Mennyt vuosi oli niin vaikea, että aloitin jouluni jo lokakuussa
Christoffer Strandbergin joulu vie normaalisti viisi päivää, mutta vaikea kulunut vuosi sai hänet suhtautumaan jouluun uudella tavalla. ”Siksi joulu, se ihan perinteinen, lämmin ja läsnäoloon kannustava, tuntuu juuri nyt kovin lohdulliselta”, hän kirjoittaa kolumnissaan.
Olisipa jo joulu, kuulin itseni sanovan – ja järkytyin. Toiveessa ei toki ole mitään väärää, mutta lausahdus pulpahti suustani kesken lokakuun. Sekään ei vielä hetkauta hardcore-jouluttajia, mutta itse kuuluun koulukuntaan, joka havahtuu jouluun vasta muutama päivä ennen aattoa.
Joulu on minulle rakas ja lämmin perhepyhä, mutta nautin sen kuin tuplaespresson: lyhyesti ja intensiivisesti.
Kaava menee kutakuinkin näin: Kaksi päivää ennen aattoa juoksen joulukaupat läpi monta kertaa, ylitän budjettini hankkiessani lähipiirille lahjoja, hypnotisoin puolisoni paketoimaan ne, juon glögiä ja liikutun hieman kirjoittaessani kortteihin riimejä yömyöhään.
Siitä eteenpäin käynnistyy automaattiohjaus, joka johdattaa läpi aaton, joulupäivän ja tapaninpäivän.
Aattoaamuna puolisoni on jo lähtenyt perinteiselle juoksulenkilleen, ja minä lantustan koiran kanssa imien itseeni tunnelmaa korttelin pihojen ulkovalaistuksista ja koristeista.
Siitä eteenpäin käynnistyy automaattiohjaus, joka johdattaa läpi aaton, joulupäivän ja tapaninpäivän. Normaalisti olen siis ehtinyt suorittaa, nauttia ja kyllästyä jouluun viidessä päivässä.
Tällä kertaa joulun odotus alkoi tosiaan jo lokakuussa. Hetken mietin, onko tämä nyt sitä vanhenemista: perinteet kunniaan ja niin edelleen. Vai olenko vain niin nerokkaan mainonnan uhri, etten ole huomannut, miten alitajuntaani on salakavalasti syötetty pitkän jouluttamisen propagandaa?
Ymmärsin nopeasti, että kyse on pikemminkin siitä, että mennyt vuosi on ollut vaikea. Kipuilua on riittänyt elämän kaikilla osa-alueilla paitsi töissä ja puutarhassa. Vaikeinta on ollut hyväksyä ja käsitellä läheisen vakavaa sairautta ja ystävän syvästi järkyttävää kuolemaa. Eikä kertaakaan ole auttanut avata televisiota tai somea, sillä maailma näyttää menettäneen järkensä lopullisesti.
Miten tämän planeetan älykkäin eläin sortuu kerta toisensa jälkeen itsekkyyteen, välinpitämättömyyteen ja julmuuteen, kun ajat ovat vaikeat?
Jouluvalot tarvitsi vain napsauttaa päälle, sillä siellä ne roikkuivat paikoillaan viime talven jäljiltä.
Siksi joulu, se ihan perinteinen, ei täydellinen, mutta lämmin ja läsnäoloon kannustava, tuntuu juuri nyt kovin lohdulliselta.
Käytännössä se näkyy siten, että kummitätini tekemät koristetontut löysivät paikoilleen portaikkoon, takan päälle ja halliin hyvissä ajoin. Ensimmäiset ulkovalot asensimme sateenvarjojalavaan jo lokakuun lopussa. Jos rehellisiä ollaan, meidän tarvitsi vain napsauttaa valot päälle, sillä siellä ne roikkuivat paikoillaan viime talven jäljiltä.
Päätin myös järjestää ystävilleni glögi-illan ennen kun kaikki katoavat joulukupliinsa. Paras ystäväni pyörittää miehensä kanssa mehustamoa Sastamalassa, ja tarjoilen juhlissani heidän taivaallista raparperiglögiään piparkakkujen kera. Vai pitäisikö myös olla vähän homejuustoa, ja ehkä hilloja, miksei myös joulutorttuja?
Eniten odotan kuitenkin aattoa. Huolimatta siitä, että olen jouluttanut jo yli kuukauden, lahjojen kanssa tulee silti kiire ja budjetti paukkuu. Sekin on perinne!
Mutta tänä vuonna on erityisen tärkeää istua alas perheen ja suvun kanssa joulupöytään, katsoa kaikkia silmiin ja tuntea rajatonta kiitollisuutta siitä, että juuri tässä ja nyt kaikki on hyvin.
Se on joulurauhaa parhaimmillaan.
Christoffer Strandberg kauhistui ennenaikaista joulunodotustaan, mutta ymmärsi pian sen johtuvan kauheasta vuodesta.
