Mökit rakennettiin 1980- ja -90-luvuilla yhä useammin talviasuttaviksi, ja se vaikutti rakenteiden valintaan. Ikkunat vaihtuivat kolmilasiksi, seinien eristepaksuus kasvoi tyypillisesti noin 150 millimetriin. Hirsirakennusten seinämateriaaliksi tuli hieman paksumpi ja tiiviimpi lamellihirsi. Ensimmäiset lamellihirsimökit rakennettiin 80-luvun puolella mutta varsinainen buumi alkoi 90-luvulla. Mökit varustettiin usein pesu- ja wc-tiloilla sekä paineellisella vedellä ja koneellisella poistoilmanvaihdolla

Vapaa-ajan asunnon varusteluvaatimukset ja talvikäytön lisääntyminen kasvattavat rutkasti korjaamattoman mökin sähkölaskua, joten energiatehokkuus on hyvä muistaa remonttisuunnittelussa. Rakenteiden remontoimiseen liittyy yleensä mahdollisuus lisätä energiatehokkuutta taloudellisesti ja tehokkaasti.

Maanvaraiset laatat yleistyivät perustuksissa. Niitä rakennettaessa ei osattu varautua rakennuspaikan ajoittaiseen märkyyteen. Salaojaputket asennettiin usein hiekkakerrokseen ja hiekan hieno ainesosa pyrkii täyttämään putkiston. Kattovedet ja lumien sulamisvedet kastelevat rakennuksen vierustan. Lattian alapuoliset hienorakeiset hiekkatäytöt ovat jatkuvasti veden kyllästämiä, jolloin kosteus imeytyy perustusrakenteisiin ja vähitellen myös puurakenteisten seinien alareunoihin.

Jos vaurioita ei vielä ole muodostunut, tilanne on usein korjattavissa pienillä huoltoremonteilla. Salaojajärjestelmän puhdistushuuhtelu, mökin reuna-alueiden muotoilu rakennuksesta poispäin viettäviksi sekä syöksytorvista tulevan kattoveden johtaminen viemäriputkilla tai pintakouruilla pelastavat isommilta remonteilta.

Pahemmassa tapauksessa ulkoseinien alareunat ovat ehtineet kastua ja osittain lahotakin. Silloin on edessä laajempi remontti. Talon ympärystä joudutaan todennäköisesti kaivamaan auki ja uusimaan salaojajärjestelmä.

Ulkoseinien kastunut alareuna on uusittava joko harkoista muuraamalla tai pilaantuneiden runkotolppien alaosa on poistettava ja kiinnitettävä tilalle metallinen korokejalka. Remontti on suuritöinen ja kallis. Työn osuus kustannuksissa on kuitenkin huomattava, joten mahdollisen kotitalousvähennyksen hyödyntäminen on merkittävä etu.

Pilariperusteisissa mökeissä on monesti puukannattajien varaan tehty rossipohjainen lattia, joka voi tuntua talvella kylmältä ja vetoisalta. Lämmöneristettä voidaan käytännössä lisätä vain lattian alapintaan, sillä mökin huonekorkeus on usein valmiiksi melko matala. Lattian korotus sisäpuolelta aiheuttaisi uusia ongelmia ovien, kiintokalusteiden ja tulisijojen kohdalla. Alapuolinenkin lisäeristäminen edellyttää riittävää työskentelykorkeutta. Lisälämmöneriste on tilkittävä mahdollisimman tiiviisti vanhan rakenteen alapintaan. Muuten rakenteen läpi vuotava ilma tekee uuden eristekerroksen turhaksi. Korokkeiden väliin asennettu lisäeriste on vielä verhoiltava huolellisesti tuulensuojalevyllä.

Rossipohja on voitu rakentaa myös umpinaisen sokkelin päälle, jolloin lattian alapuolisen ilmatilan pysyminen kuivana on varsin tärkeää. Kostealla rakennuspaikalla alapohjavauriot ovatkin voineet edetä nopeasti. Vaurioituneet lattiarakenteet on uusittava ja talon ympärystä salaojitettava.

Sokkeliin pitäisi porata alapohjatilaan johtavia tuuletusaukkoja vähintään kahdeksan promillea lattiapinta-alasta. Toimiva salaojitus, riittävä tuuletus ja maapohjan eristäminen kevytsoralla (lecasora) sekä muoviaineisella lämmöneristeellä turvaa puurakenteistakin rossipohjaa.

Märkätilan uusittavan seinän alareunaan kannattaa muurata harkkosokkeli, jonka päältä voidaan aloittaa puuseinä. Harkkosokkeli ja betonilaatta muodostavat turvallisemmin vedeneristettävän rakenteen, jolloin seinän ja lattian liitos saadaan helpommin vesitiiviiksi. Runkolevytys voidaan tehdä märkätilakäyttöön tarkoitetulla levymateriaalilla, joka vedeneristetään tuoteohjeiden mukaisesti. Suositeltavampaa on kuitenkin muurata väliseinärakenteet harkoista. Kiviaineisen seinän ja betonilaatan vedeneristäminen ja laatoitus on toimintavarmempi vaihtoehto kuin puurungolla ja levytyksellä toteutettu sekarakenne.

