Hauhaus: koirien koti asuntomessuilla
Rakenna ja remontoi
Hauhaus: koirien koti asuntomessuilla
Rocktähden pörröistä kampausta kantava Turca ja hillityn tyylikkäästi harmaantunut Carlos saavat pian uuden kodin Jyväskylän messualueelta. Talon nimi on HauHaus.
Julkaistu 3.6.2014
Meidän Talo

Carlos ja Turca säntäävät innoissaan uuden kotinsa portille toivottamaan vierailijat tervetulleiksi. Turca-neiti ilmoittaa iloisesti haukahdellen, että olemme saapuneet HauHausiin eli koiraperheen valtakuntaan. Talon kaksijalkaiset asukkaat Miia Laitinen ja Liisa Kuparinen suhtautuvat tulijoihin astetta rauhallisemmin.

Koiraperheen koti, tai paremminkin tuleva koti, sijaitsee Äijälänrannan asuntomessu­alueella. Vaikka Ainoakodin toimittama 101-neliöinen talo valmistui jo viime syksynä, joutuvat Turca ja Carlos emäntineen odottelemaan muuttoa uuteen kotiin elokuun lopulle asti. Silloin asuntomessut ovat onnellisesti päättyneet.

Espanjanvesikoirakaksikko ei kursaile turhia, kun HauHausin ulko-ovi avataan ja menoa haittaavat hihnat siirretään naulakkoon. Ohjelmassa seuraa muutama räväkkää painia ja juoksua luovasti yhdistelevä kierros olohuoneen ja keittiön välimaastossa.

Liisa Kuparinen (vas.) ja Miia Laitinen sekä Turca ja Carlos odottelevat innolla muuttoa uuteen koiraystävälliseen kotiinsa.
HauHausin keittiö avautuu ruokailu- ja olohuonetilaan. Lattian kestävä laminaatti ei ole moksiskaan koirien kynsistä. Kodin hälytysjärjestelmän liiketunnistimet on valittu niin, että ne eivät reagoi karvakuonojen liikkeeseen.
Kahdella lasiluukulla varustettu takka luo tunnelmaa televisio- ja ruokailutilaan. Koivusermi on Jyväskylän aikuisopiston artesaaniopiskelijoiden ideoima.
Työhuoneeseen on saatu hauskaa ilmettä sisustustarralla.
Miia ja Liisa halusivat suuren oleskelutilan, joten he päättivät jättää yhden valmistalomalliin kuuluvan makuuhuoneen talostaan pois. Vapautuvaan tilaan rakentui viihtyisä televisionkatselunurkkaus. Tapetti on K-raudan myymä Vallila New England 8550-39.

Lue lisää:

Kommentoi »

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder