
Suomen edustajaksi valittu Käärijä on nostanut euroviisuhuuman ennennäkemättömiin sfääreihin! Kurkistus Facebookin neulontaryhmiin paljastaa, että innostus on tarttunut myös käsityöihmisiin. Moni on huomannut, että varsinkin ruttusukat taipuvat näppärästi viisutyyliin.
Sattumalta syntyneet Käärijä-sukat
Kun Nina Oksanen julkaisi kuvan neulomistaan kirkkaanvihreistä ruttusukista, ne ristittiin kommenteissa pian Käärijä-sukiksi.
Emme ihmettele! Kuplamaiset varret muistuttavat erehdyttävästi viisutähden muhkeita hihoja – varsinkin, kun väri on aivan kohdallaan. Yhdennäköisyys oli kuitenkin sattumaa.
– Langan väri toi mieleeni kasarin neonvärit. Kun näin Meillä kotona -sivuston ohjeen, tiesin, mihin malliin väri sopisi. Ruttusukista tuli mieleeni 80–90-lukujen aerobic-sukat, Nina kertoo.
Limen väriset ruttusukat ovat keränneet Voihan villasukka! -ryhmässä parissa viikossa yli 1000 tykkäystä ja satakunta kommenttia, joista monessa viitattiin Käärijään.
– Oli hauska huomata, miten ihmiset innostuivat sukista. Hienoa, jos niitä näkyy viisukansan jaloissa!
Nina tunnustaa, ettei itse ole suuri viisufani. Tällä kertaa hän aikoo kuitenkin katsoa kisan ja kannustaa Suomea.
– Pitäisi varmaan neuloa Käärijälle omansa.
Saattaa tosiaan olla, että Käärijä eli Jere Pöyhönen voi odottaa postia. Nina nimittäin innostui ensimmäiset sukat neulottuaan ruttusukista niin paljon, että puikoilla on jo kuudes pari samalla mallilla.
– Tykkään kovasti patenttineuleesta ja sen tuomasta muhkeudesta. Ensi alkuun oli haastavaa saada se sujumaan, mutta nyt sujuu jo vaikka silmät kiinni. Vihreät oli ensimmäinen pari, ja niihin meni viikko, nyt tulee sukka päivässä.
Sukat kisakatsomoon
Myös Eija Ruonala teki ruttusukat ehtaan Käärijä-tyyliin. Euroviisufani halusi tehdä itselleen sukat viisukatsomoon, ja etsi niitä varten mallia, jossa olisi samaa muotokieltä kuin viisuedustajan bolerossa. Hän bongasi Meillä kotonan ruttusukkaohjeen Facebookin neulontaryhmästä.
– Hauskinta oli toistaa Käärijän värejä sukissa. Patenttineuleen opettelussa oli omat hankaluutensa, koska en ollut tehnyt sitä ennen, Eija kertoo.
Kun Eija sai juonesta kiinni, neulominen tuntui helpolta. Hän lisäsi ruttusukkiin vielä pinkin cha cha cha -tekstin jalkapöydän päälle. Nyt kelpaa kannustaa Käärijää!
Neulo omat ruttusukat – ohjeen näet täällä.
Jutun pääkuva: Yle / Nelli Kenttä (Käärijä) sekä Nina Oksanen (sukat)