Meidän Mökki

Kuin ennen vanhaan – Esan mökkipuutarhan kruununa loistavat isoäidin aikaiset unikot

Kuin ennen vanhaan – Esan mökkipuutarhan kruununa loistavat isoäidin aikaiset unikot
Esa Kallio risti 1800-luvun mökkinsä Mörskäksi ja kylvi pihalle vuosikymmeniä uinuneita unikkoja. Hortonomi ei kaipaa nurmea, jääkaappia eikä suihkuakaan ja poistatti ensi töikseen sähkön.

Suomenlumme kelluu hiljaisuudessa Nuottajärven rannassa. Äkisti vesi pärskähtää vieressä, kun piskuiselle laiturille polvistunut mies nostaa järvestä ämpärin kokoisen mötin päivänliljoja juurineen. Esa Kallio on kaivanut ne mökkinsä kukkapenkistä rantaveteen likoamaan pariksi päiväksi, jotta juurakot irtoavat paremmin toisistaan. Moni hoitaisi homman nopeasti lapiolla.

– Ei! Se on kuin löisit itseltäsi varpaan poikki. Kun juurakon pehmittää vedessä, se irtoaa hyvin ja samalla saa näpein pois juolavehnän ja vuohenputken juuret. Jakotaimista saa hyviä uusia alkuja, sillä aitoa, tuoksuvaa keltapäivänliljaa on vaikea löytää myymälöistä, suunnitteluhortonomi Esa kertoo.

Esa Kallio pehmittää päivänliljojen juurakkoja rantavedessä ennen niiden jakamista.

Esa soutaa lahdelle, hieraisee iholleen mäntysuopaa ja pulahtaa veteen. Näin käy kesäisin peseytyminen mökillä, jonka päärakennuksena toimii Esan isoisän Jooseppi Kallion vuonna 1913 rakentama hirsimökki. Siellä ei ole jääkaappia, pakastinta eikä sisävessaa. Eikä pihalla autoa. Jos tulee asiaa kylille 7,5 kilometrin päähän, Esa pääsee sinne pyörällä.

Tien toisella puolella nököttää punainen hirsitupa vuodelta 1870. Sen nimi on Kemälä, mutta Esa kutsuu sitä Mörskäksi. Sen viimeiset vakituiset asukkaat elivät pärevalon ja öljylampun valossa vuoteen 1973 asti. Sitten hankittiin sähköliittymä, kylän viimeisenä.

Sen Esa poistatti ensi töikseen. Eipä ole Mörskällä nurmikkoakaan, sillä Esa ei perusta sliipatuista pihoista. Nurmen sijaan hänellä on kukkia, ja millaisia!

Puutarha on kallellaan etelään ja täynnä kukkasaarekkeita, jotka erottaa toisistaan harmaa kivipolku. Rinteessä on ukontulikukan keltaista, siperianunikon oranssia ja pensaskärhön valkeaa. Kuningaspaikalla ojentelee terälehtiään ripsureunainen unikkoklaani. Verikurjenpolvet kukkivat komeina ryhminä.

Pihalla ei ole nurmea vaan kivipolkujen erottamia pensaita ja perennoja. Sirpit antavat kukinnan jälkeen kyytiä koiran- ja vuohenputkille.
Kun edellinen omistaja yritti kasvattaa perunaa, vesimyyrät pöllivät mukulat. Esa päätti, että sellainen saa loppua heti.
Runsaassa puutarhassa asustelee ötököitä, kuten kultakuoriaisia, ja niin Esasta kuuluu ollakin.
Helposti kylväytyvät yksivuotiset unikot täyttävät yhä isomman alueen Esan pihamaasta. Ne ovatkin parhaimmillaan suurina ryhminä.

– Minulla ei ole keräilyhimoa, vaan samaa lajia on isoja ryhmiä. Täytelajeiksi on kylväytynyt puna-ailakkia ja lemmikkiä. Sinne tänne olen istuttanut nukulaa, kevätvuohenjuurta ja siperiankurjenmiekkaa. Kukkapenkki on nätimpi, kun se on täynnä ja...

Lause jää kesken, kun jotain lennähtää päin Esan kasvoja. Parrasta kuuluu pörinää ja peukalonpään kokoinen ötökkä tipahtaa maahan.

