Kaupan hedelmästä kasvatettu! Karambolasta, kiivistä ja 8 muusta herkkupalasta kasvoi veikeä viherkasvi

Kun avokadojen idätys on jo tuttua, on aika siirtyä eksoottisemmille apajille. Tiesitkö, että monista muistakin kaupan hedelmistä saa kasvatettua hienoja huonekasveja? Nyt harrastajat kertovat, kuinka ovat onnistuneet.

Kiivi – erikoinen kasvutapa yllätti

Essi Parkkasaaren mielestä kiivi on helppo kasvatti. Ainoa pulma on hurja kasvuvauhti: "Ongelmaksi tulee, mihin sen asettelisi nätisti." Kuva: Essi Parkkasaari

"Kiivilläni on ikää noin puoli vuotta. Irrotin siemenet hedelmästä ja huuhtelin ne vesilasissa: itämiskelpoiset painuvat pohjaan, kelvottomat nousevat pintaan. Kiivissä on onneksi siemeniä mistä valita! Yleensä idätän siemeniä aluksi rasiassa kostean paperin välissä. Silloin voi valita jatkokasvatukseen parhaat alut. Rasiassa itäminen kesti noin kaksi viikkoa. Osan olen idättänyt mullassa, jolloin itäminen vei kolmisen viikkoa.

Talven kasvi oli lisävalon alla. Kovin pimeässä tätä ei kannata kasvattaa, koska silloin se venyy vain pituutta ilman lehtiä. Nukkapintaisena kasvi kerää paljon pölyä. Puhdistus onnistuu vain suihkussa, mutta se on pieni vaiva iloon nähden." -Essi Parkkasaari

Essi ei aluksi tiennyt, että kiivi on köynnös. "Ihmettelin vain, miten hassusti se kasvaa muihin puihin verrattuna." Kuva: Essi Parkkasaari

Passion – vehreä hurmuri eteläikkunalla

"Passionista sukeutui niin viehättävä köynnös, että en raaski luopua siitä, vaikka se valtaakin joka vuosi entistä enemmän tilaa eteläikkunalla", Suvi-Päivikki Jänkälä kertoo. Kuvassa kasvi on noin 1,5 vuoden ikäinen. Kuva: Suvi-Päivikki Jänkälä

"Puhdistin siemenet huolellisesti hedelmälihasta hankamalla niitä paperiin, ja sitten istutin ne kylvömultaan. Ruukun päälle laitoin rei´itetyn kelmun, jonka alle sumuttelin vettä usein. Pienet passionin alut nousivat muutamassa viikossa. Koulin ne omiin ruukkuihin noin kahden kuukauden ikäisinä. Myöhemmin olen istuttanut passionin kookosmulta-perliittiseokseen, mutta se pärjäsi mainiosti myös viherkasvimullassa.

Passion on kesäisin aikamoinen juoppo, ja helteillä sitä on saanut kastella jopa muutaman päivän välein. Talvisinkin sille on kelvannut viikoittain vesi, välillä lorautan mukaan merileväuutetta. En usko näkeväni kärsimysköynnöksen kukkivan sisätiloissa, vaikka sitä salaa joka kevät odotankin. Kukat ovat kauniin valkoisen-violetteja ja elävät vain päivän verran." -Suvi-Päivikki Jänkälä, Instagramissa @wild___thoughts (kolmella alaviivalla)

Suvi-Päivikistä passionin kasvua on ollut mielenkiintoista seurata. Ikääntyessään lehdet muuttuivat kolmihaaraisiksi. "Myös vanhan lankapuhelimen kierteisiä johtoja muistuttavat kärhöt ovat sympaattisia. Niillä kasvi tarrautuu ympäristöönsä." Kuva: Suvi-Päivikki Jänkälä

Pitaija – piikikkäitä lonkeroita

Kuvassa Suvi-Päivikki Jänkälän pitaija eli lohikäärmehedelmä on lähes vuoden ikäinen. "Vaikka pitaija kuuluu kaktuksiin, on se metsäkaktuksena muita kaktuksia janoisempi. Olen kastellut sitä läpi vuoden viikottain, mikä olisi monelle muulle kasville liikaa talven pimeimpinä kuukausina. Pitaija ei ole ollut moksiskaan, vaikka se majailee umpinaisessa ruukussa." Kuva: Suvi-Päivikki Jänkälä

"Puhdistin siemenet hedelmälihasta, ja laitoin ne kostutetun talouspaperin päälle muovirasiaan lämpimään paikkaan. Ensimmäiset siemenet itivät noin vuorokaudessa! Muutaman päivän päästä istutin itäneet siemenet viherkasvimultaan. Pidin herkkien alkujen suojana parin viikon ajan rei´itettyä kelmua. Näin sain pidettyä kosteuden tasaisena.

