle.

– 15 kuutiota hakkasin. Ei siinä kauaa mennyt, superisoisä kuittaa.

Kun saunamökki näki ensimmäisen kesänsä, sen lauteille kerääntyivät suvun nuoret miehet noin kerran viikossa.

– Aina nuoriso on täällä käynyt, mutta uuden saunan myötä he tulevat entistä useammin, Irma kertoo.