Meidän Talo

Heli, 8 koiraa ja väreissä kylpevä koti: ”Vaikka koirat edellä on menty, estetiikasta ei ole tarvinnut tinkiä”

Heli, 8 koiraa ja väreissä kylpevä koti: ”Vaikka koirat edellä on menty, estetiikasta ei ole tarvinnut tinkiä”
Heli Mäenpää remontoi Lahnajärvellä 1970-luvun talon, jossa antaa onnellisen loppuelämän kodin sairaille ja iäkkäille löytökoirille. Koti ei arkaile värejä, eikä tingi kauneudesta.
Julkaistu 20.1.2023
Heli Mäenpäällä on kotonaan Lahnajärvellä tällä hetkellä kahdeksan koiraa, jotka hän on pelastanut ja adoptoinut. Terassille koirille on tehty juuri rampit, jotta kulku pihakalliolle olisi helpompaa.

Boheemissa salolaisessa järven­ranta­kodissa asuu kahdeksan elämän kolhimaa ja aiemmin kodittomaksi jäänyttä hännänheiluttajaa. Kolmijalkaista Sergeä vaivaa vanhuudenpäivillään nivelrikko, mutta se pääsee kipuamaan sängyn viereen asetettuja pieniä portaita emäntänsä Heli Mäenpään leveään petiin. Kymmen­vuotias Leika osaa pyytää avaamaan olohuoneen lasi­liuku­oven, joskus vain jäädäkseen katselemaan makuulta maisemia.

Samassa yksikerroksisessa oma­koti­talossa, jossa on neliöitä 125 ja tonttiakin reilu hehtaari, kuuroutunut ja puoliksi sokeutunut Luna seuraa emäntäänsä lähes kaikkialle. Espanjalainen omistaja oli ilmeisesti lyönyt Lunaa päähän rauta­tangolla.

Heli on onnellinen saadessaan asua jo kolmatta vuotta maaseudun rauhassa kaukaa ja läheltä pelastamiensa ja adoptoimiensa koiravanhusten kanssa. Jos kaikki menee hyvin, lauma saattaa kasvaa vielä lähiaikoina yhdellä Kreikasta tulleella tassuttelijalla. Vaikka koirien kohtalot koskettavat ja koti on myös iäkkäiden ja sairaiden koirien saattokoti, se ei ole tunnelmaltaan synkkä.

– Kun isoja koiria on näin monta, voisi luulla, että tämä on kauhea läävä, jossa lattiat on pissattu ja paikat pureskeltu. Lattioissa on naarmuja, mutta elämisen jälkiä saakin näkyä. Vaikka koirat edellä on menty, kodin estetiikasta ei ole tarvinnut tinkiä, Heli sanoo.

Heli kerää suomalaista valokuvataidetta. Olo­huoneessa on esillä Jouko Lehtolan ja Rami Hanafin töitä.
Kodissa näkyy kerroksellisuus. Heli on aina ollut keräilijä ja ostaa lähes kaiken kierrätettynä kirppiksiltä, huutokaupoista ja vanhan tavaran liikkeistä. Kuvassa näkyvät pöytälamput ovat Bitossin.

Ajatus muutosta Helsingin Kalliosta maalle ehti kyteä pitkään. Kun Helin elämä nuorempana oli iloisen kuplivaa ja sosiaalista ja sittemmin painottui uran luomiseen, alkoi hän viime vuosina kaivata seesteisyyttä. Muuttoaikeita jarrutti kuitenkin epäilys siitä, pärjäisikö hän maaseudulla yksin.

Ensin Heli vietti yhä enemmän aikaa pitkäjaksoisesti Karjalohjan mökillään, jossa vesikin oli kannettava sisälle. Mökkiä sai lämmittää ja luntakin luoda riittävästi.

– Se oli eräänlainen ihmiskoe. Halusin testata, mitä yksinolo tekee mielelleni. Se olikin jumalaista. Sain tarvitsemani vahvistuksen, että pärjään ja haluan elää näin.

Heli alkoi etsiä jollakin tavalla esteettisesti säväyttävää taloa, joka sijaitsisi korkeintaan tunnin ajomatkan päästä Helsingistä. Ihanteellisessa tapauksessa isossa pihapiirissä olisi ulkorakennuksia, mutta naapureita ei näkyisi parin sadan metrin säteellä.

Hetken Heli ehti harkita uudenkin talon rakennuttamista, kunnes hän saapui katsomaan vuonna 1979 rakennettua taloa Salon Lahnajärvelle. Hiljattain remontoitu talo kukkulalla ei säväyttänyt itsessään voimakkaasti, mutta kaunis ympäristö hurmasi. Omistajat olivat ehtineet avata lähes umpeen kasvanutta maisemaa järvelle ja kaataneet talon edestä 300 puuta.

