On vaikea uskoa, että tämän japanilaisen puutarhan paikalla sijaitsi ränsistynyt maatila villiintyneine pihoineen
Japanilainen puutarha Cornwallin rannikolla Englannissa on maadoittava keidas. Täällä on matkalaisen hyvä hengähtää hetki.
On kuuma kesäkuun alun päivä Cornwallissa, Lounais-Englannissa. Edessä väreilee kumpuileva tilkkutäkkimäinen peltomaisema, jota halkovat pensas- ja kiviaidat. Kurvailen autolla mutkaista tietä alas laaksoon, jossa odottaa japanilainen puutarha, The Japanese Garden – rauhoittumaan kutsuva keidas ja bonsaipuihin erikoistunut taimitarha.
Ensin iholle osuu kosteus ja lempeä viileys. Lintujen sirkutus kuuluu jostain korkeuksista. Ylle kaartuvat korkeat vanhat pajut ja jättimäinen tammi muodostavat turvallisen katoksen. On hämärää ja hiljaista. Syke hidastuu, kun astun perinteisestä shintolaisesta Torii-portista sisälle japanilaiseen puutarhaan.
Leveät helppokulkuiset polut askelkivineen mutkittelevat ja johdattelevat vajaan puolen hehtaarin kokoisen puutarhan halki. Kaikki ei näy yhdellä silmäyksellä, ja alue vaikuttaa paljon kokoaan suuremmalta.
Japaninvaahteroita (Acer palmatum) kasvaa kaikkialla – yksittäisinä puina polkujen reunoilla, kaartumassa kauniisti veden ylle ja tiiviinä metsikkönä keskelle puutarhaa rakennetulla ”vuorella”. On matalaa ja käkkyräistä, purppuraisen tummalehtistä ja hentoisen vaaleanvihreää sekä vanhoja, korkeuksissa huitelevia lajikkeita. Puutarhaan on istutettu kaikkiaan yli 120 erilaista japaninvaahteraa ja koko joukko muita muodon tai kasvutavan perusteella valittuja lehtipuita.
Näin kesän alussa puiden vehreys on runsaimmillaan. Miten erilaiseksi puutarha mahtaakaan muuttua syksyllä, kun japaninvaahterat leiskuvat kirkkaissa syysväreissä, tai talvella, kun niiden paljaat kiemuraiset rungot antavat tilaa leikatuille havukasveille.
Puutarhaan on istutettu yli 120 erilaista japaninvaahteraa.
Japanilainen puutarha istuu niin luontevasti paikkaansa, että on vaikea kuvitella, että 40 vuotta sitten paikalla sijaitsi ränsistynyt maatila villiintyneine puutarhoineen. Tuolloin Lontoosta Cornwalliin muuttaneet Robert ja Stella Hore ostivat paikan ihastuttuaan sen sijaintiin ja ainutlaatuiseen tunnelmaan. Pariskunta perusti sinne aluksi bonsaipuihin erikoistuneen taimitarhan ja kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1991, alkoi rakentaa pieteetillä suunnittelemaansa japanilaista puutarhaa laakson kosteaan ja ravinteikkaaseen, paksumultaiseen maahan.
Paikalle kaivettiin lammikoita ja hankittiin muun muassa 20 tonnia rapautuneita, sammaloituneita graniittilohkareita sekä 30–50 vuotta vanhoja alppiruusuja ja atsaleoita, jotka yhdessä jo olemassa olleiden puiden kanssa saivat puutarhan jo alkuaikoina näyttämään vanhemmalta kuin se olikaan. Puutarhaa rakennettiin kaikkiaan kuusi vuotta, kunnes se avattiin yleisölle keväällä 1997.
Vanhasta maatilasta on jäljellä enää pätkä kivinavettaa. Se on yksi nykyisen teehuoneen seinistä.
Näin alkukesällä kymmenet alppiruusut ja atsaleat ovat jo pääosin lopettaneet kukintansa, ainoastaan yksi myöhäinen atsalea pomppaa väripilvenä esiin vihreyden keskeltä. Vaihtelua kasvillisuuteen tuovat muun muassa tummaneulaiset männyt, kiiltävälehtiset kameliat ja sirot kapealatvaiset marjakuuset.
Puutarhassa liikkuu muitakin vierailijoita, mutta polkujen mutkat ja näkymiä piilottavat pensaat erottavat meidät toisistamme. Tunnelma on intiimi ja rauhallinen. Kaikkialla kuuluu veden solinaa, joka on lähtöisin puutarhan lukuisista vesiaiheista.
Karu Zen-puutarha sijaitsee hieman syrjässä. Haravoidun ja aidatun hiekkapihan keskellä on tarkasti asetettuja kivilohkareita, ja pelkistetty miljöö antaa tilaa mietiskelylle. Zen-puutarhasta matka jatkuu vehreänä loistavan sammalpuutarhan kautta teehuoneelle ja sieltä vaahterametsän läpi suurelle lammelle, jonka laidalla kukkivat hennon violetit kurjenmiekat ja ylle kaartuvat japaninvaahterat ja pilven muotoisiksi leikatut männynoksat. Lammessa viihtyvät yhtä lailla haikarat ja koikarpit, alkukesästä sitä myötäilevät polut täyttyvät pienistä sammakoista.
Aidon japanilaisen puutarhan tapaan näkymät ovat tärkeässä roolissa.
Aidon japanilaisen puutarhan tapaan myös tässä keitaassa näkymät ovat tärkeässä roolissa. Osa on rakennettu ohjaamaan katsetta tarkasti tiettyyn suuntaan. Polkujen mutkat saavat pysähtymään ja hidastamaan, kääntymään takaisin ja katsomaan samaa kohtaa eri kulmasta. Vaikka puutarha ei ole kooltaan kovin suuri, sitä tekee mieli kiertää useita kertoja ja edestakaisin etsien uusia näkymiä ja yksityiskohtia, välillä istuskellen levähdyspaikoilla ja kuunnellen puutarhan ääniä.
On hauska huomata, kuinka matkalaisten puheäänet vähitellen hiljenevät – vai olenko se vain minä? Rauha ja kauneus saavat kehon lempeämmälle taajuudelle.
Lähde ja lisätietoja: japanesegarden.co.uk.
