Kyllä sen tuntee, milloin on oikea hetki kantaa ensimmäinen joulukuusi sisään – meillä se tunne tuli loppukesällä
Lähdin hakemaan vain yhtä tunnelmavaloa kellarista, mutta palasin kotiin joulukuusen kanssa, kirjoittaa Ihana-lehden vastaava tuottaja Hanna Sandström.
Joulukauden avaus on yksilöllinen juttu, eikä sitä voi määritellä järkisyillä tai kalenteriin vetoamalla. Todisteita on. Kerroin eräänä loppukesän kauniina iltapäivänä tyttärelleni, että piipahdan kellarivarastossa hakemassa pienen valosarjan tulevia syysiltoja valaisemaan. Hän vastasi siihen topakasti: ”Hyvä juttu, tuo samalla se kuusi. Minä otan sen taas tähän.”
Samalla hän levitti kätensä lipaston kannelle, täyteläisen Lego-leikin sekaan. Yritin todeta, että tässähän on kyllä aika täyttä nyt, ja vetosinpa vielä siihenkin, että jouluun on vielä melkein neljä kuukautta aikaa.
Huokaisin huomaamattomasti samalla kun kanelin ja piparminttukarkin tuoksuinen sieluni pompahteli onnesta.
No miten kävi? Taltuttiko aikuinen järkevyyteni neidin puhtia? Hän vastasi huolettomaan, valloittavaan tyyliinsä: ”No mutta eihän sillä nyt ole mitään väliä!” Huokaisin huomaamattomasti samalla kun kanelin ja piparminttukarkin tuoksuinen sieluni pompahteli onnesta – minulla on pieni jouluttaja.
Toin kuusen ylös, ja lapsi siivosi sille tilaa. Sytytti värivalot ja hymyili. Kuten minäkin. Tiesin, että tulevina viikkoina sen ympärille rakentuu taas moninainen joulumaailma asukkaineen. (Täytyypä muistaa täydentää teippivarastot.)
Joulukuu on aivan liian lyhyt aika heittäytyä vuoden parhaaseen juhlahumuun. Taianomaisen tunnelman rakentelu ottaa aikansa niin mielessä kuin sisustuksessa. Pitää ehtiä askarrella, koristella, leikkiä ja leipoa. On oltava aikaa haltioitua ensimmäisestä ikkunatähdestä ja tonttuoven asennuksesta. Ja vielä kertauksen vuoksi: kuusesta on ihan ok aloittaa, jos siltä tuntuu.
Onnellista joulua, kestäköön se ainakin seuraavat kolme kuukautta!