Yllätyin, kun pitaijasta kasvoi lonkeromainen kaktus. Sittemmin olen lukenut enemmänkin pitaijan kasvatuksesta, ja ehkä hiukan kauhistuinkin, millainen valtava kasvi siitä voi kehittyä suotuisissa olosuhteissa."

Mango – rehevä puska tiputtaa lehdet talvisin

Kesäisin Galina Kakkonen ulkoiluttaa mangoaan. Kuva on vuodelta 2018, jolloin kasvi oli noin 5-vuotias. Kuva: Galina Kakkonen

"Istutin mangoni 6–7 vuotta sitten. Siemenen kova kuori oli valmiiksi hieman auki. Upotin sen multaan toisen huonekasvin juurelle, jotta siementä tulisi kasteltua. Parin kuukauden päästä huomasin, että sehän itää, ja siirsin mangon omaan ruukkuun.

Talvisin mangoni oleilee viileässä, noin 10–12-asteisessa, huoneessa ja heittää kaikki lehdet pois. Kesät se viettää ulkona. Leikkaan kasvia silloin tällöin, muuten se olisi varmaan jo monta metriä! Nyt korkeutta on noin metrin. Nyt olen innostunut kokeilemaan kumkvattia: ne ovat kasvaneet tähän mennessä viitisen senttiä." -Galina Kakkonen

Myös Suvi-Päivikki Jänkälä on kasvattanut mangoa. Tältä se näytti taimivaiheessa. Kuva: Suvi-Päivikki Jänkälä

Karambola – valloittava hapsuheikki kasvaa kohisten

Vau! Pauli Mankosen karambola on kasvanut 1,5 vuodessa näin isoksi. "Olen monesti saksinut karambolaa pienemmäksi. Se ei ole ollut moksiskaan, vaan haaroo sen jälkeen kahta kauheammin." Kuva: Pauli Mankonen

"Laitoin siemenet suoraan hedelmästä kostean talouspaperin väliin ja sijoitin lämpimään paikkaan. Paperit vaihdoin puhtaisiin muutaman päivän välein. Sitten kun juuri alkoi pilkistää, siirsin siemenen multaan. Mullasta alkoi pilkottaa vihreää reilun kuukauden kuluttua.

Olen istuttanut karambolan kukkamullan ja perliitin ilmavaan sekoitukseen saviruukkuun. Ruukun olen vaihtanut aina välillä suurempaan. Olen kastellut kasvia melko tiheästi niin, ettei multa ole päässyt kuivumaan täysin. Jos kastelu unohtuu, niin karambola kyllä ilmoittaa siitä roikottamalla lehtiään. Koska kasvi on kasvanut koko ajan, olen lisännyt kasteluveteen lannoitetta säännöllisesti ympäri vuoden.

Innostuin jo ala-asteikäisenä kasvattelemaan kasveja hedelmien siemenistä, ja olenkin ehtinyt kokeilla jo lähes kaikkia eksoottisia hedelmiä mitä vain olen kaupasta löytänyt: muun muassa salaki, tamarindi, tamarillo, longaani, longkong, annoona, litsi ja useita muita. Toiset kasvit ovat pärjänneet paremmin kuin toiset. Karambola on helpommasta päästä, kunhan valoa ja vettä on tarpeeksi tarjolla. Satoa olen saanut ainoastaan ananaskirsikasta. Vaikka satoa yleensä on turha odottaa, harrastus on jo itsessään antoisaa ja mielenkiintoista!" -Pauli Mankonen

Myös Johanna Huttunen on kasvattanut karambolaa. "Karambola on hedelmästä kasvatetuista kasveista ehdoton suosikkini", hän kertoo. Kuva: Johanna Huttunen
Tältä karambolan lehdet näyttävät lähempää. Kuva: Johanna Huttunen

