Helou, mitä tyypit? Maija Suutarinen huikkaa iloisen tervehdyksen lammashaassa laiduntaville erivärisille karvapalloille, astuu hakaan ja rahisuttaa herneämpäriä.

Lampaat tallustavat reippaasti jonossa Maijan luo, isommat edellä, pienet perässä. Bää, määkäisee musta pikku karitsa hennolla äänellä. Maija rapsuttelee lampaita korvan takaa ja puhuttelee niitä nimillä. Tässä on Mama Felix, 14-vuotias laumanjohtaja, ja tuo valkoinen utelias on Puuppanen.

Vaikka Hakamaan lammastilalla kasvatetaan eläimiä lihan- ja villantuotantoon, niitä kohdellaan omina persooninaan.

– Lampaamme ovat tottuneet ihmisiin ja rakastavat rapsuttelua. Haluan helliä niitä paljon, jotta niiden elämä on stressittömämpää ja mukavampaa myös hoitotoimenpiteissä, Maija sanoo.

Alun perin lampaiden pidon piti olla vain harrastus. Kun Maija ja hänen puolisonsa Samppa kaksitoista vuotta sitten muuttivat maalle Petäjävedelle, he ottivat pihaan kolme kesälammasta kotitarvekasvatukseen. Kaksi niistä teurastettiin syksyn tullen perheen omaan käyttöön, mutta Leo-pässistä he eivät raaskineet luopua.

Seuraavana kesänä pihaan muutti mummoikäisiä lampaita, jotka Leo onnistui yllättäen saamaan tiineiksi. Iso osa jälkeläisistä oli pässejä, joita ei voi pitää samassa laumassa uuhien kanssa, koska pässit tulevat sukukypsiksi jo kolmen kuukauden iässä. Maija myi ne lihoiksi.

– Ryhdyin selvittämään elintarviketuotannon kiemuroita, muun muassa sitä, mistä löytäisimme pienelle toimijalle sopivan teurastamon ja miten liha olisi hyvä pakata.

Aluksi lihaa myytiin perinteisesti pakattuna: puolikasta tai kokonaista karitsaa, jossa oli lajitelma muun muassa kyljyksiä, viulua ja niskakiekkoa. Moni asiakas kehui ja halusi ostaa lisää. Siispä tilalle rakennettiin lampola, ja Maija ryhtyi opettelemaan lammastalouden perusteita.

Seuraavat lihaerät myytiin helpommin käytettävinä lihoina, kuten fileinä, ja tilalle kehitettiin oma lisäaineeton säilyke. Nyt tilan pihapiirissä elelee noin parinkymmenen lampaan lauma. Tilan loput noin sata lammasta laiduntaa lähialueiden luonnonnurmilla maisemanhoitokohteissa.

Alusta asti Maijalle ja Sampalle on ollut selvää, että tilan ruoantuotannon tulee olla kestävän kehityksen mukaista. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että käytetään mahdollisimman vähän peltopinta-alaa.

– Suomessa lampaille syötetään usein viljoja, jotta ne kasvaisivat hyvin. Meillä viljoja ei käytetä lainkaan lampaiden ravintona. Talvella lampaat syövät monilajista heinää ja laidunkaudella tarvittava ravinto löytyy laitumelta, kertoo Maija.

Lampaat pystyvät syömään myös sellaista pusikkoa, jota ei muuten voi hyödyntää.

– Samalla ne pitävät yllä ekologista monimuotoisuutta, sillä laiduntaminen auttaa hoitamaan perinnemaisemia ja niiden eliölajistoa.

Maijan lampaat ovat suomalaisen alkuperäisrodun kainuunharmaksen ja norjalaisen rygjan risteytyksiä. Hän on kehittänyt risteytyksen sillä perusteella, että se kasvaa terveenä ilman viljarehua ja tuottaa lihan ohella laadukasta villaa ja taljoja.

– Koska eläin joutuu heittämään henkensä ihmisen takia, siitä ei haaskata yhtään osaa.

Syksyllä pässit pääsevät astumaan niille valittuja uuhia. Karitsat syntyvät maalis–huhtikuussa. Se on Maijalle ja Sampalle vuoden työläintä aikaa.

– Joskus lampaat synnyttävät karitsoita kaikkiaan kahden kuukauden ajan. Silloin on oltava hälytysvalmiudessa ympäri vuorokauden menemään lampolaan. Ihmisen apua tarvitaan, jos karitsa syntyy esimerkiksi virheasennossa.

Jos karitsat kasvavat hyvin, ne lähtevät teuraaksi tavallisesti syksyllä noin 45–50-kiloisina, lähes täysikasvuisen lampaan kokoisina jölliköinä. Kotimaisen lampaanlihan paras sesonki onkin juuri syksy, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että lammasta syödään täällä eniten pääsiäisenä.

Maijan mukaan suomalainen lammas on eläimen elämän ja luonnon kannalta eettisempi valinta kuin tuontiliha: Suomessa lammastalous on pienimuotoisempaa kuin maailmalla, mikä takaa esimerkiksi sen, että teurasmatkat ovat lyhyempiä ja maatalousmaa ei kärsi ylilaidunnuksesta. Maija vinkkaa ostamaan kotimaista lammasta syksyllä talteen pakastimeen tai säilykkeenä.

– Nurmikasveja syönyt ja leppoisasti elänyt suomalainen lammas on hyvin maukasta, ei villasukan makuista. Sitä ei tarvitse marinoida vaan mausteeksi riittävät suola ja pippuri.

Korkeat koivut huojuvat tuulessa. Maaseudun rauhan rikkoo hetkeksi vain piha-aitauksesta kuuluva Osku-ponin aivastus.

Hakamaan tila on avoinna myös matkailijoille ja lampaiden rapsuttelijoille. Matkailijat voivat nauttia lampaiden rauhoittavasta läsnäolosta ja touhuista pötkötellen riippumatossa lampolassa tai laitumella tentsile-teltassa. Viime vuosina pihapiirissä on pidetty myös tilausravintolaa.

Eläinten hoidossa ja tilanpidossa riittää tekemistä ympäri vuoden. Maija pyöritti tilaa aiemmin päätoimisena, mutta aloitti päivätyöt ravitsemusalan kehittämishankkeessa reilu vuosi sitten. Samppa työskentelee poliisina. Hakamaan tila on aina ollut pikkuruinen, mutta Maija ja Samppa ovat päättäneet vähentää lampaiden määrää edelleen. Maija on kärsinyt voimakkaista hermokivuista jouduttuaan kymmenen vuotta sitten pahaan kolariin. Välillä kroppa kestää huonosti fyysistä työtä.

– Käymme Sampan kanssa säännöllisesti keskustelun, onko tilanpito molemmista kivaa. Jos se menee liian raskaaksi, toiminnan voi lopettaa.

Tärkeintä on, että työtä tehdään omien arvojen mukaan. Maijalla on myös haave – lihantuottajalle ehkä hieman yllättävä.

– Toivoisin, että ihmiset söisivät vähemmän lihaa. Jos liha kuuluisi vain juhlahetkiin, se voisi olla kalliimpaa. Emme tarvitse sellaisia määriä lihaa, mitä tällä hetkellä tuotamme. Hävikkiinkin lihaa päätyy liikaa. Kalliimpaa raaka-ainetta arvostettaisiin enemmän, mikä vähentäisi myös hävikkiä.