Irina kertoo:
”Jyrki on luottoystäväni levynteon aikaan. Ilman häntä mistään ei tulisi mitään. Hän tietää minusta enemmän kuin useimmat, sillä puhumme elämäntilanteistamme paljon.
Tapasimme studiolla Hollolassa 12 vuotta sitten. Siihen aikaan minulla ei ollut lapsia, ja saatoimme äänittää levyä kaksi viikkoa maalla vaikka keskellä yötä. Ne olivat ihania aikoja! Nyt kaikilla on perheet, ja työ tehdään kuin kellokortin kanssa.
Jyrki sai kunnioitukseni heti näyttämällä, miten ammattilainen hän on. Olimme bändin poikien kanssa vähän hukassa silloin, mutta Jyrki otti kokonaisuuden haltuun. Hän tekee sen hienosti: on aina innostunut ja rauhallinen eikä hermostu – tai ei ainakaan näytä sitä. Hän jaksaa kiinnostua jostain kitarariffistäkin tunteja, vaikka minua kyllästyttää.
Periaatteessa minä olen pomo, mutta käytännössä olemme tasavertaisia diktaattoreja. Minun on vaikea ottaa kritiikkiä vastaan, mutta jos Jyrki kyseenalaistaa tekemiseni, tiedän, että minun pitää oikeasti tehdä paremmin.
Kirjoitan tekstini itse. Tilanne etenee aina samalla tavalla: hyvän kohdalla Jyrki sanoo, että tämähän oli tässä, mutta kun hän alkaa kysellä, kenelle olet tehnyt tämän, tiedän, mihin se johtaa. Roskiin. Jotkut biisit olen joutunut kirjoittamaan 6–7 kertaa uudelleen. Joskus Jyrki on saanut minut itkupotkuraivareihin, kun on halunnut minun laulavan biisin toisin. Olen tullut epätoivoiseksi, etten osaa mitään, ja laulanut sitten huuli väpättäen. Ne ovat olleet parhaita ottoja.
Olen Jyrkille hyvin suora. Kun kuulen biisejä valmiina, lähettelen Jyrkille sähköposteja, jotka alkavat yleensä sanalla ’wääääää…’ ja sitten tilitän kaiken, mistä en pidä. Pitäisi oppia, että voisin miettiä vaikka kaksi päivää ja lähettää palautetta vasta sitten.
Koska käymme niin syvällä henkilökohtaisissa aiheissa, on hyvä, että yhteydenpitomme päättyy aina levyyn – kunnes tulee uusi. Se auttaa pitämään suhteemme raikkaana.
Soittelen joskus automatkoilla Jyrkille. Hän ei kuitenkaan vastaa, koska on aina studiolla. Sitten laitan viestin perään, että ei mulla mitään asiaa ollut. Kyllä hän on mielessäni, vaikkei koko aikaa elämässäni.”
Jyrki kertoo:
”Minä teen töitä Irinalle, joten työnjako on ihan selvä. Jos Irina antaa tulikivenkatkuista palautetta, että tämä tehdään näin, niin sitten se tehdään, sillä hän päättää. Hän on se, joka tunteensa julkisesti muille esittää.
Minun tehtäväni on pitää energiataso korkealla, ilmapiiri hyvänä ja saada ihmisistä ulos tunne. Musiikin tarkoituksena on välittää emootiota, ja jos sitä ei ole, se on turhaa. Yritän saada tunteen taltioitua levylle, ja siksi haluan sinne mieluummin virheitä kuin täydellisiä teknisiä suorituksia, joihin muusikot itse ovat tyytyväisiä. Se voi aiheuttaa joskus vähän ristiriitoja.
Irina, kuten monet taiteellisesti lahjakkaat ihmiset, on välillä kovin ailahtelevaisen epävarma. Hän saattaa vähätellä itseään ja sanoa ensin, että enhän minä tuollaista osaa. Totta kai osaa, häntä pitää vain kannustaa. Kun Irina avaa suunsa, sieltä tulee paljon ja laadukasta ääntä.
Teksteissä olen hänelle peili. Jos teksti ei aukea minulle, ei se aukea varmaan muillekaan, vaikka musiikissa ei olekaan oikeaa ja väärää. Jos teksti herättää minussa jotain, hyvää tai pahaa, siinä on järkeä. Jos se ei tunnu miltään, se on huono. Joskus Irinaa pitää potkia lempeästi persuksille, että selvennä tämä vielä kerran. Joskus hän saa ajatuksen auki ihan vain kun juttelemme omista elämistämme tunnin tai katsomme energian nostamiseksi jotain hassua Youtube-videota.
Irina luulee, etten hermostu koskaan, mutta en ole yli-ihminen. Kun saan häneltä myöhään illalla lähetettyjä sähköposteja, jotka eivät ala moi-sanalla vaan suoralla tilityksellä ja joissa ei ole peruskohteliaisuuksia, se tuntuu vähän pahalta. Hän on täysin tunneihminen, minä aina niin analyyttinen.
Suksemme eivät silti ole menneet ristiin oikeasti koskaan. En edes keksi tilannetta, miksi menisivät, sillä minua ei saa töissä suututettua. Sehän on sama kuin lasten kanssa: kiukuttelu vain pahentaa tilannetta.
Parasta Irinassa on sopiva suurpiirteisyys, vaikka töissä hän on tarkka. Kun kerran iskin nyrkkeilyhanskalla lommon hänen Volvoonsa, tapaus oli minulle tosi nolo ja muistan sen vieläkin, mutta Irina on jo unohtanut koko jutun. Onneksi se auto on jo myyty.”
Taito, jota kadehdin... Irina: En osaa tehdä mitään, mitä Jyrki tekee. Hän myös tietää kaikesta kaiken, viimeksi horoskoopeista. Jyrki: Irinan rentous. Olen taipuvainen mustavalkoiseen ajatteluun.
Asu, joka pukee häntä... Irina: Jyrkillä on magee talvitakki, sellainen poplarityyppinen. Jyrki: Irinan punaiset huopikkaat.
On tyypillistä, että... Irina: Päivä päättyy tasan kello 17.00. Jyrki: Uusi asia saa Irinan ensin varpailleen.
Tätä en unohda... Irina: Kerran Jyrki bailasi bändin kanssa studiolla pelkissä boksereissa, kun olimme tehneet hyvän levyn. Jyrki: Irinan nauru.
Bravuuri… Irina: Jyrki tekee kaiken viime tingassa. Jyrki: Irina on vartin myöhässä.
Tämä vaihtoon... Irina: Aina sama harmaa huppari. Jyrki: Irinan päättämättömyys.
