Sitruuna
Tuntomerkit: Koiras keltainen, naaras aivan vaalea ja vihreänsävyinen. Siipiväli noin 5 cm. Ruskeanpunaiset täplät molemmissa siivissä.
Esiintyminen: Koko maassa. Lentelee kulttuuriympäristöjen lisäksi avoimissa metsissä ja niiden laidoilla. Lentää varhain keväällä ja heinäkuun lopusta alkusyksyyn. Ei lennä keskikesällä.
Lisääntyminen: Tavanomainen kaksisukupolvisille. Talvehtii aikuisena muun muassa maanpinnalla ja puun koloissa.
Ravinto: Toukka syö paatsamia, aikuinen imee mettä mm. pajunkukista.
Puutarhassa: Voit nähdä koiraan ja naaran lentävän kisaillen ja hetken päästä parittelevan.
Sinisiipi
Tuntomerkit: Suomessa noin 20 sinisiipilajia. Siniset siipien yläpinnat ja kauniin täplikkäät alapinnat. Pieniä, noin kaksisenttisiä.
Esiintyminen: Yleinen kangassinisiipi esiintyy meillä miltei Lappiin asti, tundrasinisiipi vain Lapissa. Eri ympäristöissä eri lajit.
Lisääntyminen: Esimerkiksi kangassinisiipi munii ravintokasvin kukkiin. Toukka kuoriutuu keväällä. Se erittää makeaa nestettä, jolla saa muurahaiset suojelemaan itseään.
Ravinto: Riippuu lajista. Muun muassa hernekasvit, kanervat, juolukat ja mustikat.
Puutarhassa: Kannattaa hetkeksi pysähtyä katselemaan sinisiiven värejä eri kulmista.
Horsmakiitäjä
Tuntomerkit: Väritys vihertävä ja kirkkaan vaaleanpunainen. Kapeat siivet, siipiväli 5–7 cm.
Esiintyminen: Oulusta pohjoiseen harvinainen, etelässä yleisempi. Tunnetuin kiitäjämme. Lentää kesäkuusta elokuulle, joskus toinen sukupolvi syyskuussa.
Lisääntyminen: Toukat kasvavat kesän ja koteloituvat maan sisään syksyn tullen. Kotelosta kuoriutuu seuraavana tai sitä seuraavana kesänä kaunis aikuinen.
Ravinto: Toukat syövät eniten maitohorsmaa. Aikuiset imevät lennosta mettä muun muassa syreeneistä, tupakasta ja varjoliljoista.
Puutarhassa: Lentää öisin. Löytyy auringonlaskun jälkeen esimerkiksi syreeneistä.
Neitoperho
Tuntomerkit: Komeat silmätäplät molemmissa siivissä. Yleisväri hieno punainen. Keskikokoinen, noin 5 cm.
Esiintyminen: Koko maassa, etelässä yleisempi. Aikaisemmin harvinainen vaeltaja. Lentää esimerkiksi kallion nyppylöillä ja metsän reunoissa.
Lisääntyminen: Kaksi sukupolvea vuodessa, talvehtii aikuisena. Ei yhtä aikainen kuin nokkos- tai sitruunaperhonen.
Ravinto: Toukat yleensä nokkosella, joskus humalalla. Usein ryppäissä, eli muutamia kymmeniä aivan lähekkäin.
Puutarhassa: Joinakin kesinä runsas kanta, jolloin samassa kukassa saattaa olla monta yksilöä. Neitoperhosen toukka
Amiraali
Tuntomerkit: Iso, siipiväli jopa 6,5 cm. Tummaruskean musta yleisväri, oranssinpunaiset raidat ja valkoisia täpliä siipien kärjissä.
Esiintyminen: Koko maassa, mutta pohjoisempana harvinaisempi. Ei vakituisesti lisäänny Suomessa, vaan vaeltaa vuosittain jopa Etelä-Euroopasta. Lentoajat keväällä ja loppukesällä, voi silti tavata toukokuusta lokakuulle.
Lisääntyminen: Talvehtii Suomessa vain poikkeuksellisesti. Keväällä tänne lentäneet munivat, ja niistä tulee syksyn sukupolvi.
Ravinto: Toukat elävät nokkosella. Aikuiset imevät muun muassa mettä ja puiden mahlaa.
Puutarhassa: Voi nähdä esimerkiksi maahan pudonneilla omenilla.
Nokkosperhonen
Tuntomerkit: Keskikokoinen päiväperhonen. Tiilenpunainen, siipien tyvet karvaiset ja tummat, takasiiven alapinta musta.
Esiintyminen: Koko maassa yleinen niityillä, kedoilla, pihoissa ja puutarhoissa. Lentoaika varhain keväällä ja alkukesällä, toinen sukupolvi heinäkuusta alkaen.
Lisääntyminen: Talvehtii aikuisena, kevään repaleiset yksilöt parittelevat ja munivat toisen sukupolven alulle.
Ravinto: Toukka syö vain nokkosta. Aikuinen imee mettä ja mahlaa. Sen voi nähdä muun muassa pietaryrtillä ja ohdakkeilla.
Puutarhassa: Kannattaa yrittää seurata koiraiden valtaamia reviirejä.