Eläimet viihtyvät eristeissä
Rakenna ja remontoi
Eläimet viihtyvät eristeissä
Mökeissä asustaa usein omistajien lisäksi lepakoita, hiiriä ja oravia. Ullakolle ja eristeisiin asettuvat eläimet voivat aiheuttaa isoakin tuhoa.
Julkaistu 30.10.2016
Meidän Mökki

Eläimille mökki on monin tavoin mainio ratkaisu elämisen suuriin ongelmiin: mistä saada suojaa, ruokaa ja mistä löytää turvallinen paikka jälkeläisten kasvattamiselle. Nämä ratkaisut voivat ikävästi rajoittaa mökin oikeiden omistajien elämistä.

Tavallisimpia mökeissä asustavia nisäkkäitä ovat lepakot, myyrät, hiiret, päästäiset ja oravat. Harvinaisempia ovat koloissa asustavat näädät ja minkit sekä liito-oravat. Joskus mökin alle voi pesänsä kaivaa myös supikoira.

Lepakko pysyy piilossa

Lepakot pysyttelevät yleensä päivät ullakoilla tai välikatoissa, ulkovajoissa tai savupiippujen kattopeltien rakosissa – usein niin pienissä, ettei sitä usko edes mahdolliseksi.

Sisään lepakko tulee vain vahingossa, mutta ulostetta saattaa tipahdella kattopaneelien välistä.

Lepakoista on harvoin todellista riesaa, ja pitäväthän ne osaltaan kurissa hämärissä ja pimeässä lenteleviä ötököitä. Lepakoista on hankala päästä eroon, sillä ne ja niiden olinpaikat ovat rauhoitettuja.

Hiiri tulee taloon syksyisin

Hiiret ja myyrät eivät yleensä aiheuta ongelmia kesällä, sillä luonnossa on niille ruokaa yllin kyllin. Syksyllä osa viiksiniekoista asettuu taloksi mökkeihin, ulkorakennuksiin ja omakotitaloihin.

Hiiret ja myyrät voivat tehdä melkoista tuhoa ihan yrittämättä. Ne jyrsivät kaiken syötävältä vaikuttavan saippuoista kynttilöihin, nakertavat reikiä liinavaatteisiin, rakentavat mukavia pesiä eristeisiin, pehmusteisiin ja vaatteisiin sekä kakkivat tietysti kaikkialle.

Näin pääset eroon hiiristä

  • Myyristä ja hiiristä pääsee eroon hiirenloukuilla. Loukkujen teho vaihtelee, sillä isoimmat metsähiiret Etelä-Suomessa voivat painaa yli 50 grammaa ja pienimmät vaivaishiiret 7–8 grammaa. Loukku, joka lyö vaivaishiiren hengiltä, saattaa vain vahingoittaa metsähiirtä.
  • Monet mökkiläiset hävittävät pikkujyrsijät myrkyllä. Kaupoista löytyy erilaisia "hiiribaareja" ja myrkkyjyviä. Näiden käyttö on vaivatonta ja yleensä myös tuloksekasta. Mökin rakenteisiin kuolleet pikkueläimet eivät useimmiten edes haise, vaan kuivuvat ja muumioituvat talven kuluessa.
  • Tiheä verkotus rakennusvaiheessa suojaa hiiriltä.

Orava ja näätä viihtyvät ullakolla

Orava on tavallinen, näätä tai minkki puolestaan harvinaisempi asukas mökeissä ja taloissa, joiden ullakko on rakentamaton tai joiden alusrakenteissa tai eristeissä on tilaa.

Orava laittaa usein hulinaksi sisälle päästyään tai jouduttuaan, ja näätäeläinten rapistelu ja haju harvoin miellyttävät mökin oikeita asukkaita.

Näin pääset eroon oravista ja näädistä

  • Nämä hiukan isommat nisäkkäät tarvitsevat riittävän suuren aukon, josta ne mahtuvat kulkemaan. Ja tässä on tietysti myös mahdollisuus niiden pitämiseksi loitolla.
  • Jos eläimet ovat asettuneet taloksi rakennukseen ja niillä on poikasia, niiden touhuihin ei saa puuttua.
  • Kun poikaset ovat lähteneet pesästä, kaikki rakenteiden sisään vievät aukot pitää sulkea tiheäsilmäisellä metalliverkolla. Se ei estä ilman kulkua, mutta pysäyttää kyllä oravan ja sitä suuremmat eläimet.
  • Verkon laittamisessa on oltava tarkkana, ettei se vangitse talon sisään poikasia tai aikuisia eläimiä kuolemaan nälkään. Paras aika kulkuaukkojen sulkemiseen on syyskesällä tai syksyllä.
  • Näätä karsastaa kovia ääniä, joten tyhjässä mökissä täysillä huutava radiokin saattaa häätää sen viikossa.

Lue lisää:

2 kommenttia