”Kun tapasimme Pauliinan kanssa puolitoista vuotta sitten, juttelimme saman tien läpi koko elämäntarinamme. Miehet istuivat vieressä hiljaa.

Meiltä molemmilta on kuollut esikoislapsi. Poikani Petja menehtyi neljä vuotta sitten päivää vaille kymmenenvuotiaana, koska ei hoitovirheen vuoksi päässyt ajoissa leikkaukseen. Pauliinan esikoinen Sisu kuoli kahden päivän ikäisenä. Pauliinan tarina on jollain tapaa jopa surullisempi. Hän on tyhjän sylin äiti, koska ei ehtinyt edes tutustua lapseensa.

Minun on aina ollut vaikea ystävystyä, mutta me vain natsaamme hyvin yhteen. Olemme molemmat sosiaalisesti aggressiivisia: suorapuheisia ja avoimia vaikeistakin asioista. Pauliinan kanssa keskustelu rönsyilee eikä siitä meinaa tulla loppua. Sivustaseuraajat eivät pääse helposti samanlaisiin fiiliksiin.

Surukokemukset tulevat aaltoillen. Yhtäkkiä voi tulla hetkellinen tarve avautua. Vain toinen lapsensa menettänyt voi ymmärtää, millaisia ajatuksia päässä liikkuu. Usein mietin vaikkapa sitä, millainen Petja olisi ollut nyt, 14-vuotiaana.

Kovin monelle ihmiselle näistä asioista ei voi puhua noin vain. Pauliinalle voi. Hän tietää, mitä suru on, mutta hänen kanssaan ei ole pakko jäädä siihen riutumaan. Asiaa voi käsitellä parilla lauseella ja siirtyä eteenpäin.

Puhumme me arkisista ja iloisemmistakin jutuista. Pauliinalla on ihanan köpsä huumorintaju. Hän on valmis myöntämään heikkoutensa ja tekemään niistä ironiaa.

Ihailen Pauliinan kärsivällisyyttä. Lasten kanssa hän osaa keskittyä hankalissa tilanteissa lapseen eikä omaan mielentilaansa. Menehtyneellä pojallani oli myös neuropsykologisia vaikeuksia, joita Pauliina käy läpi kuusivuotiaan Rasmuksensa kanssa.

Pauliina saa asioita aikaan. Kun hänellä on idea, hän toteuttaa sen heti eikä jää miettimään. Vähän aikaa sitten puhuimme, että olisi mahtavaa järjestää Sopranos-henkiset bileet. Pauliina varasi heti baarin ja dj:n, suunnitteli koristelut ja kutsui puoli kaupunkia.

On mahtavaa ja harvinaista, että aikuisena voi löytää uuden läheisen ystävän.”

”Olin innoissani, kun kuulin, että parhaan työystäväni Villen uusi naisystävä on sama tyyppi, jonka tiesin Enkeleiden äidit -Facebook-ryhmästä. Yhteisen jutun perusteella Emmiin oli helppo tutustua.

Ystävyys muuttui nopeasti vähän liiankin tiiviiksi. Samana kesänä ystäväpariskuntien mökkireissulla emme tehneet muuta kuin puhuimme kahdestaan. Molemmilla oli tarve puhua, kun löytyi ihminen, joka ymmärtää menetyksen surun ja myös sen, miten hankalaa arki erityislapsen kanssa joskus on.

Viime kesänä Emmin polttareissa lähennyimme lisää. Oli tärkeää tutustua Emmin vanhoihin ystäviin ja nähdä hänestä sellaista puolta, joka ei tule uudessa porukassa esille.

Emmi osaa sekä puhua että kuunnella eikä odota vain omaa puheenvuoroaan. Emmin luokse voin aina mennä, kun iskee huono hetki. Monesti soitan hänelle, että missä olet ja päräytän hänen luokseen. Sitten juomme liian monta kuppia kahvia ja avaudumme. Välillä käymme after work -lasillisilla, jotka muuttuvat karaokeilloiksi. Jos laulan Tears in Heavenin, Emmi hokaa heti, että minulla on masispäivä, ja ottaa kädestä kiinni.

Meillä ei ole tylsiä hetkiä tai vaivaantuneita hiljaisuuksia. Muille se voi olla joskus raskasta. Olemme saaneet kuulla lapsiltakin, että nyt loppui terapiat, vaihtakaa aihetta.

Emmillä on ihana huumorintaju. Monesti hän heittää jotain sellaista, joka viittaa yhteisiin suosikkielokuviin tai -sarjoihin, eikä juttu avaudu helposti muille kuin minulle. Meillä on myös sama miesmaku. Aviopuolisomme ovat rauhallisia ja jämptejä, ja sitten he ovat ottaneet tällaiset hötkyilijät!

Ulkoisesti meillä on ihan eri tyyli, ja Emmi vieroksui sitä aluksi. Hän kai luuli, että olen joku kukkatäti. Emmi on myös aktiivinen poliittisesti. Hän tempaisi viikossa kasaan halaustapahtuman vastavedoksi pakolaiskeskusta vastustavalle mielenosoitukselle. Itse en aina jaksa ottaa kantaa. Emmi on myös rennompi lastenkasvatuksessa. Yritän opetella häneltä vähemmän neuroottista asennetta.

Odotan Sopranos-juhlia innolla, ja toivottavasti pääsemme myös joskus pariskuntareissulle Unkariin. Emmi on päässyt matkustelemaan vähemmän, ja haluaisin näyttää hänelle suosikkimaani.”