Heli jätti tarjouksen muutaman päivän päästä näytöstä. Entisestä kerrostaloasujasta tuli järjestyksessä talon kolmas omistaja vuoden 2019 kesällä. Kaupunki­asunto Kalliossa meni vuokralle. Helistä tuli niin kutsuttu citymaalainen, joka haluaa elää sekä maalla että kaupungissa ja nauttia molempien paikkojen parhaista puolista. Tässä vaiheessa koiria oli vain kaksi.

Eläinfilosofi Elisa Aaltola on Helin suuri esikuva, jonka kirjoja hän lukee innolla. Heli on kirjoittanut myös itse viime keväänä kirjan rescuekoirista. Parhail­laan työn alla on teos Suomen kissakriisistä.
Helillä on iso pino itä­maisia mattoja. Sirpa Päivisen valokuvateos ja Jari Silomäen pienet teokset tuovat Helsingin lähelle.

Uusi koti maalla toteutti samanaikaisesti kaksi haavetta; maalla asumisen ja unelman löytökoirien saattokodin perustamisesta.

Heli suunnitteli jo taloon tutustuessaan, kuinka olohuoneeseen voisi tehdä suuremman, lattiasta kattoon ulottuvan ikkunan järvimaisemaa varten. Tai jopa lasiliukuoven, josta pääsisi kätevästi terassille. Edelliset omistajat olivat tehneet järven puolelle ison kauniin terassin, josta osa on lasitettu.

Neljän kuukauden remontissa koti muuttui uuden asukkaansa näköiseksi ja koirien tarpeisiin. Korkeat ja loftmaiset tilat miellyttävät Heliä, ja keittiöstä ja olohuoneesta tulikin yhtenäistä tilaa. Keittiöön oli hyvä saada tilavuutta koirienkin vuoksi, jotta ruokailu­tilanteet sujuisivat suuremmitta murinoitta eivätkä muodostuisi stressaaviksi koirille. Tilaa saatiin eniten purkamalla keittiöstä vanha kylmiö. Puuhellakin sai väistyä.

Remontissa pystytettiin niin uusia väliseiniä kuin maalattiin pintoja. Värikkyyttä ei arastella. Mänty­lankku­lattia sai ruskean sävyn, keittiön katto maalattiin siniseksi ja makuuhuoneessa voi sängystä tuijotella metsänvihreää kattoa. Skandinaavinen vähäeleisyys ja neutraali vaaleus eivät tunnu Helistä omilta.

Jotta olohuoneesta avautuva järvimaisema pääsi entistä paremmin esille, Heli raivasi edellisten omistajien jalanjäljissä vielä kolmekymmentä puuta lisää.

Terassille on rakennettu rampit, jotta iäkkäät, ehkä jo huonosti liikkuvat koirat pääsevät helpommin terassilta takapihan kalliolle.

Alas laiturille johtavat portaat. Rantaviivaa on nelisenkymmentä metriä, ja sinne Heli kunnosti koirille oman uimarannan. Idylliä täydentää tynnyrisauna.

Heli pyrkii, että kodissa olisi aina tuoreita kukkia. Keittiön valokuvataide on Karolina Henkeltä ja Maija Astikaiselta.
Heli yhdistelee ennakko­luulottomasti tyylejä, värejä ja aikakausia, mikä näkyy kaikissa huoneissa.

Maaseutuelämä ei alkanut takkuilematta. Ensimmäinen talvi oli odotettua hyytävämpi, eikä öljysäiliöstä nähnyt tarkasti, kuinka täynnä se oli. Lämmitysöljy pääsi palamaan loppuun 16 asteen pakkasilla joulun aikaan. Pienessä kylässä on myös puolensa. Vaikka oli tapaninpäivä, lähistöllä asuva moniosaaja Jorma pelasti tilanteen tuomalla ensi hätään pari kanisterillista lämmitysöljyä.

– Alussa kaupunkilaistollona täytin myös kerran liian innokkaasti paljua kaivovedellä, jolloin kaivo tyhjeni ja sähköpumppu rikkoontui, Heli naurahtaa.

Heli on vuosien aikana oppinut ulkoistamaan kaiken, mitä ei osaa. Onni on sama lämmitysöljyäkin aikoinaan kuskannut naapurin Jorma, joka tulee aina paikalle, kun tarvitaan.

Koska pienellä kylällä asumuksetkin tiedetään hyvin, Heli on saanut kuulla lisää talonsa historiasta. Eräs ammattilainen muistaa esimerkiksi vuosien aikana tehdyt remontti- ja kunnostustyöt, mikä on helpottanut talon ylläpitoa.

Heli purki remontissa makuuhuoneesta vaate­huoneen saadakseen lisää tilaa. Helin sängyn vieressä on pienet portaat, jotta koirat pääsevät kipuamaan halutessaan vuoteen lämpöön.

