
Omasta kasvihuoneesta poimitut auringonlämmittämät tomaatit ja kurkut maistuvat sata kertaa paremmilta kuin kaupan kylmiössä värjötelleet, puoliraakoina poimitut vihannekset. Jo pienikin kasvihuone tuottaa suuren ja herkullisen sadon.
Pääset kasvihuoneen omistajaksi jo alle 500 eurolla, ja kasvihuonekasvatuksesta on tehty helppoa kastelu- ja tuuletusautomatiikalla. Sinun tarvitsee vain nauttia kasvun seuraamisesta ja herkkusadosta.
Kasvihuoneviljely on helpompaa kuin uskotkaan
Arasteletko kasvihuoneen hankintaa, koska se vaikuttaa liian tekniseltä ja monimutkaiselta? Sitä se ei kuitenkaan ole. Nykyään on tarjolla monia helpottavia ratkaisuja, jotka kuka tahansa osaa asentaa kasvihuoneeseen.
Kun automatisoit esimerkiksi kasvien kastelun ja kasvihuoneen tuuletuksen, huomaat pian, että kasvihuonekasvatus on helpompaa kuin perinteinen avomaaviljely.
Automaattisesti toimiva kastelu ja tuuletus ovat huokeita ja helppoja toteuttaa eivätkä ne vaadi sähköasentajaa tai vesijohtojärjestelmään liittämistä.
1. Tuuleta kasvihuonetta automaattisesti
Kun asennat kasvihuoneen kattoluukkuihin automaattisesti toimivat avaajat, niin huone viilenee tarpeen mukaan. Avaaja ei tarvitse sähköä vaan se reagoi lämpötilan vaihteluihin sulkien ja avaten kasvihuoneen tuuletusluukkuja lämpötilan mukaan. Automaattiavaaja ei ole kallis investointi.
2. Älä stressaa itseäsi kasvien kastelulla – hanki helposti asennettava automaattikastelija
Kasvihuoneen älykäs kastelusysteemi toimii siten, että se reagoi sään muutoksiin ja kastelee vain tarpeen mukaan. Näin kasvit saavat vettä juuri sopivasti. Näin saat vähennettyä vedenkulutusta jopa 90 % letkukasteluun verrattuna.
Kastelujärjestelmä ottaa veden saavista tai säiliöstä, joka voi olla maksimissaan 20 metrin päästä kasvihuoneen säädinyksiköstä. Riittää, että täytät vesisäiliön tarpeen vaatiessa. Samalla säiliössä seisova vesi ehtii lämmetä sopivasti, jolloin se on myös parempaa kasteluvettä kasveille. Kylmä vesijohtovesi ei sovi aroille kasveille, kuten kurkuille ja meloneille.
Kastelun säädinyksikkö toimii aurinkoenergialla, joten sähköjen veto on tarpeetonta. Kasvihuoneen kastelusysteemiin kuuluvat tippukasteluletkut ja suuttimet, joilla ohjaat kasteluveden suoraan kasvien juurelle. Näin ne saavat tarvitsemansa veden oikeaan paikkaan, eikä vesi haihdu ilmaan.
3. Valitse kasvihuone, joka on tehty polykarbonaattilevyistä
Polykarbonaatilla on monia etuja lasikatteeseen verrattuna:
- Se eristää kylmyydeltä paremmin kuin lasi. Etenkin pohjoisessa asuvalle polykarbonaatista valmistettu kasvihuone pidentää sen käyttöaikaa jopa kuukaudella niin keväästä kuin syksystä.
- Polykarbonaatti ei päästä auringon haitallisia UV-säteitä läpi kuten lasikate.
- Polykarbonaatista valmistettu kasvihuone kestää lasia paremmin lumikuormaa. Kasvihuoneen kattoprofiilin ei tarvitse olla niin jyrkkä kuin lasihuoneessa.
- Polykarbonaatti ei ole niin kirkas materiaali kuin lasi, mutta samalla myös kasvien varjostuksen tarve kuumimpaan aikaan on vähäisempi kuin lasikasvihuoneessa.
4. Säästä selkääsi – tee viljelystä ergonomista!
Valitse kasvihuone, johon kuuluvat viljelyhyllyt ja kohopedit. Näin pääset aloittamaan kasvatuksen heti lisäämällä vain säkkimullan suoraan kohopetien kasvualtaisiin. Kohopedeissä ja hyllyillä viljeltäviä kasveja on helppo hoitaa eikä selkäsi väsy, kun kasvit kasvavat sopivalla korkeudella.
Lisäksi hyllyt tarjoavat tuplasti lisää viljelytilaa, jolloin hyödynnät koko kasvihuoneen tilan myös pystysuunnassa.
Katso vielä nämä viherpeukalon vinkit: Aloita helpoista lajeista!
Aloita helpoista lajeista ja siirry kokemuksen karttuessa haastavampiin. Kasvihuone soveltuu erityisesti kylmänarkojen kasvien kasvatukseen, joten lähinnä mielikuvitus on rajana, jos haluat kokeilla jonkin eksoottisen kasvin viljelyä. Asiantuntijamme Auli Honkanen antaa parhaat vinkit sopiviin lajeihin.