Useimmilla mökeillä tiskataan yhä käsin – mutta koska saatiin ensimmäiset tiskiaineet ja kuka keksi kuivauskaapin?

Astianpesu tuli Suomessa ajankohtaiseksi, kun porvaristolle alkoi keskiajan jälkeen kertyä varallisuutta ja rahaa jäi ylimääräisten astioiden ostamiseen. Varakkaat pystyivät hankkimaan käyttöönsä punasaviastioita tai panostamaan hansakauppiaiden myymiin hienoihin tuontitavaroihin, kuten vaaleaan eurooppalaiseen fajanssiin.

Köyhä kansa pääsi tiskaamisessa pitkään helpolla, aina 1900-luvun alkupuolelle saakka, sillä kodissa saattoi olla vain muutama astia. Henkilökohtaisia ruokailuastioita ei käytetty, vaan ruoka syötiin keittoastiasta tai jaettiin puisiin tarjoiluastioihin tai -alustoihin.

Tiskaamiseksi riitti, että jokainen nuoli puulusikkansa puhtaaksi ja pisti sen kuivumaan hirrenrakoon. Keitto- ja tarjoiluastiat pyöräytettiin puhtaiksi lähimetsän varvuista tai ohuista puunjuurista sidotulla patasudilla.

Kun astioita varallisuuden kohotessa alkoi kertyä pinoiksi asti, tiskaamisesta tuli tyypillisesti naisten, lasten tai palvelusväen velvollisuus. Tiskaamista pidettiin erityisesti nuorille tytöille sopivana työnä, joka kasvatti heistä tulevia kodinhengettäriä. Varakkaissa perheissä tiskit hoiti palveluskunta, usein jopa alle 12-vuotias ”pikkupiika”.

Tiskaamiseen kului aikaa, sillä tiskivesi piti kantaa kaivosta ja lämmittää liedellä tai padassa usein sormet polttavan kuumaksi. Tiskaaminen alkoi helpottua ensin kaupungeissa 1900-luvun alussa, kun vesi- ja viemäriverkosto ylettyi yhä useampaan taloon. Maaseudulla tiskivesien kanto pysyi jokapäiväisenä rutiinina pitkään toisen maailmansodan jälkeenkin.

Tiskaamisessa ja vaatteiden pesemisessä käytettävät pesuaineet olivat alkuun kotitekoisia saippuoita. 1800-luvulla kehittynyt kemianteollisuus alkoi tarjota valmiita puhdistusaineita.

Fairy-tiskiaine tuli ensi kerran myyntiin Britanniassa vuonna 1899. Vuosien saatossa tiskiaineiden koostumusta kehitettiin käyttäjä- ystävällisemmäksi. Esimerkiksi Fairyn raaka-aine vaihtui oliiviöljyksi vuonna 1926, jotta pesuaine pesisi ”hellävaraisesti”. Tiskareiden välineet paranivat, kun harjateollisuus ja emalitehtaat kehittivät tiskaamiseen sopivia emaloituja pesuvateja ja tiheäksi sidottuja tiskiharjoja.

Ennen pitkää alettiin suunnitella myös tarkoitukseen sopivia työpisteitä. 1900-luvun alun funktionalismi muutti keittiön laboratoriomaiseksi tilaksi, jossa emännän askareet sujuivat tehokkaasti kuin tehtaassa.

Tiskipöytä oli alkuun kaksiovinen kaappi, jonka päällys oli metallilevyä tai paksua muovia. Kun saatiin juokseva vesi ja viemäriputket, keittiöihin vakiintui teräksinen tiskipöytä.

Tiskaaminen hoitui entistä sutjakammin, kun Työtehoseuran kotitalouspäällikkö Maiju Gebhard kehitti vuonna 1944 kuivauskaapin. Hän oli laskenut, että suomalaisemänniltä kului elämästä tiskipöydän ääressä yli 30 000 tuntia, yli kymmenen vuotta. Lyhentääkseen tätä aikaa hän yhdisti keittiön yläkaapin, josta oli otettu pohja pois, ja Ruotsissa näkemänsä puiset astiankuivaustelineet: enää astioita ei tarvinnut kuivata käsin. Kuivauskaappien teollinen sarjatuotanto alkoi Suomessa vuonna 1947.

Tehokkuuden ja ergonomian ideoita sovellettiin myös tiskiharjoihin. Muovien yleistyessä tiskiharjat saivat entistä paremmin käteen sopivan muodon. Monen muoviharjan esikuva on ruotsalaisen Jordanin ikoninen 1230, joka tuli markkinoille vuonna 1974. Tom Ahlströmin ja Hans Ehrlichin muotoilemaa tiskiharjaa on myyty yli 70 miljoonaa kappaletta.

Kokonaan käsin jynssäämisestä päästiin eroon vasta, kun keksittiin astianpesukone. Suomessa ne yleistyivät 1960-luvulta lähtien. 1990-luvulle tultaessa noin puolet Suomen kotitalouksista omisti astianpesukoneen.

2000-luvulla mökkien varustelutason noustessa astianpesukone on löytänyt tiensä myös kesäasunnoille, vaikka käsin tiskaaminen kuuluu yhä mökkielämään. Luonnonvarakeskuksen vuoden 2021 Mökkibarometrin mukaan astianpesukone on noin joka viidennellä mökillä.

Lue myös: Lotta ja Miikka nauttivat vaatimattomasta mökistään: ”Sähkön ja veden puuttuminen rauhoittaa mielen”