Kurkuma – maustejuuri yllättää suurilla lehdillään

Näin hauskalta näyttää kurkuma! Kuvanottohetkellä kasvi oli muutaman kuukauden ikäinen. "Minulla on olohuoneessani suuret eteläikkunat, joten kasvit ovat viihtyneet hyvin. Sumuttelen kasvejani ahkerasti, mikä auttaa myös." Kuva: Johanna Huttunen

"Kurkumani kasvatin kurkuman juuresta. Niitä on myyty ainakin Lidlin vihannesosastolla. Istutin juuren suoraan multaan. Lannoitan kaikki kasvini keväällä kanankakalla, minkä jälkeen siirryn pikkuhiljaa kastelulannoitteeseen. Pyrin seuraamaan, kuinka paljon vettä mikäkin kasvi tarvitsee ja toimimaan sen mukaan. Talvella kasvini ovat lisävalon alla, kesät eteläikkunalla tai ulkona auringossa." -Johanna Huttunen

Granaattiomena – helppohoitoinen puska täytti hetkessä koko ruokapöydän

Granaattiomena on kuvassa noin nelikuinen. Ruukussa on useampi taimi. Kuva: Johanna Huttunen

"Granaattiomenan siementen idättäminen oli todella helppoa. Otin ne hedelmälihan sisältä, huuhtelin ja pistin suoraan multaan. Itämiseen taisi mennä muutama päivä.

Kasvi kasvoi eteläikkunalla. Se oli hyvin janoinen, joten tarvitsi paljon kastelua. Muuten granaattiomena on mielestäni helppohoitoinen. Latvoin kasvia usein, joten se haaroittui paljon. Heitin sen kuitenkin pois nyt talvella – ikää oli vasta kahdeksan kuukautta, mutta kasvi oli niin iso, että täytti kokonaan minun 1,5-metrisen ruokapöytäni!" -Johanna Huttunen

Sitruuna iti kuin huomaamatta toisen kasvin juurella

Johanna Huttusen sitruuna viettää kesät ulkona. Kuva on kesältä 2019, jolloin kasvilla oli ikää hieman yli kolme vuotta. "Yksikään kasveistani ei ole vielä kukkinut, sillä ne ovat kaikki niin nuoria. Sitruunat alkavat kukkia vasta yli 10 vuoden iässä", Johanna sanoo. Kuva: Johanna Huttunen

"Tökkäsin luomusitruunan siemenen puolihuolimattomasti yhteen ruukkuun toisen kasvin juurelle. En edes tiedä, miten pitkään se iti, mutta ei siinä kovin kauaa mennyt. Taimen siirsin ensimmäisten kunnollisten lehtien puhjettua omaan purkkiin." -Johanna Huttunen

Ananas – hapsumainen viherkasvi sai alkunsa lehtiruusukkeesta

Johannan ananas on kuvassa kaksivuotias. Kesäisin se saa nauttia ulkoilmasta aurinkoisella paikalla. Kuva: Johanna Huttunen

"Kasvatin ananaksen lehtiruusukkeesta, eli siitä tupsusta hedelmän päällä. Irrotin ruusukkeen hedelmästä ja poistin lehtiä sen verran, että lehtien alta lymyäviä juuren alkuja tuli näkyviin runsaasti ja että varren saisi hyvin multaan. Varteen ei saa jäädä yhtään hedelmänlihaa, muuten alkaa mätäneminen. Sitten vain tökkäsin varren multaan.

Talvella ananasta ei tarvitse hirmuisesti kastella, sillä se asustaa viileähkössä huoneessa sitruunan kanssa. Kesällä ananas saa lehtisuppiloonsa vettä ja harvakseltaan kastelua." -Johanna Huttunen

Papaija – trooppinen hedelmäpuu kasvaa palmun tapaan

Papaija kasvaa Johannan muiden kasvien suojissa. Kuvassa papaija on muutaman kuukauden ikäinen. Kuva: Johanna Huttunen

"Idätin papaijan siemenet märän talouspaperin välissä kannellisessa muovirasiassa. Pesin siemenet niin, ettei niihin jäänyt hedelmälihaa. Itämisen jälkeen laitoin taimet multaan. Papaija on siitä veikeä, että se kasvaa kuin palmu: kuolettaa lehtiään varresta ja pitää latvassa lehtitupsun. Kyselin tästä muilta harrastajilta, ja on kuulemma luonnollinen kasvutapa." -Johanna Huttunen

Julkaistu: 28.2.2020
1 kommentti