Heli on kirppisten ja huutokauppojen ylin ystävä. Kotia on sisustettu niin taiteella kuin vintagella, jotka ovat niin huudettuja, kirppislöytöjä, sukulaisten peruja kuin matkamuistoja maailmalta.

Hankkiessaan yksittäistä esinettä Heli ei mieti sen istuvuutta kodin sisustukseen, mutta silti se löytää kodista aina oman sopivan paikkansa.

Helillä on vahvaa visuaalista silmää jo työnsä puolesta. Hän työskentelee tällä hetkellä yrittäjänä markkinoinnin parissa ja pyörittää Stray Dog Cabaret -yhdistystä, joka mahdollistaa koirien saatto­koti­toiminnan. Syvä suhde valokuviin on perua ajoilta, jolloin hän työskenteli AD:na ja galleristina.

– Koirien patjoja ja taulujen ripustuskiskoja on joka huoneessa. Taide ja myös kerroksellisuus ovat kodissa tärkeää.

Helin työhuoneen seiniä koristaa vaihtuva taidenäyttely. Tapetin hän osti Facebookin kierrätysryhmästä.
Koirat vuorottelevat keittiön nurkan kuningatartuolissa, tällä kertaa paikan on ottanut Sirpa. Suuri kuvitusteos on Laura Laineelta.

Yhden naisen ja koiralauman päivät sujuvat varsin rauhallisesti. Mitä luultavammin jossakin tyynykasan päällä makoilee tyypilliseen tapaansa Sirpa. Tilavassa, uudistetussa keittiössä on puolestaan sopivan viileää syöpäsairaalle Almalle. Bambi pääsi Helin hoiviin jäätyään Romaniassa auton alle, ja Mortti-­husky jäi puolestaan eläkepäivilleen Pohjois-­Suomesta koronapandemian haukattua koira­valjakko­ajelujen suosiota. Lauman kahdeksas kaveri, 10-vuotias Lucky kotiutui aikoinaan Viipurista.

Päivisin käydään yleensä pidemmällä lenkillä, kerrallaan Heli ulkoiluttaa enimmillään kuutta koiraa. Kaikki koirista eivät tosin välitä metsälenkeistä ja kukin liikkuu kuntonsa mukaan. Oma etu- ja takapiha ovat aidattuja, alueeltaan jopa monia koirapuistoja suurempia, joten koirat voivat myös ulkoilla kätevästi omilla tiluksilla.

Vaikka Lahnajärven kodissa olisi tilaa ja Helillä kova halu auttaa, määräänsä enempää ei voi kukaan tehdä. Etenkin iäkkäiden ja sairaiden koirien hoito vaatii paljon aikaa ja monenmoista huolenpitoa. Heli haaveileekin, että hän voisi omistautua joskus kokonaan eläinten hyväksi tehtävälle työlle. Toisaalta jo yhden koiran eläinlääkärikulut voivat kohota tuhanteen tai pariinkin vuodessa.

Heli on teettänyt eteisen ja tuulikaapin kaapit mittojen mukaan Woodmindilla. Kuvassa on Leika.
Olohuoneesta ja terassilta avautuu kaunis järvi­maisema, joka oli ehtinyt kasvaa jo jossain vaiheessa umpeen. Heli raivasi vielä lisää puita, jotta näköala pääsisi paremmin oikeuksiinsa.

Koirat ovat Helille rakkaita perheen­jäseniä, jotka pääsevät kulkemaan kotonaan kaikkialle. Vaikka patjoja on eri puolella kotia, usein emäntä saa sohvalle karvakuonoistaan seuraa.

Kahdeksan koiran koti pysyy siistinä kahdella robotti-imurilla ja ladattavalla varsi-imurilla. Pestävää riittää päivittäin vähintään koneellinen. Ihan aina eivät vanhainkodin lahjoittamat patjojen kosteus­suojatkaan auta. Tosin ei haittaa, vaikka itä­mainen matto kastuu joskus koiravanhuksen vahinkolira­uk­sesta. Siinä tapauksessa Heli nostaa matto­varas­tos­taan tilalle toisen.

Jos Heli joutuu lähtemään matkoille, hän vie osan koirista tuttuun hoitopaikkaan, jotta kotiin tuleva hoitaja ei kuormitu liikaa. Ikävä kaupunkielämän vilskettä ei ole, mutta Helsingissä tulee käytyä työ­tilai­suuksissa, ystäviä tapaamassa tai nauttimassa taiteesta kerran viikossa.

– Täytyy olla aika hyvä syy, että poistun nykyään kotoa. Kaipaan yhä vähemmän ihmisiä, ehkä se on jonkinlaista erakoitumista. Mitä enemmän saan tehdä eläinten hyväksi, sitä onnellisempi olen, Heli kiteyttää.

12 kommenttia