
1. Mini-Käärijän viisutyyli
Anna Kokon kaikki kolme poikaa ovat Suomen euroviisuedustajan Käärijän eli Jere Pöyhösen faneja, mutta varsinkin kuopus on seurannut artistin menestystä UMK-kilpailun alkumetreiltä asti. Poika on soittanut Cha cha cha -kappaleen musiikkivideota ja tanssinut sen tahtiin päivittäin.
– Hän on tarkkaan opetellut videolta tanssiliikkeet, pistänyt merkille Käärijän kynsilakan ja meikit ja halusi itselleen jopa samanlaisen tukkamallin. En antanut värjätä tukkaa tummaksi, mutta lopulta hiukset leikattiin samaan malliin, Anna kertoo.
Kun Käärijän kuuluisa esiintymisasu hävisi, alkoi Facebookin ompeluryhmässä keskustelu Käärijälle ommeltavista varahihoista.
– Siitä sain ajatuksen ommella vihreän boleroasun kuopukselle, jotta hän voisi jammailla kuin oikea Käärijä. Kun ehdotin ideaa pojalle, ei vastauksesta ollut epäilystäkään: hän kysyi sen jälkeen joka päivä, milloin hihat olisivat valmiit. Ja kun asu valmistui, myös perheemme kaksi muuta lasta päättivät, että heille pitää ehdottomasti ommella omat asut.
2. Moderni huoneentaulu
Saara Tahvanaiselle Käärijän viisukappale Cha Cha Cha on ollut alkuvuoden ehdoton piristysruiske.
– Idea ristipistoon lähti siitä, että rakastan kirjailtuja huoneentauluja, mutta tykkään tehdä niihin vähän modernimpia mietelauseita. Käärijän asussa taas oli monia yksityiskohtia, jotka sopivat mainiosti pixel art -tyyliseen ristipistoon.
3. Päällepantavaa viisubileisiin
Beatriz Fernández Blanco halusi pukeutua erikoisesti Euroviisujen ennakkobileisiin ja päätti brodeerata t-paidan Cha cha cha -kappaleen sanoilla.
– Kirjoin sanat mustaan yksinkertaiseen t-paitaan vihreällä langalla. Langan väri valikoitui tietenkin Käärijän ikonisen boleron takia. Hihojen hapsut muistuttavat cha cha cha -tanssin lisäksi myös perinteisistä espanjalaisista flamenco-vaatteista, Beatriz sanoo.
4. Kannatus hiuskarvan varassa
Neulotut Käärijä-aiheiset hiusdonitsit syntyivät Noora Löytynoja-Rovan puikoilla. Alun perin Noora neuloi hiusdonitseja joululahjaksi ystävilleen.
– Jemmoissani oli sopivan vihreää lankaa, joten siitä oli pakko neuloa Käärijän faneille kannatusdonitseja. Ainakin siskoni aikoo käyttää donitsia koko euroviisuviikon! Noora kertoo.
5. Fanitus käärittynä kassiin
Susanna Öystin mielestä Käärijä on visuaalisesti hieno ja helposti tunnistettava hahmo.
– Biisi on hyvä ja kuuntelen sitä jatkuvasti. Esitys pursuaa energiaa tv-ruudunkin läpi. Laulaja Jere Pöyhönen on myös sympaattisen oloinen tyyppi.
Käärijäkassi syntyi samoin kuin Susannan monet muutkin käsityöt:
– Ensin päähäni pätkäti idea, ja seuraavaksi huomasin jo piirteleväni kirjovirkkauskaaviota, Susanna kertoo.
6. Kaalimadot korvissa
Johanna Lehtonen päätyi askartelemaan Käärijä-aiheiset korvakorut, kun näki Instagramissa muiden tekijöiden Käärijä-korviksia.
– Mietin, että sellaiset pitää saada! Lähdin penkomaan omia varastoja ja löysin materiaalit boleron hihoja muistuttaviin korviksiin, Johanna kertoo.
Juttua muokattu 18.4.2023 klo 17.01: Juttuun lisätty kuva, jossa Kokon perheen lapset ja koirat esiintyvät Käärijä-asuissa.