Lotta ja Miikka nauttivat vaatimattomasta mökistään: ”Sähkön ja veden puuttuminen rauhoittaa mielen”
Sähkötön mökki
Lotta ja Miikka nauttivat vaatimattomasta mökistään: ”Sähkön ja veden puuttuminen rauhoittaa mielen”
Lotta ja Miikka ihastuivat perinteisen sähköttömän kesämökin tunnelmaan. Sen vaatimattomissa rakennuksissa riittää heille puuhaa vuosikausiksi.
Julkaistu 22.8.2023
Meidän Mökki

Kotona kaupungissa vesi tulee hanasta ja valot voi naksauttaa päälle katkaisijasta. Illalla katsellaan monesti jotain pienempää tai suurempaa ruutua tai käydään harrastamassa jotain.

Lotta Ypyän ja Miikka Saaren mökillä elämä on ihan muuta. Juuri se on Lotan mielestä siellä myös parasta: täydellinen vastapaino kaupunkielämälle. Mökillä pariskunta elää lähellä luontoa, ilman aikatauluja, kiireitä ja ruutuja.

– Mökki on pieni ja vaatimaton mutta sitäkin sympaattisempi. Meillä ei ole sähköä, ja juomavesikin tuodaan kaupungista, Lotta kertoo.

1970-luvulla rakennettu hirsimökki on 25 neliön kokoinen. Kaasuliesi ja -jääkaappi ovat ulkona kuistilla, samoin keittiötavarat.
Mökki on perinteiseen tapaan pieni ja punainen. Terassia aiotaan laajentaa.

Vaatimattomuus ei nuortaparia haittaa, sillä he puuhaavat koko päivän ulkona. Miikka sanoo retkeilyyn tottuneena arvostavansa sisätiloja.

– Ne ovat premium-tason retkeilyä telttaan verrattuna. Minulle mökki on aina edustanut askeettisuutta, jossa ollaan perusasioiden äärellä, Miikka toteaa.

Tämä kesä on helsinkiläispariskunnalle ensimmäinen omalla mökillä. Mökkikestävyyttään Lotta ja Miikka olivat testanneet pari kertaa sukulaisen sähköttömällä mökillä, jossa aika kului mukavasti saunoen, halkoja hakaten ja lähiseudulle retkiä tehden. Kolmisen vuotta sitten he alkoivat haaveilla omasta mökistä.

– Toisaalta epäilimme, olisimmeko liian levottomia olemaan yhdessä paikassa. Siihen asti olimme lomilla yöpyneet teltassa joka yö eri paikassa, Miikka kertoo.

Lotan ja Miikan mökillä elämä keskittyy ulkona olemiseen. Miikka on pihalla grillaamassa, Lotta tiskaa kotoisan ulkotiskipöydän äärellä, ja Aale-poika kulkee vuoroon äidin ja isän luona.

Mökki sijaitsee Mikkelin Pajulankylässä Rauhajärven rannalla.

Melkein koko päivä vietetään ulkona.

Mökkikuumeen siemen jäi kuitenkin itämään. Lotta huomasi netissä heidän nykyisen mökkinsä, jonka hiukan alle 4 000 neliön tontti ja kohtuullinen hinta kiinnostivat.

– Oli kaunis ja aurinkoinen syyskuun päivä, kun tulimme sitä katsomaan. Rauhajärven rannassa kävellessä ajattelin, että huh huh, tämä on ihan sairaan makean näköinen paikka. Näimme ylikasvaneen puuston ja kulahtaneiden rakennusten läpi paikan täynnä mahdollisuuksia, Miikka muistelee.

Seuraavana päivänä he tekivät tarjouksen, ja kaupat tehtiin jo syyskuussa.

Sähkön ja veden puuttuminen hidastaa tekemisen ja rauhoittaa Lotan mielestä samalla mielen.

– Käsillä tekeminen on myös hyvää vastapainoa arjelle, hän sanoo.

Tekemistä käsille tarjoutui heti alussa, sillä mökkielämä aloitettiin kaatamalla puita ja raivaamalla rantaa, jotta näkymä järvelle aukesi. Miikka kävi syksyllä puuhommissa yksin ja kaverien kanssa, ja Lottakin tarttui ensimmäistä kertaa elämässään moottorisahaan.

– Innostuin kevyen, akkukäyttöisen sahan käytöstä ja monista muistakin työvälineistä. Oksaleikkuri on ihana työkalu, Lotta sanoo.

Ensi töikseen Miikka aloitti uuden huussin rakentamisen. Pariskunta sai tuparilahjana Miikan veljen rakennusfirman ylijäämätavaraa, josta veljekset rakensivat rungon päivässä.

Mökkiä on sisustettu Tori-hankinnoilla. Pariskunta unelmoi siitä, että jossain vaiheessa nykyinen mökki jää vierasmökiksi ja tilalle rakennetaan nykyistä isompi talo. ”Rakennusoikeutta on melkein sata neliötä”, Lotta kertoo.
Mökkielämä rauhoittaa.

Talvella Miikka oli mökillä Lottaa enemmän, sillä vaippaikäisen Aalen kanssa talvimökkeily vaatimattomissa oloissa ei ollut ihan helppoa. Kun Miikka piti talvella mökillä kaverinsa polttarit, kymmenkunta ukkoa mahtui hyvin nukkumaan pitkin lattioita. Tammikuussa hän järjesti kavereille puolestaan pilkkitapahtuman.

