Miran ja Mikan lapsiperhe muutti reilu vuosi sitten jo toistamiseen samaan asuntoon, joka sijaitsee synagogan vieressä vanhassa liikeapulaisten talossa Turussa. He pitävät etenkin kotinsa näkymistä huoneesta toiseen ja ikkunasta ulos, ja suljettu sisäpiha on rauhallinen ja lapsiperheelle mieleinen.

Mira kertoo elävänsä kiitollisuuskuplassa, koska perheellä kävi uskomaton onni, kun he saivat ostettua rakkaan kotinsa takaisin.

Löysin kodin ensimmäisen kerran yhdeksän vuotta sitten Oikotieltä. Ostohousut eivät olleet silloin jalassa, mutta peruskuntoinen ”tyhjä taulu” herätti mielenkiintoni eikä jättänyt rauhaan. Emme asuneet silloin Mikan kanssa vielä yhdessä, mutta Mika kai rakasti minua niin paljon, että oli valmis heittäytymään hankkeeseen vaikka kauhistelikin tulevaa mittavaa remonttia.

Arki uudessa kodissa alkoi silloin poikkeuksellisella tavalla, kun pian muuton jälkeen Mikalla diagnosoitiin aivosyöpä. Koti sai uudenlaisen merkityksen, kun siitä tuli konkreettisesti turvapaikka.

Olemme muuttaneet tähän asuntoon kaksi kertaa, ensin vuonna 2013 ja toisen kerran 2021. Ensimmäisellä kerralla asuimme täällä viisi vuotta, mutta muutimme isomman kylpyhuoneen sekä lisähuoneen perässä saman taloyhtiön naapurirappuun.

Ikävä takaisin tähän kotiin kasvoi kasvamistaan, ja lopulta meille tuli mahdollisuus ostaa kotimme takaisin keväällä 2021. Ne, jotka tietävät, mitä koti-ikävä on, ymmärtävät, miten hyvältä tuntui palata takaisin.

Ensimmäisellä muuttokerralla teetimme perusteellisen remontin. Suurin muutostyö oli keittiön siirtäminen palvelijanhuoneesta talon suurimpaan huoneeseen. Muutoksen myötä sain unelmieni keittiön alkuperäisillä täyspuisilla ovilla, jotka maalautimme sitruunankeltaisiksi.

Toisella muuttokerralla perheemme oli kasvanut, joten tilan tarpeen vuoksi muutimme alkovin vanhempien makuuhuoneeksi. Näin lapset saivat omat huoneensa, ja myös keittiö sai lisää kiinteitä kalusteita, mutta keltaisista kaapeista en ollut valmis luopumaan. Vaativin muutostyö oli kylpyhuoneen laajennus, joka oli kuitenkin kaiken vaivan arvoinen.

Olen aina rakastanut värejä ja ympäröinyt itseni niillä, koska saan väreistä voimaa. Värit eivät ole minulle mikään hetken hurahdus, vaan jokaisella kotimme sävyllä on minulle erityinen merkitys. Laventelin väristä on tullut voimavärini, ja se viestii minulle, että huonojenkin kokemusten jälkeen voi saada kauniita hetkiä elämään.

Taide on kulkenut mukanani lapsuudesta saakka. Vanhempani ovat taiteen keräilijöitä, ja matkoilla suuntasimme aina gallerioihin ja museoihin. Silloin en osannut sitä arvostaa, mutta nyt olen kiitollinen, että he tartuttivat kipinän myös minuun. Kymmenisen vuotta sitten lahjoitimme äitini ja siskoni kanssa lapsuudenkotiin kertyneet kokoelmat Turun museokeskukselle. Omat hankintani teen spontaanisti suoraan taiteilijoilta intuitioon luottaen, en sijoitusmielessä.

Kotimme on iloinen sekoitus perintönä saatuja huonekaluja ja taidetta, kirpputorin aarteita, uutena ostettuja esineitä ja jopa roskalavalöytöjä, jotka ennen kohdalle osumistaan kuulostivat lähinnä urbaanilegendoilta. Viimeisen muuton yhteydessä ostimme uutena sohvan ja ruokapöydän sekä unelmieni matot, jotka ovat kuin taideteoksia lattialla.

Asunnon neliöt eivät määritä kaikkea, ja hyvä suunnittelu voi pelastaa monessa. Sisustusarkkitehti Päivi Himasen avulla saimme oivalluksia asunnon uudelleen muotoiluun, ja puuseppien taidokas kädenjälki näkyy monessa kohtaa kodissamme. Kodin ja miljöön lisäksi naapurit voivat tulla niin tärkeiksi, että käsitys perheestä laajenee.

Kaappitilaa on niukasti, mutta sen ongelman kanssa olen sovussa. Se pitää tavaramäärän kohtuudessa. Remontti on vihdoin valmis, kun saimme wc:n oven ja sen yläpuolella olevan lunetti-ikkunan tehtyä. Nyt vain nautimme toisistamme ja kodistamme.

Elämämme on mullistunut niin monta kertaa vakavasti, että niiden kokemusten jäljiltä arvostan eniten tylsää tavallista tiistaita kotona ja yllätyksetöntä arkea rakkaideni kanssa. Salaa haaveilen kuitenkin uusista ammatillisista tuulista, ehkä jopa uudesta ammatista. Unelmoin myös, että rakas ystäväni Minna voisi asua kommuunissa kanssamme. Lapset pitävät Minnaa toisena äitinään, joten olisi ihanaa saada jakaa elämää yhteisöllisesti.