Miten kaunista voi olla lahoava puu! Annen kantopuutarha sammalineen ja saniaisineen on kuin kurkistus satumaailmaan

Kun aurinko paahtaa täydeltä taivaalta ja lämpötila on kavunnut hellelukemiin, Anne Eesmaan löytää varmimmin hänen laajan ja monipuolisen puutarhansa perällä sijaitsevasta varjotarhasta. Tänne keskipäivänkin kova valo siilautuu lempeänä ja raikkaan vihreälle himertävänä ainakin satavuotiaiden tammien, jalavien, hevoskastanjoiden ja muiden jalojen lehtipuiden latvustojen lomasta. Kun tuuli heiluttaa puiden lehtiä, valo alkaa leikkiä varjotarhan kasvien pinnoilla ja nurmikolla.

Muualla kaikkiaan puolen hehtaarin kokoisessa Toominga talun puutarhassa sydänkesän perennat kukkivat iloisesti röyhyten, mutta varjotarha on kuin oma erityinen maailmansa. Sen tunnelma tuntuu melkein hartaalta, ja luonnonläheisissä näkymissä jujuna ovat kukkien sijasta kiehtovasti vaihtelevat lehtimuodot, kaiken kattava vehreys ja hillitty harmonia. Paksuja puiden runkoja pitkin nousee ainavihantaa murattia, kasviryhmien reunuksiksi aseteltujen jykevien pöllien ja kelottuneiden, kuhmuraisten kantojen ja karahkojen pinta on kauniisti patinoitunut tai sammalten koristama.

– Puutarhani pitää olla suuri, koska haluan tehdä täällä kävelyretkiä. Kierrän koko puutarhan joka aamu ja ilta, mutta varjotarhaan pysähdyn usein pidemmäksi aikaa.

Annen varjotarha on täyteläisimmillään sydänkesällä, mutta keväällä sitä koristavat lukuisat kukkivat jouluruusut ja muut varhaiset kukkijat.

Sammalet ilmestyvät itsekseen koristamaan puupintoja.

Kiemuraisista rangoista ja puiden juurista kootut reunukset korostavat varjotarhan luonnonläheistä tunnelmaa.

annen puutarha sijaitsee Viron rannikolla Hiidenmaalla Pühalepan kylässä. Anne perheineen on asunut vanhaa puutaloa 23 vuoden ajan, mutta talo ja sen puutarha ovat hänelle tuttuja jo lapsuudesta. Ne kuuluivat aikoinaan Annen isoäidille, joka eli talossa yli 90-vuotiaaksi. Anne vietti hänen luonaan kaikki lapsuutensa kesät. Perimätiedon mukaan talon vanhimmassa osassa on toiminut kauppa jo 1800-luvun lopulla.

Anne ja Ivo Eesmaa remontoivat täydellisesti Annen isoäidin talon, joka on rakennettu 1800-luvulla.

Isoäidin viimeisinä vuosina sekä talo että puutarha olivat päässeet pahasti rapistumaan. Anne siivosi paikkoja miehensä kanssa ensimmäiset viisi vuotta. Remonttikin oli mittava, sillä talosta piti uusia lähes kaikki kattoa myöten. Uudistuksissa hyödynnettiin kuitenkin mahdollisimman paljon vanhoja materiaaleja, sillä Annesta tuntui tärkeältä säilyttää paikan historiallinen henki. Tilan vanha navetta on muokattu Annen tyttären perheen kesäasunnoksi, mutta ulkoapäin se näyttää lähes alkuperäiseltä.

Matalakasvuinen kilpihärkylä (Polystichum setiferum) viihtyy runsasmultaisella kasvupaikalla.

Mikä ihmeen kantopuutarha?

Kantopuutarha on varjotarhan tyylisuuntaus, jossa kantoja ja muuta puuainesta käytetään istutusalueiden reunuksina ja katseenvangitsijoina. Luonnonläheisen tyylin alkulähde on viktoriaanisen aikakauden Englannissa, jossa oli muotia asetella puhdistettuja kantoja mahdollisimman näyttävästi esille kasvillisuuden keskelle.

Kuva GAP/Lehtikuva

Anne on sommitellut alvejuuria, hirvenkieliä ja muita pieniä saniaisia puupöllien sekaan.

Annella ei ollut aiemmin ollut omaa puutarhaa, koska perhe asui tätä ennen kerrostalossa. Hän kertoo kuitenkin perineensä puutarhaharrastuksensa pohjan omalta äidiltään.

– Isoäidin puutarha oli niin kuin kaikilla muillakin Hiidenmaalla siihen aikaan, eli täällä oli kunnon perunapelto ja kasvimaa sekä pioneja ja syysleimuja. Äitini puutarhassa kasvoi niiden lisäksi runsaasti muitakin koristekasveja. Olen siirtänyt niistä monia tänne.

