
Kolme tarinaa perheestä ja rahasta: näin jaamme eurot kotona
Jokainen perhe tekee päätöksensä, ovatko rahat omat vai yhteiset. Tasataanko pakolliset kulut eurolleen, suhteessa tuloihin vai jollakin muulla tavalla? Haastatteluissamme kolme perhettä kertoo, millaiset systeemit heillä toimivat. Lue kaksi muuta osaa tästä:
Ajattelemme mieheni Samin kanssa niin, että kun on lapsia ja yhteinen elämä, myös rahat jaetaan. Meillä on kolme yhteistä lasta, ja lisäksi Samilla on kaksi lasta aikaisemmasta liitostaan. Mielestäni Samin tytöt ovat alusta saakka olleet myös minun lapsiani, joten osallistun myös heidän kuluihinsa.
Kun reilut 12 vuotta sitten tutustuimme, asuin omistusasunnossa Ähtärin keskustassa. Samin lapset olivat tuolloin alle kouluikäisiä ja asuivat meillä vuoroviikoin, joten aloin aika nopeasti etsiä meille suurempaa kotia.
Olimme seurustelleet alle vuoden, kun myin kaksioni ja ostin omakotitalon. Talo ei ole Samin nimissä, mutta mielestämme se on yhtä lailla hänen.
Emme varaudu siihen, että voisimme joskus erota. Jos jommalta kummalta lähtisi henki ja raha-asioiden selvittäminen olisi hankalaa, olisi se mielestäni aika toisarvoinen murhe siinä kohtaa. Meillä kummallakin on sen verran tukiverkkoja, että rahallisesta kriisistä pääsisi yli.
Suhteemme alkuaikoina meillä oli erilliset tilit, mutta silloinkin rahaa saattoi tarvittaessa pyytää toiselta eikä sitä tarvinnut maksaa takaisin.
Seitsemän vuotta sitten perustimme yhteisen tilin, johon kummallakin on käyttöoikeus. Vähän myöhemmin Sami lopetti yrityksensä ja lakkautti oman tilinsä, joka oli ollut yrityksen tili. Tästä lähtien meidän kummankin palkat on maksettu tälle yhteiselle tilillemme.
Lisäksi minun nimissäni on toisessa pankissa säästötili, jolle maksetaan esimerkiksi ruokakaupan asiakasbonukset. Joskus siirrän sinne pientä puskuria pahan päivän varalle. Myös nämä säästöt ovat yhteisiä.
Käyttötiliimme liitettiin aikanaan vain yksi pankkikortti, ja sillä olemme tulleet toimeen tähän asti. Emme ole hankkineet toista, koska olemme pärjänneet ilmankin.
Pankkikortti kulkee aina sen mukana, joka sitä viimeksi on käyttänyt. Minä esimerkiksi hoidan ruokaostokset, ja ellei kortti ole aamulla lompakossani, pyydän sitä Samilta. Tämä tietysti pakottaa suunnittelemaan rahankäyttöä. Työpäivän jälkeen ei tule lähdettyä shoppailemaan, jos ei ole rahoja mukana. Samalla pysymme pakostakin aika hyvin kärryillä siitä, milloin ja mihin rahaa kuluu.
29 prosentilla ydinperheistä on henkilökohtaiset pankkitilit ja joka neljännellä yhteiset tilit. Uusperheiden pariskunnista 45 prosentilla on henkilökohtaisesti hallinnoitavat tilit ja reilulla kymmenyksellä yhteiset.
Lähde: Anu Raijas ja Terhi-Anna Wilska: Huolenpitoa ja jakamista, rahan ja ajan jakautuminen suomalaisissa lapsiperheissä, Kuluttajatutkimuskeskus 2007
Jos jotain isompaa pitää ostaa, mietimme, onko meillä riittävästi rahaa ja onko toisella tiedossa jotain isompia menoeriä. Esimerkiksi hiljattain kävin vapaapäivänäni eläinkaupassa ja näin hyvän tarjouksen koiran turkin kuivaajasta. Tarvitsemme sellaista newfoundlandinkoirillemme, joiden paksuissa turkeissa kosteus muhii kauan. Vanhalla kuivurillakin niiden kuivaaminen vei tunteja. Soitin Samille töihin ja kysyin, sopiiko hänelle, jos ostan uuden. Se maksoi 250 euroa. Saminkin mielestä kuivuri oli tarpeellinen.
Yhden pankkikortin kompastuskivi on tietysti siinä, että joskus kortti jää väärän takin taskuun. Nykyään mobiilimaksu kuitenkin käy monessa paikassa, joten ruokakauppaankin voi mennä, vaikka näin olisi käynyt.