Kuivien huonetilojen puurunkoiset seinät ovat yleensä kunnossa, kunhan sisäpinta on riittävän ilmatiivis ja ulkoverhouksen taustalla on yhtenäinen tuuletusrako. Joskus nämä perusasiat ovat unohtuneet etenkin kesäkäyttöön tarkoitetuissa mökeissä. Seinärakenteen kosteusongelmat alkavat, jos rakennuksen talvikäyttö lisääntyy ja seinärakenteeseen kertyvä kosteus ei ehdi kuivua kesän aikana. Ongelma poistuu vasta, kun ulkovuori uusitaan taustaltaan tuulettuvaksi.

Remontti on isotöinen, joten tässä yhteydessä seinärunko kannattaa lisäeristää ulkopuolelta. Esimerkiksi 50 millimetriä paksun lisälämmöneristeen asentaminen ei ole enää merkittävä lisätyö, ja rahallinen panostus tulee kohtuuajassa mökin lämmityskulujen säästöinä takaisin.

Yläpohjan eristeenä on useimmiten noin 200 millimetriä mineraalivillaa. Eristettä on hyvä lisätä, jos mökki on talvikäytössä. Eristäminen onnistuu helpoiten puhallusvillan avulla, mutta tarkkana on jälleen oltava. Katon reuna-alueilla paksu lämmöneristekerros saattaa estää yläpohjarakenteen tuulettumista. Kattokannattajien yläpaarteisiin kannattaa asentaa tuulenohjaimet, jotta ilmavirtaukset eivät liikuttele eristeitä, ja tuuletusreitti yläpohjatilaan säilyy avoimena.

Käkikellomökin remontissa kannattaa ottaa huomioon se, että vesikate tuulettuu alustaltaan huonosti. Jyrkällä katolla tuuletusraon pitäisi olla vähintään 50 mm:n suuruinen. Vesikateremontissa onkin järkevää lisätä yläpohjan tuuletusta.

Huopakatteen käyttöikä on huollettunakin maksimissaan noin 40 vuotta, joten 80-lukuisen vesikaton pinnoite kannattaa uusia remontissa. Tämänikäisten mökkien kattokaltevuus on monesti liiankin loiva, ja lisäksi 80-luvulla yleistyneiden profiilipeltikatteiden ja aaltoprofiilisten kuitusementtikatteiden alta puuttuu aluskate. Niinpä nämä katot laskivat usein alleen kevättalvella lumien sulaessa. Myös kiinnitysnaulojen kumitiivisteet kovettuivat ja kosteus- sekä lämpöliikkeet ovat nostaneet nauloja ylös. Peltikatteiden maalipinnoitteet olivat huonolaatuisia, ja maali alkoi hilseillä 10–15 vuoden käytön jälkeen.

Katteen tiiveyttä voi hieman kohentaa vaihtamalla kiinnitysnaulat paremmin tiiviinä pysyvään ruuvikiinnitykseen. Monet ongelmat kohdistuvat kuitenkin usein samaan vesikattoon, jolloin katteen uusiminen tulee väistämättä eteen.

Ensin on tarkastettava kantavien pohjarakenteiden kunto ja suoruus sekä mittatarkkuus muiltakin osin. Uudeksi katteeksi jyrkemmille katoille soveltuvat muotoon puristettu peltikate ja profiilipelti-kate. Loivemmille katoille käyvät tehdasvalmisteinen profiilisaumapeltikatto, paikan päällä työstettävä profiilipeltikate tai tiivissaumaiset liimattavat kermikatteet. Eri katemateriaaleille soveltuva kattokulma on aina selvitettävä katteen asennusohjeista.

1980- ja -90-luvun mökkien rakenteet ovat yleisesti huomattavasti parempia kuin vanhemmissa mökeissä, ja rakennukset ovat käytännössä aina korjauskelpoisia. Edellä mainittujen tyypillisten rakenteellisten riskitekijöiden lisäksi parantamistarvetta voi vielä olla esimerkiksi jätevesiasetuksen mukaisessa puhdistusjärjestelmässä, käyttövesikaivossa ja lämmitysjärjestelmän uudistamisessa.  Hyvin harvoin samassa rakennuksessa kuitenkaan on monia kiireellisiä remonttikohteita.

Pesuhuoneremontti saa yleensä alkunsa kosteuden vaurioittamista lattia- ja seinärakenteista. Tolpparunkoisissa rakennuksissa pesuhuoneen ja saunan väliseinien alareuna on usein betonisen pintalaatan tasossa tai jopa sen alapuolella. Seinärunko on tyypillisesti päällystetty kipsilevyllä, jonka päällä on riittämätön kosteussulkukäsittely. Pesutilavaurioiden paljastuessa päädytäänkin usein täydelliseen märkätilaremonttiin. Silloin kattorakenteet joudutaan tukemaan väliaikaisesti, jonka jälkeen voidaan poistaa pilaantuneet seinä- ja lattiarakenteet.

Uuden valettavan lattian alle on tehtävä riittävä lämmöneristys- ja kapillaarikatkokerros, jotka voidaan materiaalin osalta yhdistää käyttämällä kevytsoraa ja solumuovieristettä tai muoviaineista salaojittavaa Isodrän-eristelevyä.