Annen jo lapsuudessa syttynyt puutarhainnostus syveni muuton jälkeen nopeasti niin, että pian hän päätyi opiskelemaan alaa paikalliseen puutarhakouluun. Opintojen myötä hän löysi oman puutarhatyylinsä. Aiemmin Anne oli halunnut kokeilla kaikkea mahdollista ja hamunnut itselleen sekalaisen seurakunnan kasveja, monenlaisia erikoisuuksiakin. Osa niistä oli menestynyt ihan mukavasti, toiset hiipuneet pian pois, mutta kokonaisuus oli hajanainen.

Lehtimuotojen erot kiehtovat Annea. Tässä hän ihailee piippuköynnöstä.

Kilpihärkylä ’Dahlem’-lajikkeen ainavihannet lehdet ovat poikkeuksellisen koristeelliset.

Annen puoliso Ivo on toteuttanut varjotarhan ilmeikkäät puuveistokset.

Kasvimäärä on yhä mittava, sillä nykyään koko puutarhassa kasvaa noin pari tuhatta lajiketta, mutta Anne on koonnut ne kauniiksi ryhmiksi erilaisiin puutarhahuoneisiin. Puutarhakasvien lomassa kasvaa harkitusti viehkoja luonnonlajeja, kuten päivänkakkaroita, kellokasveja ja sinivuokkoja, jotka muistuttavat Annea isoäidin ajoista.

Valtaosa puutarhan rakennustöistä on tehty viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan puutarhaa myös aidattiin, sillä lähistöllä liikkuu paljon luonnoneläimiä. Varsinkin villisikalauma on ei-toivottu vieras, koska se voi tehdä lyhyessä ajassa paljon tuhoa.

– Suosikkejani puutarhassa ovat kivikko ja varjotarha, vaikka ne ovat oikeastaan kaikin tavoin toistensa vastakohdat. Niiden huippuhetket osuvat sopivasti eri aikoihin. Kivikon aika on nyt jo täysin ohi, se on parhaimmillaan toukokuussa. Varjotarha on hyvänä juuri tällä hetkellä, kun kuunliljatkin ovat kasvaneet täysikokoisiksi.

Hevoskastanjat, lehmukset ja muut isot jalopuut luovat puutarhaan hämyisen ja levollisen tunnelman. Niiden runkoja pitkin kiipeilee muratteja.

Himalajanadiantumin (Adiantum venustum) ilme on siro ja herkkä.

Suomen luonnostakin tutun kivikkoalvejuuren ’Crispa’-lajikkeen lehdet ovat kiharaiset.

Varjotarha on viileä, vihreä ja hämyinen. Sen rakennusmateriaalina on käytetty ilmeikästä, hiljalleen lahoavaa luonnonpuuta. Anne kertoo, että tarhan esikuvana on englantilaisten puutarhojen stumpery eli kantopuutarha.

Kasvit ovat täällä reheviä ja monet melko isokokoisiakin. Anne tosin harmittelee, että vierailumme aikaan kesällä 2023 on ollut jo pitkään poikkeuksellisen kuivaa, eivätkä monet varjoperennatkaan ole saavuttaneet tavanomaisia mittojaan. Esimerkiksi yksi hänen ylpeytensä, maailman suurimpana kuunliljalajikkeena pidetty ’Empress Wu’ kasvaa yleensä ainakin puolitoistametriseksi, mutta nyt se on jäänyt paljon pienemmäksi. Jättiläinen ja kaikki muutkin kuunliljalajikkeet kestävät Annen kokemusten mukaan kuitenkin yllättävän hyvin kuivuutta, vaikka veden puute selkeästi verottaa niiden kokoa.

Kuunliljojen lisäksi varjossa viihtyy esimerkiksi lukuisia jouluruusuja, imiköitä ja saniaisia. Kontrastit ovat hienovaraisia, kuten lehtien vihreän sävyjen eroja tai niiden kiiltoasteen vaihteluja varjohiippojen samettisesta matasta ainavihannan mahonian lehtien hohtavaan korkeakiiltoon. Rehevien muotojen vastapainoksi penkkien eturivin paikat on varattu siroille ja herkkäpiirteisille lajeille, esimerkiksi Adiantumeille eli hiussaniaisille.

Hirvenkieli ’Crispa’ on pystykasvuinen saniaislajike. Nahkamaisten lehtien reunat ovat laineilla.

Vihreän keskeltä nousee sieltä täältä esiin vain yksittäisiä kukkia, kuten näyttäviä marhanliljoja. Anne kertoo hieman huvittuneena, että joillekin hänen ystävistään ne eivät riitä mihinkään.

– He ihmettelevät, mikä puutarha se sellainen on, jossa ei ole juuri lainkaan kukkia. Minä kuitenkin pidän varjotarhastani juuri tällaisena. Täällä oleminenkin on kuin jonkinlaista meditaatiota, Anne kuvailee hymyillen ja silittää yhden puuvanhuksensa uurteista kaarnaa.

Anne Eesmaa ottaa vastaan puutarhavieraita, mieluiten pienryhmiä. Vierailusta on sovittava ennakkoon: toomingatalu@gmail.com.