Syyskuussa tulee kymmenen vuotta siitä, kun hankin tämän paikan Laihialta kesämökikseni. Talvisin asun Vaasassa.

Alussa tontti oli yhtä sotkua, täällä kasvoi muun muassa yli 80 surkean näköistä tuomea, ja paljon oli pihlajiakin. Erotin kuitenkin maaston muodot, ja tiesin heti, että tässä olisi potentiaalia.

Nykyisen mökkini paikalla oli saman kokoinen vanha talo, joka oli ollut 30 vuotta asumatta. Siirrätin sen pois ja rakennutin maisemaan sopivan uudistalon tilalle. Kun talo oli pystyssä, aloin muokata pihaa.

Minulla on melkein aina ollut puutarha. Ensimmäistä pientä siirtolapuutarhapalstaa hoidin Porissa.

Alun perin tarkoituksena oli laittaa puutarhaksi vain talon ympäristö, mutta nyt puutarha on laajentunut luvan kanssa paikka paikoin jo naapurinkin puolelle. Kun puutarhainnostus ottaa vallan, minkäs sille mahtaa!

Tuomien muodostaman tiheikön karsiminen oli iso urakka. Naapuri sahasi ne poikki, ja mieheni kaivoi monta päivää maasta ylös valtavia juurakon möykkyjä. Siihen meni monta hänen lomapäiväänsä.

Toinen hankaluus oli se, että tontti on lähes pelkkää kiveä ja hiekkaa. Olen joutunut kaivamaan kuoppia ja täyttämään niitä mullalla, jotta sain ylipäänsä jotain istutettua. Tontin yhdessä nurkassa maa on sinistä savea. Kivikkoa rakentaessani kaivoin sitä esiin ja täytin savella kivien koloja.

Kun talon perustusten alta aikoinaan kaivettiin pois paljon kiviä, kaivinkoneen kuljettaja kysyi, mihin ne kuskataan. Onneksi päätin jo silloin, ettei yhtäkään kiveä saa viedä täältä pois.

Kaikki eivät ymmärrä kivi-intoani. Eräs naapurikin vinkkasi tuntevansa kaverin, joka on ollut räjäyttämässä kalliota Vaasan torin alle tehtyä parkkihallia varten. Räjähdealan ammattilainen olisi naapurin mukaan voinut auttaa minua pääsemään helposti eroon kivistäni.

Kiviä ei mielestäni oikein vieläkään arvosteta tarpeeksi. Itsekin olen oppinut vasta täällä kunnolla näkemään niiden koko kauneuden. Varsinkin keväällä sammaleiset murikat nousevat rinteessä kauniisti näkyviin, kun kasvit ovat vielä pieniä.

Jos minulla olisi uusi omakotitalo, tekisin myös sen pihasta aivan modernin, mutta tällainen melko luonnonläheinen tyyli sopii minusta parhaiten uusvanhan mummonmökin ympäristöön.

Ensin halusin koko pihaan kunttaa, mutta sitä varten olisi pitänyt olla paljon rahaa. Olen suunnitellut istutukset isojen kivien ja maaston muotojen ehdoilla.

Minulla oli puutarhaa perustaessani ajatuksena, että se näyttäisi siltä kuin siellä ei olisi tehty juuri mitään. Nyt tiedän, että sellainen tarkoittaa aika paljon työtä. Taikasanani ovat: perkausta, perkausta, perkausta.

Eniten minulla on lajeja, jotka olen vuosien mittaan huomannut helppohoitoisiksi, kuten vanhanajan perennat. Hiekkaisen ja kivisen maan perusteella tiesin, että kuivuutta sietävät kivikkokasvitkin sopisivat tänne luontaisesti.

Minulla on paljon esimerkiksi sammalleimua, kurjenpolvia, patjarikkoja, tyräkkejä ja maksaruohoja. Ilokseni myös alppikatkero ja alppitähti eli edelweiss menestyvät hyvin.

Kivikkokasvit muodostavat kauniita ja melko matalia mättäitä. Ei haittaa, vaikka ne levittäytyvät joskus kulkureiteillekin. Koska mättäiden yli voi helposti astua, annan niiden olla paikoillaan. Ketoneilikat saavat olla rauhassa, missä vain viihtyvät. Nyhdän niiden lakastuneet kasvustot vasta viimeiseksi syksyllä pois.

Pidän paljon myös pienikokoisista havukasveista. Ne sopivat minusta hyvin kivikkokasvien mättäiden ja sammalten koristamien kivien sekaan. Ainoa huono puoli havuissa on se, että ne ovat aika arvokkaita. Taimien hankintaan menee yllättävän paljon rahaa.

Yllättävän hyvin. Muutama kesä sitten meillä oli täällä paikallinen avointen puutarhojen päivä. Eräs nuori nainen kyläili silloin pihassani. Hän oli aivan äimistynyt, että minulla kasvaa ruusuorapihlaja, vaikka se olla tällä seudulla kuulemma kamalan arka. Ajattelin itsekseni, että onneksi en tiennyt taimea hankkiessani, että sitä suositellaan vain I–II-vyöhykkeille. Minä vain ihastuin siihen, ostin sen, ja hyvin se on menestynyt.

Voi olla, että puutarhani monet kivet auttavat ainakin joidenkin kasvien pärjäämistä. Ne varaavat lämpöä eli muuttavat pohjoiseen päin olevan puutarhani kasvuolosuhteita entistä suotuisammiksi. Hiekkapitoisessa maassa vesi ei myöskään jää lillumaan, mikä helpottaa kasvien talvehtimista.

Lumipalloheisi on varmasti suurin pettymykseni. Se ehti kasvaa talon kulmalla melko suureksi ja oli valtavan upea kukkiessaan. Kaikki kukinta-aikaan kyläilevät ystäväni halusivat hankkia saman kasvin itselleen. Valitettavasti siihen iskivät aina kirvat, jolloin kaunotar muuttui rumilukseksi. Lopulta hävitin koko pensaan, vaikka se kirpaisi.