Kaktuksen risteytys
Piha ja puutarha
Kaktuksen risteytys
Kasvien risteyttäminen on kiinnostavaa. Kokeile vaikka uuden kaktuksen risteyttämistä vaihe vaiheelta ohjeidemme avulla.
Julkaistu 31.1.2017
Viherpiha

Kasvien risteyttäminen on mielenkiintoista. Siitepölyä siirretään kukasta toiseen ja odotetaan siementen kypsymistä. Sitten kylvetään ja katsotaan, mitä syntyy.

Etenkin marraskuunkaktusten risteyttäminen on helppoa, sillä niiden pölyttyminen onnistuu yleensä hyvin. Tarvitset kaksi kaktusta, joilla on eriväriset kukat. Jos kukat ovat samanväriset, ne ovat todennäköisesti klooneja. Silloin ne eivät hyväksy toistensa siitepölyä, sillä niillä on sama perimä.

Kun kaktuksen kukka on avautunut, pitää toimia, sillä pölytys on tehtävä 3–5 päivän kuluessa.

Ohjeet kaktuksen risteytykseen

1. Kerää vesivärisiveltimellä siitepölyä auenneen marraskuunkaktuksen kukan heteistä. Siitepölyä kannattaa ottaa useasta kukasta pölytyksen varmistamiseksi.
2. Vie siitepölyä toisen, erivärisen marraskuunkaktuksen emin luotille. Luotit sijaitsevat kukassa punaisena erottuvan emin paksuuntuneessa kärjessä.
3. Merkki pölytyksen onnistumisesta on, että kuihduttuaan kukka ei tipahda pois, vaan jää kiinni kasviin. Kukkapohjus alkaa turvota hedelmäksi muutaman viikon kuluttua pölytyksestä. Käsittele kasvia varoen, ettei hedelmä irtoa liian aikaisin. Kun se on viininpunainen, siemenet ovat kypsiä. Tämä voi viedä puoli vuotta. Marraskuun kaktuksen hedelmä saattaa pysyä kiinni kasvissa jopa puolitoista vuotta.
4. Irrota kypsä hedelmä varovasti pyörittämällä ja halkaise se terävällä puutarhaveitsellä tai apteekista saatavalla kirurginveitsellä.
5. Levitä hedelmälihaa talouspaperille kuivumaan pariksi päiväksi, jotta siemenet irtoavat.
6. Kylvä siemenet suurena hajakylvönä kostutettuun taimimultaan. Älä peitä niitä mullalla, sillä ne tarvitsevat valoa itääkseen. Pidä kylvös tasaisen kosteana läpinäkyvän, rei’itetyn muovin alla. Paras kylvöaika on kevät. Siemenet itävät muutamassa viikossa. Ne koulitaan uuteen ruukkuun parisenttisinä. Samaan ruukkuun kannattaa istuttaa 3–4 pikkutaimea, jotta kasvista tulee tuuheampi.

Lue lisää:

Kommentoi »