Syyskuun viimeisen päivän aurinko saa Hely Sunin puutarhan Janakkalassa hehkumaan täydessä loistossaan. Erityisesti punalehtiset happomarjat, peruukkipensas ja verijapaninvaahtera saavat huokaamaan – nehän ovat kuin liekeissä!

– Verijapaninvaahtera on mielestäni vastustamattoman kaunis näin syksyllä, kun sen violetinpunaiset lehdet värittyvät päivä päivältä hohtavamman punaisiksi, Hely huokaa.

Hieman hillitympää sävymaailmaa edustavat ruukussa kasvava, kullankeltaiseksi värittynyt neidonhiuspuu sekä koivuangervo ’Tor Gold’, jonka puoleen reiteen ylettyviä lehtiä Hely pysähtyy silittelemään.

– Miten herkkä pehmeän oranssi sävy näihin onkaan tullut.

Myös sorvarinpensaat antavat nyt parastaan. Pallesorvarinpensas on muuttunut kesän vihreälehtisestä peruskasvista täräyttävän aniliinpunaiseksi katseenvangitsijaksi. Kirsikkasorvarinpensas ei jää kakkoseksi: sitä koristavat värikkäät hedelmät, jotka roikkuvat oksistosta näyttävinä kimppuina. Hely kertoo, että vaikka pensaat ovat koristeellisia ja talvehtineet puutarhassa hyvin, kuivahko istutuspaikka ei ole niille paras mahdollinen. Ne ovat jääneet normaalia pienikokoisemmiksi pensaiksi.

– Sorvarinpensaat vaatisivat multavan, runsasravinteisen ja kosteahkon maan, jotta ne kasvaisivat näyttävän kokoisiksi. Puutarhassani sellaista ei ole tarjolla: maa on läpäisevää ja sen pinta kuivuu herkästi, Hely selittää.

– Syväjuuriset kasvit, kuten vaikkapa omenapuut, viihtyvät täällä, mutta pintajuuriset kärsivät veden puutteesta.

Jo puutarhakierroksemme ensi metreillä Hely paljastuu täysveriseksi kasvikeräilijäksi. Mahtaako reippaasti yli puolen hehtaarin tontti tuntua joskus kiroukselta?

– Jos mikä on kirous, niin minun luonteeni. Siskonikin sanoo, että olen täysin hillitön kasvien kanssa. Kaikki uusi kiinnostaa minua, ja on aina yhtä kivaa löytää erikoinen ja oudonnäköinen kasvi.

Uusien kasvien vetovoima onkin niin vastustamaton, että pihassa jo pitkään kasvaneiden lajien hoitaminen tuntuu Helystä monesti tylsältä. Hän johdatteleekin kulkumme sukkelasti kesäkeittiön ja talon lähellä olevien tiheiden perennapenkkien ohitse.

– Tämä ryhmä on aika surkeassa kunnossa. Ei, vaan tosi surkeassa, Hely huokaisee ja kertoo uudistavansa penkkiä vähitellen ja säästävänsä hyvin menestyvät kasvit.

Kasviryhmien sommittelussa erikoisuuksien ja uusien kasvien metsästäminen palkitsee, sillä Helyn pääperiaate on luoda monilajisia kasviryhmiä yksittäisillä kasveilla.

– Rakastan värikkäitä ja kirjavia kasveja sekä erikoisia muotoja. On kutkuttavaa, kun niillä saa luotua yhteensopivan asetelman.

Helyn syksyistä puutarhaa koristavat myös monet myöhäiset perennat, kuten maksaruohot, asterit ja syyskimikit. Kukkivien lajien rooli jää kuitenkin lehtiperennoja vähäisemmäksi.

– Kukat ovat ihania, mutta usein ne ränsistyvät turhan nopeasti. Sen sijaan keijunkukkien, haltiankukkien ja kuunliljojen monensävyisistä lehdistä sekä havuista ja värikkäistä pensaista saan nauttia syksyyn saakka.

Neljä aiempaa omakotitaloa pihoineen eivät vielä herättäneet Helyssä uinuvaa puutarhuria esiin. Siihen tarvittiin tämä viides, vuonna 2000 ostettu talo, jonka iso tontti tarjosi kasvihurahdukselle otolliset lähtökohdat: paikassa oli sijainnut vuosikymmeniä aiemmin hedelmätarha ja puutarhatila peltoineen.

Ensimmäiset vuodet Hely kasvatti peltopläntillä vihanneksia ja mansikoita, mutta pikkuhiljaa hän alkoi istuttaa aina vain enemmän koristekasveja. Suorakaiteen muotoinen pelto loi pohjan geometrisille istutuksille ja samalla myös puiden, pensaiden ja perennojen hengästyttävälle kasvikirjolle. Katsottavaa ja tutkittavaa riittää loputtomasti keväästä syksyyn.

– Mitä monipuolisempi puutarha on, sitä mieluisampi se on minulle, Hely kertoo kasvien ympärillä pyörähtelyn lomassa.

Lukuisat kasviryhmät ja helposti kuivuva maa ovat yhtälö, jonka voisi kuvitella tarkoittavan jatkuvaa kasteluvalmiudessa olemista. Hely on kuitenkin ratkaissut asian välttämällä istutuksissaan paljasta maanpintaa: hän istuttaa taimet tiheästi, suosii maanpeitekasveja ja käyttää katteita.

Hely kertoo kannattavansa syysistutusta, sillä sateisimpana vuodenaikana taimet lähtevät kasvuun mahdollisimman vähällä kastelulla. Nytkin istutusta on odottamassa koko joukko taimia, muun muassa ruusuja ja saniaisia.

– Istutan yhden taimen sinne ja toisen tänne, unohdan niiden paikat enkä edes muistaisi kastella niitä, hän naurahtaa.