Kotivinkki

Kaisan ja Kimin omavarainen perhe: ”Heinäkuusta marraskuuhun ostamme kaupasta vain maitotuotteita”

Kaisan ja Kimin omavarainen perhe: ”Heinäkuusta marraskuuhun ostamme kaupasta vain maitotuotteita”
Kaisan ja Kimin viisihenkinen perhe elää heinäkuusta marraskuulle lähes omavaraisesti. Tärkeää on yhteistyö luonnon kanssa, ei sitä vastaan, pariskunta sanoo.
Julkaistu: 3.6.2022

Lämpimällä verannalla hennot taimet kurottelevat kohti valoa ja tuovat lupauksen tulevasta kesästä ja sadosta. Mullan seasta nousee erilaisia kaaleja ja syötäviä kukkia: meri-, ruusu- ja kukka­kaalia, astereita ja samettikukkia.

– Tässä on taimista vain osa. Vielä pitää kylvää paljon muutakin. Pihalla on kasvimaita noin 150 neliön verran, Kaisa Karjalainen, 35, selittää.

Tampereen naapurissa Vesilahdella asuva Kaisa on viljellyt puolisonsa Kim Paanasen, 36, kanssa kotitalonsa pihalla kasviksia, hedelmiä ja marjoja suunnitelmallisesti parin vuoden ajan. 1920-luvulla rakennetun vanhan maatalon pihapiirissä käyskentelee myös seitsemän uuhta, joista kuusi karitsoi pian.

Pariskunnan tavoitteena on tuottaa ruoka­pöytänsä antimista mahdollisimman suuri osa itse. Heinäkuun puolivälistä marraskuun alkuun viisihenkinen lapsiperhe onkin lähes omavarainen. Vain maitotuotteet he ostavat kaupasta.

Vielä marraskuun jälkeenkin kaapeista löytyy itse keitettyjä hilloja ja mehuja, suola­kurkkuja sekä kuivattuja yrttejä. Pakastimessa lampaanliha, itse poimitut sienet ja marjat sekä vihannekset riittävät nekin pitkälle.

– Maalis–huhtikuussa omavaraisuus on heikoimmillaan. Toukokuussa voi jo poimia villiyrttejä. Nokkosta voi käyttää pinaatin tapaan, ja vuohenjuuresta syntyy hyvä piirakka, Kaisa kertoo.

Asukkaat: Muutosvalmentaja Kaisa Karjalainen, 35, diplomi-insinööri Kim Paananen, 36, Kaapo Paananen, 5, Touko Paananen, 4, Selma Paananen, 7 kuukautta, Kisu-kissa sekä koirat Uuno ja Lyyti.

Koti: 1924 rakennettu omakoti­talo Vesi­lahden Onkemäessä. Museo­viraston suojelemassa talossa on viisi huonetta ja keittiö.

Neliöt: 144.

Lempipaikka: ”Tilava pirtti eli olohuone on kodin käytetyin.”

Häpeäpilkku: ”Talon eteläpuolen ikkunapokat pitäisi maalata.”

Asumismenot: 250 euroa kuussa.

Vessojen määrä: 2.

Puutarhanhoito ja oman ruoan kasvattaminen nousivat korona-aikaan uuteen kukoistukseen. Myös Ukrainan sota ja uhkaava ruokakriisi ovat saaneet monet miettimään omavaraisuutta.

Kimille ja Kaisalle pelko ei kuitenkaan ole ollut syy viljellä ruokaa omiin tarpeisiin.

– Tietysti uutiset Ukrainasta ovat saaneet ajattelemaan, että onpa hyvä, että tuotamme ruokaa itse, Kim sanoo.

– Päällimmäinen motiivi on kuitenkin ollut vaalia luontosuhdetta ja ympäristöä. Haluamme jättää tämän maaperän ja ympäristön jälkeemme paremmassa kunnossa kuin olemme sen itse saaneet, Kim sanoo.

– Teemme viljelemällä yhteistyötä luonnon kanssa, emme sitä vastaan, Kaisa lisää.

Valoisa veranta on ihanteellinen kasvupaikka taimille. Ensimmäisten joukossa multiin pääsevät kaalit. Kaisa nuuhkii kanelibasilikaa.

