
Jäikö juhlista tai viikonlopulta yli viiniä? Leivo suklaakakku tai tee talon viinietikkaa – nappaa myös muut hävikkivinkit!
Punaista, valkoista, roseeta ja kuplivaa! Upota juhlista ylijääneet pullonpohjat patoihin, kakkuihin ja marinadeihin.
Kauanko viini säilyy avaamisen jälkeen?
Säilytä avattu viini jääkaapissa huolellisesti suljettuna. Avattu pullo säilyy jääkaapissa 3–7 päivää, mutta maku voi muuttua jo muutamassa päivässä tunkkaiseksi. Parhaiten säilyvät tanniiniset punaviinit, makeat valkoviinit ja makeat väkevät viinit. Kuohuviinien kuplat katoavat parissa päivässä.
Kun viini ei enää kelpaa siemailtavaksi, upota se ruokaan. Muutaman päivän seisonut pullonpohjallinen tai juomatta jäänyt hutiostos eivät ole hankalaa hävikkiä, vaan loistavaa lisämakua ruokaan. Lisää loraus viiniä patoihin, kastikkeisiin, marinadeihin ja taikinoihin. Voit myös pakastaa viinin jääpalamuoteissa tai pakastepusseissa myöhempää käyttöä odottamaan.
Hävikkikokin viinivinkit
1. Viinimarinadi
Sekoita 2 dl viiniä ja 1 dl rypsiöljyä. Lisää 2–3 hienonnettua valkosipulinkynttä, 1–2 oksaa lempiyrttiäsi, 2 rkl hunajaa sekä hieman suolaa ja mustapippuria. Punaviinimarinadi sopii naudanlihalle, riistalle ja lampaalle. Valkoviiniversio maustaa kanan ja sienet. Anna raaka-aineiden marinoitua liemessä muutama tunti.
2. Talon viinietikka
Kotitekoinen viinietikka syntyy kuin itsestään, kun sekoitat yhtä paljon viiniä ja pastöroimatonta omena- tai siiderietikkaa lasitölkkiin tai -pulloon. Peitä tölkin- tai pullonsuu suodatinpussilla ja jätä huoneenlämpöön. Kypsyminen kestää 1–3 kuukautta. Voit halutessasi maustaa viinietikan yrteillä, marjoilla, sitruunalla tai valkosipulilla.
3. Viinisiirappi
Keitä ylijääneestä viinistä sokerin kanssa monikäyttöinen makusiirappi. Mittaa kattilaan yhtä paljon viiniä ja sokeria. Kiehauta ja sekoita, kunnes sokeri liukenee nesteeseen. Käytä siirappia marjojen ja hedelmien maustamiseen tai mausta sillä drinkkejä, jälkiruokia ja leivonnaisia. Siirappi säilyy jääkaapissa useita viikkoja.
4. Viinimarinoidut hedelmät
Keitä jämäviinistä helppo hedelmäsalaatin marinadi. Mittaa kattilaan 1 dl viiniä, 2 rkl sokeria tai hunajaa. Lisää halkaistu vaniljatanko tai muutama tähtianis. Keitä noin 5 minuuttia. Sekoita lämmin liemi hedelmäpalojen (noin 0,5 l) joukkoon. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti.
5. Jämäviinidrinkki
Mittaa kannelliseen lasitölkkiin tai cocktailsekoittajaan 8 cl viiniä, 2 cl sokerisiirappia tai hunajaa, 2 cl sitruunan- tai limenmehua ja kourallinen jäitä. Sekoita voimakkaasti. Siivilöi juoma lasiin. Täytä lasi sitruunalimonadilla tai vichyllä.
6. Punaviini-suklaakakku
Hävikkikokin ihanin suklaakakku maustetaan punaviinillä (tai muulla ylijääneellä viinillä). Katso ohje täyteläiseen suklaakakkuun täältä!
