Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Kolumni

Kasvatin vuosia lehtikaalia ostotaimista ja epäonnistuin – tänä vuonna vaihdoin taktiikkaa, ja nyt parvekkeellani kasvaa lehtikaaliaita

Suoraan kasvimaalle kylvetyt siemenet lähtivät kasvuun naurettavan helposti. Täydellistä menestystä nakersivat ainoastaan etanat. Silti lehtikaalia riittää runsaasti sekä käyttöön että koristeeksi, kirjoittaa päätoimittaja Jenny Brandt.

19.11.2025

Vuosi sitten syksyllä turkulainen Sorrin Puutarha keksi ruukuttaa ja myydä torilla pellolla kasvattamiaan lehtikaaleja. Näyttävistä ja syötävistä lehtikaalipuista tuli heti hitti. Minäkin innostuin ja päätin, että keväällä laitan aluille oman lehtikaalimetsän.

Kylvin lehtikaalin siemenet suoraan kasvimaalle. Yllätyin, kuinka helposti ja hyvin ne lähtivät kasvuun. Olen aiemmin ostanut taimet valmiina, mutta niiden kanssa onnistuminen on ollut vähän niin ja näin. Esikasvatetut taimet eivät ole ihan ilmaisia, ja kun puput ovat popsineet poskiinsa euron poikineen, olo kesän korvilla on ollut enemmänkin lannistunut kuin innostunut.

Kasvimaalle kylvetyt lehtikaalit kasvoivat todella komeasti ja helposti.

Tuskin maltan odottaa, että pääsen haukkaamaan oman maan kaalia, ajattelin kun kesäkuu kääntyi heinäkuuksi. Samoin ajattelivat etanat ja kaalimadot. Tuholaisten pitäminen loitolla kasvimaalla vaikutti mahdottomalta tehtävältä, joten kuskasin osan yksilöistä kotiin ja istutin ne isoon laatikkoon parvekkeelle. Siinä lehtikaalit kasvoivat komeaksi riviksi kuin lähitienoon tuija-aidat konsanaan.

Kaalit kasvoivat komeiksi, kuin lähitienoon tuija-aidat konsanaan.

Kun miettii itse kasvatettujen hyötykasvien panos-tuotto-suhdetta, lehtikaali on yksi järkevimmistä. Pussillinen lehtikaalia (eli muutama lehti!) maksaa saman verran kuin pussillinen siemeniä, joista voi kasvattaa kokonaisen metsän. Lehtikaalista riittää satoa pitkään, sillä sitä voi korjata lehti kerrallaan. Myös satokausi on pitkä, sillä satoa saa kesästä vuoden loppuun asti.

Marraskuu on hyvässä vauhdissa, mutta lehtikaalipuut parvekkeellani eivät näytä lakastumisen merkkejä. Kaalikiintiö ja pakastin alkavat olla jo täynnä, joten mitähän keksisin seuraavaksi? Joulupallot oksille roikkumaan?

Lehtikaali on ehdottomasti listalla myös ensi vuoden kasveja suunnitellessani.

Jenny Brandt on Vihepiha- ja Maku-lehtien päätoimittaja

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeemme tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt