Kaakaobaari kiteeläisittäin! Tiinan suloinen juomakoju tarjoaa lämmikettä talven paukkupakkasiin – nappaa vinkit
Sisustus
Kaakaobaari kiteeläisittäin! Tiinan suloinen juomakoju tarjoaa lämmikettä talven paukkupakkasiin – nappaa vinkit
Tiina Puustisen lapsuuden jouluihin kuului aina kuuma kaakao. Nyt hän avaa punavalkoisen kaakaobaarinsa jo marraskuussa lapsille ja ystäville.
24.11.2022
 |
Meillä kotona

Julkaistu Kaikkien aikojen Joulu -lehdessä 01/2021.

Lumisten kuusten takaa pilkottelee vanha koulurakennus, ja valkoinen maisema voisi olla vaikka Korvatunturilta. Piha täyttyy hetkessä iloisesta vilskeestä, kun tonttulakkinen perhe kantaa herkkuja esille. Pian kodin takapihalle avautuu kaakaobaari kiteeläiseen tapaan.

Tiina Puustiselle joulu on perheen ilon juhla. Rakkaus siihen on kasvanut vuosi vuodelta lasten mukana. Tiina ja Petri muuttivat maaseudulle vanhaan kouluun kahdeksan vuotta sitten juuri jouluksi. He ovat vuosien varrella remontoineet vuokra-asuntoaan omannäköiseksi. Koulun huonekorkeus yltää yli kolmeen metriin. Se tarkoittaa myös sitä, että sisälle mahtuu suuren suuri, aito kuusi.

Tiina on tehnyt kaakaobaarin somisteet valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua. Jätkänkynttilät tuovat tunnelmaa.
Väriteema on napattu karkkikepeistä. Kermapursotinkin on koristeltu. Se on päällystetty kontaktimuovilla suojatulla paperilla.

Hyvissä ajoin ennen joulua suurtalouskokkina toimiva Tiina leipoo piparkakut, joulutortut ja kahvikakut, joista etenkin taatelikakku kuuluu joulupöytään aina. Valmistelut sujuvat Jouluradion soidessa.

Lapsuuden jouluihin kuului kaakao, ja se tehtiin Tiinan muistin mukaan kiehuvaan maitoon. Jouluhengetär tekee sen yhä samalla tavoin.

– Yhtä vahvasti kuin kaakao kuuluu jouluuni, kuuluvat siihen kynttilätkin. Minulla on kokonainen kynttiläkaappi täynnä valontuojia. Ne eivät lopu, vaikka niitä palaisi jokaisessa huoneessa, Tiina kertoo.

Sakun kaakao on viimeistelty kermavaahtokruunulla. Lisämaustetta tuovat suklaakastike ja kaneliripaus.

Jouluinen kaakaobaari syntyi jo hyvissä ajoin ennen joulua – nimittäin juhannuksena. Kahdesta kuormalavasta ja katoksesta tehty rakennelma toimi kesän ajan juomabaarina. Suunnitelma sen jouluasuun muuttamisesta alkoi muhia Tiinan ajatuksissa, ja hän näki mielessään punavalkoiseksi puetun joulukahvilan.

– Onneksi jouluhullulla on villeihin toteutuksiin mukaan lähtevä mies. Teemme yhdessä isot projektit, ja minä hoidan koristelupajalla lopun itsekseni.

Kun kaakaobaari oli valmis, Tiina ja Petri tekivät yksissä tuumin sen viereen vielä joulupukin postilaatikon.

Lapset muistavat sujauttaa pukille kirjeet laatikkoon, ovathan he olleet kiltteinä lähes koko vuoden. Joululahjavalvojaisissa Tiina paketoi jokaiselle omat paketit. Yksi lahja on lupa avata jo aattoaamuna, mutta loput ilmestyvät kuusen alle vasta illan hämärtyessä.

– Joulupukki on vain niin sukkela, ettei häntä ennätä nähdä. Joulupukki pääsee kyllä perille ilman luntakin, mutta täällä Kiteellä hänen kelkkansa yleensä liukuu nietosten ansiosta kovaa, Tiina paljastaa hymyillen.

Siru sujauttaa joulupukille kirjeen laatikkoon, jonka raidallinen jalka on tuunattu aitatolpasta. Valmiiksi punaisen postilaatikon kyljen teksti syntyi valokuvausliikkeessä teetetyn sabluunatarran avulla.
Punaiset lyhdyt tekevät pergolasta jouluhuoneen. Viltit ja taljat lämmittävät istuskelijoita.
Tiina harrastaa leipomista ja kakkuvuokien keräilyä. Etualan komean sydämen surujen kakun kruunaa valkosuklaakuorrutus. Takana on piparikinuskijuustokakku.

Tiinan ystävä Helmi on tehnyt termospullojen huput ja perheen tonttuhatut neulekoneella. Astiat ovat Kotopuodista.

Listoja jouluvalmisteluihin ei ole. Siivous tehdään silloin, kun siihen on aikaa. Lapset auttavat, ja pipareiden koristelupajassa on yleensä jopa ruuhkaa.

– En halua pilata joulutunnelmaa stressillä. Teemme kaiken, minkä ennätämme. Pääasia on, että lapsilla on valmiina adventtikalenterit ja lahjat. Kaiken muun voi aina tehdä hetkessä ilman suunnitelmiakin.

Kaakaobaarin tarvikkeet

Valitse kaakaon höysteet makusi mukaan ja koristeet haluamassasi teemassa.

  • Kaakaojauhe lasipurkissa
  • Vaahtokarkkeja
  • Karkkikeppejä
  • Kermavaahtoa
  • Suklaata
  • Suklaakastiketta
  • Strösseleitä
  • Kuumaa maitoa
  • Herkkuja

Koristeet

  • Kuormalavoista tehty baari
  • Pillejä
  • Kupit
  • Termospullot
  • Bannerit
  • Vilttejä
  • Taljoja
  • Lyhtyjä
Tiina askarteli bannerin kartongista ja koristeli kultamaalilla. Kirjaimet on pujotettu villalankaan. Hauskat joulukoristeet on ripustettu juuttinaruun.
2 kommenttia