Kasvata itse oma sitruunapuu! Näillä vinkeillä onnistut

Kasvata itse oma sitruunapuu! Näillä vinkeillä onnistut

Sitruunapuu on kaunis kasvi, joka parhaimmillaan tuottaa myös herkullista satoa. Kokeile kasvattaa sitruunapuu itse siemenestä saakka. Se onnistuu näillä ohjeillamme!
Teksti Auli Honkanen
Kuvat Fotolia
Mainos

Sitruunapuun on trendikäs kasvi, jonka voi hyvin kasvattaa itse siemenestä. Tällä tavalla kasvatettu taimi saattaa kehittää hedelmiä vasta vuosien kuluttua kylvöstä, mutta toisaalta sitruuna on kaunis pikkupuu ilman hedelmiäkin.

Kun kasvatat sitruunapuun siemenestä asti, voit tuntea siitä ylpeyttä aivan toisella tavalla kuin kaupasta hankitusta valmiista taimesta. Sitruunapuun kasvattaminen alusta saakka on myös ilmainen keino saada kaunis sitruskasvi ikkunalaudalle.

Sitruunapuun kasvatus siemenestä – näin onnistut:

  1. Ota sitruunasta siemen tai siemenet. Valitse kylvöön kookkaimmat, sillä ne todennäköisesti itävät helpoimmin.
  2. Sitruunan paras kylvöaika on helmi–kesäkuussa. Puhdista siemenestä hedelmäliha ja kylvä siemen tuoreeltaan. Kuivuneet siemenet eivät idä yhtä helposti kuin tuoreet.
  3. Käytä kylvöön muovirasiaa tai ruukkua, jonka pohjassa on reikä ylimääräisen kasteluveden pois valumista varten. Sitruunapuun kylvöön sopii parhaiten kylvö- tai kaktusmulta, sillä mullan täytyy olla riittävän ilmavaa.
  4. Paina sitruunan siemen kostutettuun kylvömultaan muutaman sentin syvyyteen. Laita kylvöruukun päälle ohut läpinäkyvä muovipussi. Puhko pussiin tuuletusreikiä. Muovipussi pitää mullan ja ilmankosteuden tasaisena ja toimii kuin minikasvihuone.
  5. Siirrä kylvö viileään, 6–12 asteiseen paikkaan noin viikoksi. Sen jälkeen siirrä kylvös lämpimään paikkaan eteläikkunalle tai kasvilampun alle. Lämmin paikka edesauttaa itämistä.
  6. Huolehdi, että multa pysyy tasaisen kosteana itämisen ajan. Itämiseen kuluu yleensä kuukausi tai kuutisen viikkoa, mutta sitruunapuun itäminen voi viedä pidempääkin.
  7. Kun siemen on itänyt ja taimi on kasvanut noin kymmensenttiseksi, voit poistaa muovipussin taimen yltä.
  8. Jatka sitruunan kasvatusta ja hoitoa ohjeillamme.
Pieni ihme alkaa tapahtua mullan alla. Siemen kasvattaa ensin juuren ja alkaa sitten työntää vartta, jossa ovat ensimmäiset sirkkalehdet. Jos olet kylvänyt useamman siemenen muovirasiaan, taimet täytyy myöhemmin siirtää omiin ruukkuihinsa. Näin jokaiselle kasville on tarpeeksi tilaa kehittyä tuuheaksi.
Julkaistu: 19.6.2018