"Seitsemän tähden kaikkien ihmisten puutarha". Jyrsimellä tehty puukyltti kutsuu nimensä mukaisesti kaikkia tutustumaan Urho ja Maija Koistisen kiinalaiseen puutarhaan. Urhon Kiinan-matkojen innoittama puutarha on kapean hiekkatien päässä, Alvettulan kylässä Hauholla.

Pyöreä kuuportti ohjaa astumaan sisään, mutta ensin on saatava kulkua vartioivien leijonapatsaiden hyväksyntä. Kunnioitusta herättävien petojen päät ovat suunnattuina kohti tietä, mutta katse on tiukasti puutarhaan pyrkijöissä – aivan kuten Kiinassakin arvorakennusten edessä.

Paras kiitos autenttisuudesta Urholle on ollut puutarhassa vierailevan kiinalaisen ravintoloitsijan sanat: aivan kuin kotona Kiinassa. Sen kauniimmin ei vuosien uurastusta voisi palkita.

Kaikki alkoi 11 vuotta sitten, kun Koististen taijita harrastava tytär joutui perumaan Kiinan-matkansa. Urhoa kysyttiin mukaan seurueeseen, vaikka hän ei taijita hallitsekaan. Ja tottahan Urho lähti, kahta kertaa ei tarvinnut houkutella! Taijin hän jätti toisille, itse hän keskittyi aistimaan tunnelmaa ja keräämään kokemuksia. Sittemmin Kiinan-matkoja on tullut vielä kaksi lisää.

Ensimmäinen matka sai Urhon mielikuvituksen lentoon. Koistiset olivat hankkineet tonttinsa vierestä toisen tontin, kun oma kaivo oli huono. Nyt heillä oli kunnon kaivo, mutta myös 2 000 neliötä joutomaata, jolle piti keksiä käyttöä. Ehkä tänne voisi tuoda palan Kiinaa.

– Lähdin liikkeelle väärästä päästä eli rakenteista. Kasvit tulivat vasta, kun tontille oli kaivettu pihalampi ja rakennettu lammelle portaat ja toiseen päähän paviljonki, Urho kertaa.

Puutyökalut pysyvät käsissä, vaikka puusepän koulutusta Urholla ei ole. Kiinnostus rakenteisiin on kova. Kun tarpeeksi paljon jotain haluaa, uusi ei tunnu vaikealta vaan tarttumisen arvoiselta haasteelta. Mallia rakennelmiin hän on saanut matkoillaan ottamistaan valokuvista sekä kiinalaisista kuvakirjoista.

Kuuportin ja paviljongin kaarevat ja nurkistaan nousevat katot tuntuvat leijuvan kuin ilmassa, ja sitä ne melkein tekevätkin. Kattoja kannattelevat vuosituhansia vanhan mallin mukaan tehdyt dougongit. Urho kutsuu niitä kotoisasti hässäköiksi.

Perinteen mukaan kannattimissa ei käytetä nauloja tai liimaa vaan puuosat on koverrettu niin, että ne loksahtavat lujasti paikalleen ilmankin.

Urho myöntää oikaisseensa hieman, mutta ulospäin vaikutelma on oikea.

– Olen pyrkinyt kaikissa rakenteissa aitoon tunnelmaan. Niin muodoissa kuin väreissäkin, Urho kertoo.

Paviljonkiin ja kuuporttiin kaivertamansa kirjainmerkit Urho on tarkistuttanut kiinalaisella ystävällään, taijin mestarilla ja opettajalla, joka on vieraillut useita kertoja Koistisilla. Miehelle on jopa sisustettu oma huoneensa piharakennukseen, jossa on myös Urhon verstas.

– Vaikka olen kuinka tavannut kiina–suomi-sanakirjaa, eivät ne merkit omin päin mene oikeinpäin. Tarkistusapu on ollut tarpeen.

Kasvillisuuden suhteen Urho ei käytännön syistä pidä kiinni kiinalaisuudesta. Puutarhaan on istutettu kasveja, joita Suomesta saa ja jotka menestyvät näillä leveysasteilla. Puut ja pensaat sekä havut ovat pääosassa, aivan kuin Kiinassakin. Kukkivia kukkia on lähinnä laatikoissa sisäänkäynnille vievän käytävän reunoilla.

Yksi Urhon lempikasveista on rohtokataja. Sillä hän on peittänyt muun muassa verstasrakennukselta pihalammelle laskevan rinteen.

– Rohtokataja on kiitollinen kasvi. Se sopii moneen paikkaan, sekä muutaman taimen ryppäinä että suurina ryhminä. Ostan sitä, ja muitakin kasveja, syksyllä, kun taimimyymälöissä on suuret alennukset. Jos uusi taimi ei pärjää talvesta, se ei tunnu niin pahalta, kun hinta on ollut edullinen.

Pieni hakuropaju, Salix integra ’Hakuro-nishiki’, on Urhon silmäterä. Pitkään hän piti taimen vieressä kylttiä, jotta oppisi sen nimen. Nyt tuon kirjavalehtisen koristepensaan nimi on jo painunut muistiin.

Värivaihtelua tuovat muun muassa punalehtiset vaahterat ja purppuraheisiangervo. Valoisuutta vehreän keskelle antaa raitalehtinen valkokirjokanukka. Kiinanlaikkuköynnös on vielä pieni, mutta Urho odottaa jo sen väriloistoa: lehdet ovat keväällä valkokärkiset, myöhemmin kesällä punalaikkuiset.

– Vaikka alkukesä on kenties parasta puutarhassa, pidän myös syksystä. Ruska tuo tänne punaisen ja keltaisen räiskyvät sävyt.

Kiinalaisten esikuviensa tavoin Urhonkin puutarhassa polut ovat mutkittelevia ja näkymä katkeaa välillä esimerkiksi humalaporttiin tai vaikka leikattuihin, varrellisiin pallotuijiin. Kerralla ei kannata paljastaa kaikkea vaan antaa kulkijan tehdä uusia löytöjä, kun hän etenee tilasta toiseen.

Puutarhassa on runsaasti istumapaikkoja. Sille on käytännöllinen selitys. Urhon ylpeyttä käy katsomassa paljon eläkeläisryhmiä, ja jalkoja pitää päästä lepuuttamaan tasaisin välein. Hehkuvan punaisen värin voisi kuvitella tulevan Kiinasta, mutta Urho kertoo sillekin syyksi vanhemmat kävijät: punainen näyttää jo pitkältä, että pian on luvassa lepopaikka.

Varjoinen paikka istuskelulle löytyy lammen rannalla olevasta paviljongista. Se on myös Maija-vaimon lempipaikka. Täältä hän kuumalla säällä katselee, kun Urho touhuaa puutarhassa.

Urho ei pidä työnsä jälkiä piilossa, päinvastoin. Hän toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan kiinalaiseen puutarhaansa.

– Tulosta ei tarvitse välttämättä etukäteen ilmoitella. Jos olen paikalla, esittelen paikkoja mielelläni. Ja jos olen muualla, täällä saa käydä ominkin päin.