Siili
Tuntomerkit: Mustanharmaat, jopa ruskeat piikit ympäröivät kehoa. Pituus alle 30 cm. Ääni tuhahtelua.
Esiintyminen: Lähes koko maassa, pohjoisimmat esiintymät ihmisestä riippuvia. Yksineläjä pariutumisaikaa lukuun ottamatta.
Lisääntyminen: Kesällä 2–10 poikasta.
Ravinto: Periaatteessa hyönteissyöjä, mutta myös mm. sammakot, käärmeet, liskot ja myyrien poikaset maistuvat.
Puutarhassa: Syö haittaeläimiä, kuten etanoita. Siilille voi antaa vettä ja esimerkiksi kissanruokaa. Maidosta saa vatsakipuja.
Sisilisko
Tuntomerkit: Pitkä pyöreä häntä, vikkelä, jalallinen. Väri ruskea, mutta voi olla vihertäväkin tai musta. Pituus alle 20 cm.
Esiintyminen: Koko maassa, etelässä yleinen. Kaikkialla missä on aurinkoa.
Lisääntyminen: Kesän lopulla 5–10 poikasta kuoriutuu munista heti munimisen jälkeen.
Ravinto: Muun muassa hyönteisiä, hämähäkkejä, toukkia, matoja ja sudenkorentoja.
Puutarhassa: Syö runsaasti haittaeläimiä, mutta myös hyödyllisiä. Usein halkopinossa tai kiviaidalla. Voi pudottaa häntänsä hädissään.
Vaskitsa
Tuntomerkit: Ruskea, vasken värinen jalaton lisko. Osa sinipilkkuisia. Pieni, sileä pää. Pituus korkeintaan 42.5 cm. Häntä voi olla poikki.
Esiintyminen: Eteläisessä Suomessa tuoreissa metsissä. Viihtyy karikkeessa, mutta myös kallioilla.
Lisääntyminen: Kuten sisiliskolla. Naaras lisääntyy joka toinen tai kolmas vuosi.
Ravinto: Eniten etanoita, kastematoja ja lieroja. Lisäksi muun muassa hyönteisiä ja hämähäkkejä.
Puutarhassa: Kompostit ovat vaskitsan lempipaikkoja.
Rantakäärme
Tuntomerkit: Keltaiset tai vaaleat laikut niskassa. Jos puuttuvat, niin eroaa kyystä pitkällä hännällä, pyöreillä silmillä ja pään isoilla kilvillä.
Esiintyminen: Runsas etelässä rannikolla ja muiden vesien äärellä. Pohjoisimmat esiintymät Oulun tienoilla.
Lisääntyminen: Munii keskikesällä 10–20 munaa karikkeeseen, lantakasaan tai rakkolevään. Poikaset kuorituvat loppukesällä. Pystyy lisääntymään joka vuosi.
Ravinto: Kaloja, sammakoita, rupikonnia, linnunpoikasia ja pikkunisäkkäitä.
Puutarhassa: Uiskentelee pihalammikossa tai lämmittelee aurinkoisella kivellä. Arka, mutta saattaa kesyyntyä.
Sammakko
Tuntomerkit: Sileä iho, hyppii hyvin. Väritys vaihtelee, pituus alle 9 cm. Kurnuttaa keväisin.
Esiintyminen: Koko maassa, Lapissa vähemmän. Munii veteen, usein tulvarannoille. Muun muassa metsissä, pihoilla, rannoilla ja soilla.
Lisääntyminen: Munii ryhmäkutuna. Poikanen kasvaa vedessä syöden levää, loppukesällä sammakko nousee maalle.
Ravinto: Saalistaa tahmealla kielellään hyönteisiä, matoja, toukkia yms. ilman ollessa riittävän kostea.
Puutarhassa: Voi kutea lammikossa keväällä. Syö hyttysiä ja etanoita, tosin ei merkittäviä määriä.
Rupikonna
Tuntomerkit: Tasaisehko ruskea väri, röpelöinen iho. Vankka, ei hypi kovin sujuvasti. Ääni korkeampi ja terävämpi kuin sammakolla.
Esiintyminen: Napapiirin yläpuolella harvinainen. Metsissä, saaristossa ja pihoilla.
Lisääntyminen: Kuin sammakolla. Mäti on nauhassa, ja se lasketaan hieman syvempään veteen kuin sammakon kutu.
Ravinto: Kuin sammakolla.
Puutarhassa: Liikkuu eniten yöllä, yleensä vakiopolkuaan. Erittää myrkyllistä limaa häirittäessä. Jos koira oireilee suustaan, runsas vesi lievittää.