Vanhan kiinalaisen sananlaskun mukaan kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa, eikä sekään ole kovin tärkeää. Kuulostaako tutulta? Kymmenet tuhannet kolumnit alkavat juuri noin. Ja nyt minäkin menin ja aloitin tämän tekstin tuolla loppuun kuluneella latteudella. Onko kukaan edes kysynyt kiinalaisilta, että sanoivatko he koskaan niin?

Onpa ärsyttävä sananlasku. Ensin se nostaa puutarhanhoidon jumalalliseen asemaan ja sitten vetää maton itsensä alta toteamalla, että oikeas­taan sekin on turhaa. Raivostuttavaa!

Inhottaa myöntää, että äkäisestä ensireaktiosta huolimatta minä kuitenkin allekirjoitan tuon kiinalaisen ajatelman. Paitsi, että mielestäni kaikki ei ole turhaa. Toki, jos otamme kosmisen perspektiivin, voimme todeta, että me kaikki olemme täysin turhia. Jos ihmiset yhtäkkiä katoaisivat, Linnunrata, tähdet ja planeetat toteaisivat yhteen ääneen: ”ei tunnu missään”. Maapallomme saattaisi jopa huokaista helpotuksesta. Se voisi olla masentava ajatus, mutta koen, että oman mitättömyyden ymmärtäminen suhteessa universumiin tuo tervettä nöyryyttä ja lohtua silloin, kun henkilökohtaiset huolet uhkaavat kaataa koko maailman.

Arvaatko jo, minne minä pakenen, kun stressi, laskut ja työtehtävien aikarajat uhkaavat? Tietysti puutarhaan! Piha on se paikka, jossa voin käsitellä ja purkaa ärtymistä ja suuttumusta: harrastan pihavihaa. Tämä ei tarkoita sitä, että ajan pää punaisena ruohonleikkurilla kaiken sileäksi. Olen äärimmäisen tarkka, perusteellinen ja kunnioittava puutarhuri, ja juuri se keskittyminen sekä ulkoisten ärsykkeiden puuttuminen rentouttavat minut nollatilaan. Ja silloin pintaan nousevat tukahdutetut negatiiviset tunteet.

Kun rakensin luonnonkivimuurin alapihalle toissa kesänä, käsittelin mielessäni entisten naapureideni aiheuttamia traumoja. Töissä koetun vääryyden takia – ja siitä johtuvan raivohulluuden voimilla – kaivoin puolestaan itseni metrin syvyyteen hävittääkseni viitapihlaja-angervon talon nurkalta. Viime syksynä, kun leikkasin omenapuita, surin kaikkien niiden ukrainalaisten puolesta, jotka ovat menettäneet omat puutarhansa ja niin paljon enemmän Venäjän julman sodan takia. Silloin mieleeni nousi asioiden suhteellisuus. Jopa puutarha on turha verrattuna turvallisuuden menettämiseen.

Kannustan kaikkia ajattelemaan Putinia, jäännösveroja, typeriä sananlaskuja ja ihmisten käytöstapoja paikallisessa Facebook-ryhmässä, kun menette pihahommiin. Rikkaruohojen kitkeminen ja kiroileminen kuiskaten hampaat irvessä on ihan paras tapa päästää höyryjä. Perkeleen juolavehnä! Pihaa voi hoitaa rakkaudella samalla, kun sen multaan hautaa kaikki mielensä demonit.

Talvi onkin kaltaiselleni raivohullulle puutarhurille vaikeaa aikaa, kun en pääse pihalle puuhaterapiaan. Toki lumityöt ajavat vähän samaa asiaa, mutta tänä talvena ne ovat pikemminkin lisänneet ärsytystä loputtomuudellaan.

Ehkä tuon muinaisen kiinalaisen sanonnan viisaus onkin se, että äärettömässä maailmankaikkeudessa me itse päätämme, mikä on turhaa ja mikä ei. Minulle puutarha on merkityksellinen, koska se sallii minun olla juuri se vihainen ihminen, joka joskus olen.

Christoffer Strandberg purkaa raivoaan pihalla. Lopputuloksena on kukoistava puutarha.