– Perheellisiä oli niin paljon, että kaikilla oli illaksi kotiintuloaika. Mutta kaikki olivat innoissaan päästessään hetkeksi Helsingistä hakkaamaan halkoja ja kalastamaan.

Entisellä omistajalla oli ollut mökissä kaasulämmitin, joka kuitenkin tuotti niin paljon kosteutta, että ikkunat höyrystyivät.

– Vaatteisiin jäi hiukan tunkkainen haju. Arvelimme sen syyksi riittämätöntä ilmanvaihtoa ja kaasulämmitintä. Yhtenä viikonloppuna asensimme kamiinan ja venttiilit, jotta ilma vaihtuu. Uusimme myös sisäkaton, Lotta kertoo.

Tuvan puolelle aiotaan myöhemmin rakentaa keittiö, johon on jo saatu uuden veroinen keittiökaapisto.
Lotta ja Miikka hioivat mökin hirsiseinät, jotka olivat aiemmin todella tummat.

Mökin sisustus oli alkuun melko mäntyisä, mutta Lotta ja Miikka eivät halunneet edetä kaikki valkoiseksi -muodin mukaisesti. Kun Aale oli eräänä viikonloppuna yökylässä muualla, vanhemmat pääsivät hiomaan mökin hirsiseinät ja lattiaa, jonka Lotan äiti ja maalarieno halusivat käydä maalaamassa. Entiseen keittiönurkkaukseen tehtiin makuusoppi.

Facebookin ryhmät ja Tori tarjoavat paljon käypää tavaraa ilmaiseksi tai halvalla.

– Vähän käytetystä kaasuliedestä maksoimme 50 euroa. Se upotetaan myöhemmin keittiötasoon, mutta toistaiseksi kokkailemme ulkona vanhalla kaasuhellalla. Sille on jo suunnitelmissa paikka kesäkeittiössä, jonka rakennamme myöhemmin, Miikka kertoo.

Mökin tavarat säilytetään nyt ja jatkossakin kätevässä avohyllyssä, josta heti näkee, missä ne ovat.
Astiat pidetään kätevästi esillä.
”Rannassa kävellessä ajattelin, että huh huh, ihan sairaan makean näköinen paikka.”
Miikka Saari
Mökin pihapiirissä on vierasaitta, varasto, puuliiteri, rantavaja ja ulkohuussi.

Mökin vanhassa saunassa on hyvät löylyt, ja perhe saunookin päivittäin. Saunomista ei aina säästetä iltaan.

– Kannamme usein puut ja vedet saunaan illalla, ja aamulla Lotta laittaa saunan lämpenemään. Juon monesti aamukahvit saunan lauteilla. Se on mahtavaa, Miikka kehuu.

Sauna uusitaan myöhemmin, sillä vanhan lautalattian päälle on joskus laitettu ruma muovimatto. Harkinnassa on tehdä sauna rantavajasta, jossa on tulipesä.

Remonttikohteita riittää muutenkin. Katto pitää uusia, ja mökille halutaan aurinkosähkö ja jääkaappi. Lotta lisää, että kahdestaan askeettisuus ei olisi mikään ongelma. Haasteet liittyvät Aalen mökkiarkeen.

– Nautin itsekin mökkiviikonlopun jälkeen siitä, kun lämmintä vettä tulee hanasta kääntämällä, hän myöntää.

Kannamme usein puut ja vedet saunaan illalla, ja aamulla Lotta laittaa saunan lämpenemään, Miikka kertoo.

Kun Lotta ja Miikka etsivät mökkiä, he haaveilivat paikasta veden äärellä. Se tuntui kuitenkin budjettiin nähden epärealistiselta. Heidän löytämänsä mökki houkutteli, koska myynti-ilmoituksen kuvissa oli osattu esitellä paikan parhaat puolet.

Mukana mökkeilee myös kaksivuotias Aale. Mökille vievä tie kiemurtelee metsän läpi järvenrantaan.

Kesäkauden aluksi Lotta ja Miikka päättivät hankkia joko aurinkopaneelin tai hyttysansan. He päätyivät jälkimmäiseen, sillä varsinkin iltaisin mökin edessä oli valtavasti sääskiä.

– Olen elänyt yli puolet elämästäni hyttysten keskellä Ylivieskassa. Minulle niistä ei tule kauheita paukamia, mutta Lotalle ja Aalelle tulee, Miikka perustelee.

Puuhailun lisäksi Miikka viihtyy riippumatossa lukemassa tai päiväunilla Aalen kanssa. Lotta myöntää sietävänsä huonosti keskeneräisyyttä. Pitäisi hyväksyä se, että mökin kunnostus on kymmenen vuoden projekti.

– Minulla on urakointimoodi päällä koko ajan. Kun Aale menee nukkumaan, ryhdyn haravoimaan ja kitkemään pihalla.

Entinen omistaja säilytti rantavajassa verkkoja ja keitti ne siellä myös puhtaiksi. Vajasta saatetaan tehdä sauna.
90-vuotias myyjäherra oli tyytyväinen, että mökki meni nuorelle perheelle.
”Kun Aale menee nukkumaan, ryhdyn haravoimaan ja kitkemään pihalla.”
Lotta Ypyä

Miikka, Lotta ja Aale viihtyvät ulkona. ”On kivaa, että Aale kasvaa mökkiläiseksi vauvasta asti.”
Kommentoi »