Pihan kasvimaat pariskunta on perustanut uudenlaisella menetelmällä, joka kajoaa maaperään mahdollisimman vähän. No dig -menetelmässä eli pysyvässä penkkiviljelyssä maata ei käännetä ja kuokita, vaan penkki perustetaan tukahduttamalla rikkakasvit ja parantamalla kasvualustaa kompostilla.

Vesilahtelaispariskunnan kasvimaat saavat voimaa omien lampaiden palaneesta lannasta.

Keväällä ja kesällä kukkea piha houkuttelee myös hyönteisiä, ja hyönteisten perässä tulevat linnut. Kasvimaa rikastuttaakin paitsi lajistoa myös äänimaailmaa. Kasvi­maalta kuuluu hyönteisten pörinää ja surinaa, pihapuista linnunlaulua.

Ympäristön hyvinvoinnin lisäksi Kaisa ja Kim saavat omavaraisuudesta paljon hyvää.

– Tuntuuhan se aivan ihanalta työntää kädet multaan. On myös kutkuttavaa seurata kasvun ihmettä – sitä, miten pienestä siemenestä kasvaa suuri satoa tuottava kasvi. Kesäiltaisin tykkään ihan vain käydä kävelemässä ja katselemassa kasveja ja hyönteisten aherrusta. Illan kajossa tunnelma on satumainen, Kaisa kertoo.

Itse viljelemällä saa juuri sitä, mitä ha­luaa, Kim jatkaa. Kaupan valikoimista ei löydy meri­kaalia, purppuraan vivahtavaa tarhamaltsaa tai köynnöspinaattia.

Kaisa ja Kim suosivat kotimaisia siemeniä, ja monet siemenistä ovat heidän omasta sadostaan. ”Kun itse kasvatettu kasvi kehittää siemeniä, se on varmasti viihtynyt kasvu­paikallaan.”

Kim ja Kaisa eivät kumpikaan ole puutarhan­hoidon ammattilaisia. Kim on töissä tieto­turva-alalla, Kaisa on koulutukseltaan kieltenopettaja, mutta työskentelee nyt muutosvalmentajana.

Omavaraisuuden tavoittelu onkin vaatinut parilta jonkin verran opiskelua. Pari kesää sitten Kaisa paneutui avomaaviljelyyn oppisopimuksella läheisellä Haltian tilalla. Kim on perehtynyt pysyvään penkkiviljelyyn lukemalla alan kirjallisuutta.

Neuvoja on tullut myös Kimin vanhemmilta, jotka ovat kasvattaneet ruokaa omiin tarpeisiinsa jo vuosikymmenten ajan. Lapsena Kim sai napostella oman maan porkkanoita, mutta kitkentätalkoisiin häntä ei patistettu.

– Anoppi on taitava säilömään. Saamme Kimin äidiltä esimerkiksi erilaisia chutneyta. Kananmunatkin saamme Kimin vanhem­pien kanalasta, Kaisa kertoo.

Viljely on ollut oppimista yrityksen ja erehdyksen kautta.

– Viime syksynä perunasadollemme kävi huonosti. Olimme keränneet perunat muovi­saaviin maakellariin. Muoviastiassa perunat kuitenkin mätänivät. Haju oli hirveä, ja menetetty sato turhautti. Mutta joskus näin käy. Ensi kerralla olemme viisaampia, Kaisa kertoo.

Kaisa Karjalainen ja Kim Paananen innostuivat kotitarveviljelystä reilu pari vuotta sitten. Per­heen pojat Kaapo ja Touko ovat myös ahkeroineet kasvi­maalla. Kaisan sylissä istuva Selma ei ole ehtinyt vielä mukaan.
Kun kevät on riittävän pitkällä, taimia pitää alkaa vähitellen karaista ulkoilmaan. Kasvien siirtely päivittäin ulos ja sisään on iso työ.

Perheen tontilla on leppeä mikroilmasto. Läheisen Pyhäjärven ansiosta Onkemäen kylä kuuluu kakkosvyöhykkeeseen, vaikka muu Pirkanmaa on kolmosvyöhykettä.

Se tarkoittaa sitä, että pihalla menestyvät monet pirkanmaalaisittain eksoottisetkin lajit, esimerkiksi vesimeloni. Tomaatit kukoistavat paahteisella seinustalla avomaalla.

– Seuraamme, mikä menestyy ja mikä ei. Otamme talteen niiden kasvien siemeniä, jotka ovat täällä viihtyneet. Näin olemme monien siementenkin suhteen omavaraisia, Kim kertoo.

