Luontoa vastaan on turha taistella – mutta jos siihen ryhtyy, se kannattaa tehdä pala kerrallaan

Katselin jo keväällä huolestuneena kalenteria. Sukulointia, synttärijuhlia, konsertteja ja jalkapalloa. Kaikenlaista kesäohjelmaa oli luvassa niin paljon, että tiesin jo valmiiksi mökkiviikkojen ja -päivien käyvän vähiin. Miten edistyy pihaprojekti, tuskailin puolisolle jo ennen kuin kesä oli ehtinyt edes alkaa.

Kun mökillä ehtii piipahtaa vain viikonloppuisin, huomaa, kuinka paljon viikossa ehtii tapahtua. Eikä aina niin hyvään suuntaan.

Kun kauden alussa saavuin siemenperunoiden kanssa kasvimaalle, vastassa oli täysi viidakko. Viime kesänä tehdystä työstä ei vaikuttanut olevan enää jälkeäkään. Istutuslapion sijasta hain varastosta raivaussahan.

Toukokuussa istutettu niittyalue ei näyttänyt juuri paremmalta. Kasvu oli kyllä runsasta, mutta mahdollisia niittykukkia oli vaikea erottaa rikkojen seasta. Niinpä päätin antaa pöheikön rehottaa sellaisenaan.

Entäpä sitten sorapolut? Siinä vasta taistelu! Aiempina vuosina olen pitänyt alueet ruodussa, mutta tänä vuonna nostin kädet pystyyn. Ruohotupsut saivat kasvaa ja apila kutoa verkkojaan polun poikki.

Mutta mahtui kesään ilonpilkahduksiakin. Kaksi vuotta pihan keskellä jököttänyt multakasa on poissa (kiitos talkooporukalle!) ja tilalla kasvaa oikein tuuhea nurmikko (kiitos sateille!). Myös perennapuolella koettiin onnistumisia. Viime kesänä istutetut kasvit ovat ottaneet paikkansa, eikä rikkoja juuri joukossa näkynyt. Tästä voimaantuneina raivasimme metrin lisää uusille istutuksille. Ensi vuonna sitten seuraava metri. Näin ne hommat etenevät, pala kerrallaan!

Ja mikä parasta, kesä on ehkä lopussa, mutta puutarhavuosi vielä hyvässä vauhdissa. Nyt kun taas ehdimme mökille, pihaprojekti jatkuu. Suunnitelmissa on monta syys- ja lokakuun viikonloppua piha- ja istutuspuuhissa.

Jenny Brandt on Maku- ja Viherpiha-lehtien päätoimittaja.