Meidän Mökki

Satavuotias hirsitorppa kutsuu rentoutumaan – Elisa ja Arto mökkeilevät isoisän rakentamassa talossa, jossa kalusteetkin ovat alkuperäisiä

Elisa ja Arto Myllylän mökin sisustuksessa saa näkyä elämän jälki. Valtaosa kalusteista on ollut talossa aina, mutta pinnat ovat kauttaaltaan pariskunnan uudistamat. Mökkipäivien hauskoista sattumuksista pitää huolen rakas Manu-koira.
Kuvat Ilona Pietiläinen
Rantasauna seisoo tukevasti paikoillaan. Arto ja Elisa ovat kunnostusmaalanneet sen sekä uusineet katon.

Mistä tietää, että Myllylät ovat mökillään? Punaisen, mansardikattoisen talon pihaan porhaltaa halki lumisten peltojen berninpaimenkoira Manu. Pian vanhan navetan takaa ilmestyvät esiin Elisa ja Arto potkureillaan. On aika kääntää kelkat kohti metsätietä, joka johtaa rantasaunalle.

– Saunalle talolta on matkaa reilun puolen kilometrin verran. Manu lönköttelee sen potkureiden rinnalla aina yhä innostuneena, Elisa kertoo.

Arton isovanhemmat rakensivat hirsitalon, joka kohoaa ylväänä mäenlaella. Heidän jälkeensä talossa asuivat Arton vanhemmat ja seitsemän lasta. Perhe mahtui nukkumaan siskonpedissä, ja käyttövesi lämpeni puuhellalla, joka seisoo yhä tuvassa. Navetassa asuivat hevonen, kaksi lehmää, vasikoita, kanoja ja kukko. Viimeisenä siellä eläkepäiviään vietti Kuukkeli-niminen kana, kunnes naapurin koira päätti, että se on liian vanha.

– Varmasti Kuukkelin päivien oli tarkoituskin olla luetut, vaikka pienenä poikana kanan katoaminen olikin kova harmitus. Nyt navettaa pidetään enää varastona – ei siis ole tullut enää uusia Kuukkeleita, Arto kertoo.

Ikkunat, hirret, katot ja lattiat ovat alkuperäisiä. Ne kunnostettiin hionnan ja uuden maalikerroksen avulla.
Arto ja Elisa käyvät mökiltä käsin töissä toukokuusta aina syyskuulle saakka. Talvikuukausina siellä vietetään melkein kaikki liikenevä vapaa-aika.
Suurin osa kalusteista on ollut talossa aina. Ne tuovat hirsitorppaan oman tunnelmansa.
Arton ja Elisan lempihuone on keittiö. Takka nielee talvikuukausina kohtuullisen määrän koivuklapeja.
Hellalla lämmitettiin ennen tiskivedet ja ruoka. Nykyään se lepäilee Elisan tekemien asetelmien tasona.

Mänttä-Vilppulassa, pienen Ristajärven rantaan sijoittuvasta saunasta tupineen piti tulla kalamaja vuosikymmeniä sitten. Isä antoi Arton ja tämän viisitoistakesäisten veljien rakentaa vanhoista riihen hirsistä majan. Ihan sillä sanalla ei rannalle kohoavaa saunaa voi kuvailla. Pikkumökki on jo ohittanut iältään viidenkymmenen villityksen mutta on yhä tehokäytössä.

– Isoveljen kanssa tällä tutulla järvellä ravustimme ja kalastimme. Aina lauantai-iltaisin paistoimme koko perheen voimin lättyjä ja lämmitimme saunaa, muistelee kalamajan rakentaja.

Saunamatka kruunautuu tänään höyryävällä glögillä. Elisan ja Arton eväspaikka on terassin päässä, josta portaat vievät järven jäälle. Kesäisin siitä voi pulahtaa suoraan raikastavaan viileyteen. Manun itsehillintä on pettämäisillään eväsleipien rapistelun yhteydessä.

– Manun kanssa ulkoillessa sattuu ja tapahtuu. Koira rakastaa varastaa tomaatteja kasvihuoneesta, puita liiteristä ja tietenkin eväskorin rantasaunalta, Elisa kertoo nauraen.

Elisan käsissä paperipussitkin muuttuvat tähdiksi. Hauska tähti syntyi leikkaamalla lovi paperipussin suupuoleen. Leikatut pussit liimataan kupeesta toisiinsa kiinni. Katso ohje paperitähden tekoon!
Yksi Arton ja Elisan lempihuonekaluista on vanha keinutuoli. Se on ollut talossa aina.

Saunaretken ja ulkona riehumisen jälkeen Manu löytyy pöydän alta tai sohvalta lepäilemästä. Välillä herra nostaa korvaa ja katse valpastuu. Yleensä niin tapahtuu ruoka-aikaan. Eväsleipien tehon kadottua maistuvat kalakeitto ja perinteinen mallasleipä. Kauhan päässä on usein Arto.

– Minä viihdyn keittiössä, ja yksinkertainen maalaisruoka on meidän molempien suosiossa. Minä ehkä kokkaan, mutta Elisa leipoo. Juuri nyt rouva on villiintynyt mäskileivän tekemisestä, Arto paljastaa.

Keittiössä tai missään muussakaan huoneessa ei ole aina näyttänyt tältä. Komea hirsiseinä piilotteli aikansa eläneiden pinkopahvien alla. Samalla, kun seiniltä poistettiin pinkopahvit ja hirret puhdistettiin, otettiin puulattiat esiin niitä peittäneiden muovimattojen alta. Levyseinät tapetoitiin ja kattojen paneeleiden päältä poistettiin levyt.

– Kaikki pinnat on uudistettu yhdessä. Meillä Elisa suunnittelee ja minä hoidan työn loppuun, Arto kertoo.

– Olen kova inspiroitumaan. Luen sisustuslehtiä tai blogeja, ja taas tulee uusi idea Arton toteutettavaksi, Elisa sanoo.

Lempeän harmaa sävy toistuu läpi talon lattioissa ja ovissa. Nallet vartioivat makuuhuoneen ovella.
Oleskelutilan sohva on Elisan ideoima. Sen runkona on vanha heteka. Seiniä koristavat Elisan askartelut ja ystävien mökkituliaiset.
Hirsirakenteinen rakennus valmistui vuonna 1918. Talo on rakennettu paikalleen vanhoista siirtohirsistä. Kukaan ei tiedä, mistä ne on tänne siirretty.

Mökin sisustamisen kultaisena sääntönä on ollut elämän jälki. Se saa näkyä kaikessa ja kaikkialla. Suurin osa kalusteista on ollut talossa aina. Yksi pöydistä on Elisan äidin pelastama, ja ilman uutta kotia se olisi joutunut polttopuuksi. Ystävän tuomia mökkilahjoja on seinillä ja pöytien päällä.

Jokaisessa huoneessa katse kiinnittyy seiniin, joiden hirsien lämpö nivoo mökin tunnelman kiehtovaksi.

– Talvella askartelen koristeita ja teen pieniä projekteja tuvassa. Tunnelmallisinta se on pöydän ääressä, takkatulen leimahdellessa ja meidän murrosikäisen Manun lämmittäessä varpaita, Elisa kertoo.

– Nukkumaan mennessä meillä on oma lämpöpatteri sängyssä. Manu on siellä ensimmäisenä, se on varmaa, Arto sanoo ja viittaa huokailevaan koiraan päin.

Manu nauttii vapaudestaan. Yksin pihalle jäädessään se keksii koiruuksia.
Julkaistu: 31.1.2020
3 kommenttia