– Katso, kuinka kaunis kultakuoriainen!

Metallinvihreä hyönteinen punnertaa siivilleen ja vaappuu kohti lehtoängelmiä.

Esan mielestä puutarhoissa tulee olla hyönteisiä. Niitä on runsaissa perennapenkeissä, samoin tontin reunoilla, missä Esa antaa kukkajäärämagneettien eli koiran- ja vuohenputkenkin kukkia. Sen jälkeen ne saavat sirpistä.

Violetti siperiankurjenmiekka täytyy jakaa noin neljän vuoden välein, kun kasviryhmä tulee keskeltä ontoksi.

Mörskällä hortonomi on sallinut itselleen sellaista, mitä oppikirjojen mukaan ei yleensä tehdä.

– Pensaita ja perennoja ei saisi kasvattaa sekaisin, mutta täällä ovat juhannusruusut ja kultapallot yhdessä. Minusta ne näyttävät niin aika makeilta, tukevatkin toisiaan.

Pihalla kasvaa myös kanadanpiisku, jota tuotiin Pohjois-Amerikasta Eurooppaan koristekasviksi jo 1600-luvulla. Joistakin puutarhoista se on levinnyt luontoon, ja jyrkimmän kannan ottaneet pelkäävät karkulaisten syrjäyttävän alkuperäistä lajistoa. Esan piisku ei ole lähtenyt minnekään. Kukinnot kannattaa leikata ennen siementen kypsymistä.

Mörskän kukkaloisto ei ole syntynyt itsestään. Kun edellinen omistaja yritti kasvattaa perunaa, vesimyyrät pöllivät mukulat.

– Kun ostin paikan, päätin, että vesimyyrien juhlat ovat ohi.

Myyräveijareiden ja rikkaruohojen pääsyn kukkapenkkeihin Esa esti eristämällä penkit kivikäytävillä. Hän kaivoi mullan pois jankkosaveen asti eli noin pistolapion terän syvyydeltä. Leveydeltään 80–150 sentin käytävät hän vuorasi suodatinkankaalla, jonka reunat hän jätti maan päälle reilusti näkyviin.

Kankaan päälle hortonomi kottikärräsi tuhansia kiviä, rikkinäisiä tiiliä ja leca-harkkoja. Kivien päälle hän tasasi kalliomurskeesta seulottua singeliä, raekooltaan 8–16 milliä.

– Se on kalliimpaa, koska on tasarakeista. Mukana ei ole hienoaineista eikä siten synny kapillaarista vedennousua. Käytävät toimivat paitsi salaojina myös hohkaavat lämpöä ympäröiviin kukkapenkkeihin.

Mörskä-mökki sijaitsee järvenrannalla Orivedellä. 1600 neliön tontilla on punainen hirsitupa vuodelta 1870 ja päärakennuksena isoisän vuonna 1913 rakentama hirsimökki.
Jokaisella pitäisi olla pieni kotimuseo. Vanhat tavarat kertovat nykyihmiselle entisajan elämästä.
Unikot ovat samaa alkuperää kuin ne, joita Esa löysi Milja-mummon Raamatun välistä.

Polkuja tehdessä tuli vastaan yllätys. Kun Esa lapioi käytävää vuonna 1867 rakennetulle savusaunalle, maasta nousi pieniä mustia siemeniä. Kaksi alkoi itää valoa saatuaan.

– Ne olivat unikkoja, valmuja! Niiden siemeniä ei saa peittää mullalla, jotta ne itävät.

Esa tunnisti ripsureunaiset kukat samoiksi, joita oli löytänyt Kemälässä 50-luvulla asuneen Milja-mummon vanhan biblian välistä.

– Keräsin siemenkodat astiaan odottamaan seuraavaa kesää. Talvella hiiret söivät ne.

Niiltä jäi huomaamatta muutama siemen, jotka Esa kylvi keväällä kukkapenkkiin. Vuosia myöhemmin hänellä on upea unikkosaareke.

– Olen säilyttänyt muutenkin Mörskän vanhat tavarat. Minusta jokaisella pitäisi olla mökillään tai kotonaan joku pieni kotimuseo. Se kertoo nykyihmiselle vanhan ajan elämästä.

Julkaistu: 13.7.2020
2 kommenttia