Parin vuoden viljelyura on suonut myös yllätyksiä. Ensimmäisenä vuonna yllätti sekä kastelu-urakan suuruus että sadon määrä.

Toissa kesänä Kaisa ja Kim kantoivat kasvimaalle vettä kastelukannuilla. Urakkaan vierähti joka ilta puolitoista tuntia. Sen jälkeen he ovat rakentaneet kastelujärjestelmän.

– Toinen ekan vuoden yllätys oli suuri sato. Kasviksia riitti myyntiin asti. Tänä kesänä aion myydä etenkin syötäviä kukkia tamperelaisille ravintoloille, Kaisa kertoo.

Perheellä on seitsemän suomenlammasta. Lampaiden hoito on ollut Kaisasta yllättävän helppoa. Kokemusta hänellä on yhdestä karitsoimisesta.
Kaapo ja Touko ovat mukana kodin töissä. Vanhemmille on tärkeää tarjota lapsille yhteys luontoon. ”Yhdessä havainnoiminen on tosi palkitsevaa”, Kaisa sanoo.

Vanhalla maatilalla Kim ja Kaisa ovat asuneet seitsemän vuoden ajan. Talo on kulkenut suvussa: Kimin äidin vaari rakensi talon vuonna 1924. Kimistä tuli talon isäntä, kun äiti Airi antoi tilan pojalleen ennakkoperintönä.

– Talo oli melkoisessa kunnossa. Muovimatot muistuttivat talon edellisestä 1970-luvulla tehdystä remontista. Öljylämmitin oli käytännöllisesti asennettu keittiöön. Rotan papanoita oli kaikkialla, ja ilmassa tuoksui kissan pissa, Kaisa kertoo.

Pariskunta teki taloon ison remontin. Pintojen lisäksi uusiksi menivät sähköt ja vesi­johdot, sisäsaunan tilalle tuli suihku ja öljylämmitys vaihtui maalämpöön. Kim teki remontista leijonanosan isänsä kanssa kahden. Putki- ja sähkötyöt jäivät ammattilaisille.

Kun remontti oli ohi, katse kääntyi pihaan. Nyt kahden kesän ja uusien kasvimaiden perustamisen jälkeen työ on yhä kesken.

– Haluan pihalle paljon lisää puita ja pensaita. Saskatoonia eli marjatuomipihlajaa pitää saada, samoin hunajamarjaa. Päärynöitä ja ehkä aprikoosiakin, Kim suunnittelee.

– Samoin haluan istuttaa lisää lehtipuita. Ne rikastuttavat lajistoa entisestään. Metsä­puutarhassa on sitä paitsi paljon erilaisia mikroilmastoja, jotka soveltuvat erilaisille hyötykasveille.

Touko suihkuttelee syötävien kukkien taimia. Muun muassa samettikukkaa, kehäkukkaa ja hunajakukkaa voi käyttää huoletta ruoan ja leivonnaisten koristeena.
Vanhoissa lasipurkeissa tapahtuu: Kim tekee itse kombuchaa. ”Heinäkuusta marraskuulle ostamme kaupasta vain maitotuotteita.”

Perheen pojat Kaapo, 5, ja Touko, 4, suihkuttelevat verannalla kasvavia taimia. Välillä pienet kädet poimivat suuhun kanelibasilikan lehtiä.

– Pojat auttavat innokkaasti kasvimaalla ja iloitsevat sienimetsällä löytämistään tateista, Kaisa sanoo.

– Yhdessä havainnoimme ja tutkimme luontoa ja kasvien kehittymistä. Se on tosi palkitsevaa. Haluamme antaa lapsille yhtey­den luontoon.

Oman maan antimet maistuvat pojille vaihtelevasti. Kaapon herkkua ovat porkkanat, Touko sen sijaan syö kaikkea, mitä lautaselle laittaa tarjolle. Erityisesti keskimmäiselle maistuvat punajuuret ja persilja. Kuopus Selma vasta opettelee kiinteiden ruokien syömistä.

Kotoa lapset saavat opin siitä, mistä ruoka tulee. Työ alkaa keväällä taimituksella ja jatkuu maanparannuksella ja suorakylvöinä. Kastelua ja kitkentää riittää koko kasvu­kaudelle.

Pulleat tomaatit, makeat porkkanat ja ra­peat keräkaalit – kaiken vaivan arvoiset.

5 kommenttia