Kalakoulu: särki
Ruoka
Kalakoulu: särki
Hopeakylkinen särki on onkijan kala, jota voi käyttää hyvin monipuolisesti.

Särki on Suomen kolmanneksi yleisin kalalaji, joskin sen kanta on ollut vähenemään päin viime vuosina. Se ei ole kauppakala, mutta muun pyynnin ohessa särkeä nousee satunnaisesti. Kesämökin rannassa pienisuinen särki kalastetaan ohuella siimalla ja pienehköllä koukulla. Särki on juuri se mökkirannassa uiva mestarikala, joka nappaa näppärästi syötin käymättä koukkuun. Se viihtyy järvissä, lammissa, puroissa ja meressä. Särki on maukas, mutta ruotoinen kala, jonka vuoksi moni vieroksuu sen käyttöä ruoanvalmistuksessa.

Maukas, vahvanmakuinen särki

Herkuttelijoiden suosikin, särjen selkäfilee on paksu ja mehevä. Peratut pikkusärjet voit jauhaa ruotoineen kalapulliin, ne sopivat mainiosti myös kalaliemen valmistukseen. Kalalientä keitellessä liha kypsyy ja valkoinen herkullinen liha irtoaa helposti ruodoista. Särki on maukasta kasvisten kanssa esimerkiksi keitossa. Ruotoineen syötävät pikkusärjet ovat hyvä kalsiumin lähde.

Särki kasvaa hitaasti ja elää jopa 25-vuotiaaksi. Sen pituus on 15–20 senttiä ja paino parhaimmillaan noin 500 grammaa. Joskus pyydykseen on tarttunut jopa yli kaksikiloinen vonkale.

Särjen silmää reunustava punainen rengas antaa vaikutelman, että särki on punasilmäinen.

Kokeile näitä:

  • Graavisärkeä, tilliperunoiden ja ruisnäkkileivän kanssa. Graavisärki on monien herkkusuiden suosikki.
  • Marinoituja särjen selkäfileepaloja.
  • Särkisärää, murustettua, kypsää särjenlihaa, kalaliemitilkassa haudutettuna yhdessä sipulin, voin ja tillin kanssa.
  • Säilykepurkkisärkeä ruisleivän päällä.
1 kommentti