”Asunnonvaihto tuli eteen sattumalta. Meillä ei ollut hakua päällä emmekä tarvinneet edes lisää tilaa. Asuimme omissa asunnoissamme kaupungin keskustassa. Ilmoitus lähes alkuperäisessä kunnossa olevasta 1920-luvun kerrostaloasunnosta herätti mielenkiintoni, ja houkuttelin Mikan mukaan katsomaan sitä. Kun astuimme sisään, tajusin heti, että asuntoon olisi mahdollista remontoida unelmieni iso keittiö. Sain vakuutettua Mikankin, että hyvä siitä tulee. Vanhat kivitaloasunnot ovat kysyttyjä, mutta moni muu oli ilmeisesti pelästynyt asunnon kuntoa ja remontin tarvetta. Se oli onnemme, sillä tällaiset ”tyhjät taulut” ovat harvassa.

Remontissa uusittiin kaikki huonejärjestystä myöten. Asunto oli ollut pitkään saman asukkaan omistuksessa eikä sille ollut tehty mitään aikoihin. Jossain vaiheessa seiniä oli tapetoitu ja puulattia peitetty muovimatolla, mutta alkuperäiset puiset keittiönkaapitkin olivat paikoillaan.

Suurin rakenteellinen muutos oli keittiön siirtäminen, mikä vaati rakennusluvan. Alkuperäinen keittokomero sijaitsi asunnon toisessa päässä. Nyt se toimii yhdistettynä lasten- ja kodinhoitohuoneena. Olohuoneen yhteydessä ollut alkovi muutettiin vaatehuoneeksi.

Rakastan suurta keittiötämme, siitä tuli täydellinen. Se on kuin vanhanajan tupakeittiö. Teen paljon ruokaa ja nautin siitä. Mikakin tekisi mielellään ruokaa, mutta olen vallannut keittiön. Kokkaaminen on minulle terapiaa, ja siksi keittiössä pitää olla paljon kaappi- ja laskutilaa sekä yhtenäistä työskentelytasoa, jossa saa rauhassa sotkea ja luoda. Kun Ahti syntyi, alku oli vauvan kanssa niin hektistä, ettei minulla ollut aikaa kokkailla rauhassa. Ajattelin hetken, etten varmaan koskaan enää tee ruokaa. Mutta tunne oli mahtava, kun taas tein ekan makaronilaatikon: Jes, olin taas oma itseni!

Sain keittiöön myös haaveilemani Smegin jääkaapin. Se on ainoa hankinta, josta olemme Mikan kanssa neuvotelleet. Olisin halunnut mintunvihreän, mutta se oli liikaa Mikalle, joten päädyimme mustaan. Keittiömme on värikäs, ja musta on näyttävä omassa nurkassaan.

Väreillä on tärkeä merkitys kodissamme. Joskus olen kuitenkin miettinyt, onko kotimme liiankin huvikumpu. Mutta ei ole. Värit antavat voimaa ympäri vuoden ja niistä tulee aina hyvä fiilis. Meillä ei ole kesä- ja talvivärejä, niin kuin ei vuodenaikojen mukaan vaihtuvia verhojakaan. Ainoastaan pimennysverhot hankimme suurien ikkunoiden suojaksi, jotta saamme nukuttua valoisaan aikaan.

Ikkunoista avautuva maisema ihastuttaa edelleen yhtä paljon kuin ensi käynnillä. Kaunista synagogaa ja pihapuita tulee katseltua etenkin nyt, kun olemme Ahdin kanssa paljon kotona. Keväällä seurasimme, miten harakat tekivät pesää pihapuuhun.

Koska meillä ei ole parveketta, rauhallinen ja viihtyisiä piha on ollut loistava paikka nukuttaa Ahti päiväunille vaunuihin. Lapsen nukkuessa voi istuskella pihalla, nauttia kahvia ja jutella naapureiden kanssa.

Koti merkitsee pesää ja turvapaikkaa. Olemme todellisia kotihiiriä. Tykkäämme syödä yhdessä kotona ja vain olla. Juuri siksi on tärkeää, miltä koti näyttää. Kodin merkitys kasvoi, kun Mika sairasti aivosyöpää.

Sisustus on pitkälti minun käsialaani. Aiemmin kolusin paljon kirppareita ja kodissani oli enemmän vanhoja tavaroita, joita tuunasin. Nyt tavaraa on jo niin paljon, ettei sitä tarvita enempää. Mika on järjen ääneni. Hän kysyy aina, tarvitsemmeko todella vielä yhden tuolin.

Kodissamme on paljon vanhoja esineitä. Moniin niistä liittyy muisto. Esimerkiksi makuuhuoneen lamppu on ollut Mikan lapsuudenkodissa. On ihana ajatus, että Ahti katselee samaa lamppua, jota Mikakin on katsellut.

Vanhoissa taloissa meitä kiehtovat korkeat huoneet, avarat tilat sekä historia. On hauska kuvitella, kuka asunnossa on asunut ennen meitä. Ajatusleikkiä rikastuttavat remontin yhteydessä löytyneet vanhat viestit ja lappuset. Tässä kodissa oli asunut pitkään sama rouva, jonka poikakin oli asunut talossa lapsena. Tuntuu kunnialta, että saamme olla osa perheiden ketjua.

Nautimme suunnattomasti ydinkeskustassa asumisesta. Lasten myötä moni muuttaa kauemmas omakotitaloon, ja meillekin on sanottu, että kyllä se teilläkin on edessä. Olemme kuitenkin asuneet koko aikuisikämme kaupungin ytimessä, emmekä halua muuttaa minnekään. Minulla ei ole edes ajokorttia. Kaikki on kävelymatkan päässä ja julkinen liikenne toimii hyvin. Elämä ja arki pienen lapsen kanssa on ihanan vaivatonta. Kun Ahti kasvaa, päiväkodit, koulut ja harrastuspaikat ovat lähellä.”