Eläinten jäljet lumessa – tunnistatko suden, ilveksen ja ketun vierailun jäljet?

Suden jälki lumessa

Susi on koiran villi kantamuoto. Kyseessä on sama eläinlaji, Canis lupus. Susi ja koira voivatkin lisääntyä keskenään. Suden jälkiä on vaikea erottaa koiran jäljistä, sillä sudella on tyypilliset koiraeläimen jäljet: jäljessä näkyy neljä kynnen painaumaa. Susi liikkuu yleensä ravaamalla.

Suden liikkeet ovat suoraviivaisia ja määrätietoisia; se kulkee risukossakin äänettömästi kuin aave. Sillä on saalistajan tavat. Jos suden onnistuu näkemään, sen valtava koko voi tulla yllätyksenä. Aikuinen susiyksilö on pienen hirvieläimen kokoinen – ja mojovan kokoinen on myös sen jälki.

Ilveksen jälki lumessa

Ilveksen jäljet ovat epäsymmetrisen pyöreähköt. Ilves pitää yleensä kyntensä sisään vedettyinä, paitsi hangessa liikkuessaan.

Ilves voi liikkua kävelemällä tai ravaamalla. Käyntijäljen askelpituus on noin metrin, mutta ravatessaan se kasvaa jopa puoleentoista metriin.

Pehmeässä lumessa ja ravatessa ilves astuu etu- ja takajalan päällekkäin. Ilveksen jälkiä voikin erehtyä luulemaan suden jäljiksi, etenkin jos jäljen kuviot eivät ole kovin selväpiirteiset.

Ulosteensa ilves peittää lumeen tai maahan, joten ison kissan jätöksiä luonnosta ei juuri löydy.

Ketun jälki lumessa

Toinenkin tuttu koiraeläin kettu on peto. Se jättää usein hangelle helminauhamaisen, lievästi polveilevan jälkijonon.

Ketun jälkeä on kuitenkin vaikea erottaa samankokoisen koiran jäljestä. Ehkä parhaiten jäljen jättäjän voi päätellä paikasta: jos hiihtelet kaukana erämaassa järven jäällä, tuskin koira on sinne lähtenyt käppäilemään, vaan kyseessä on repolainen.

Ketun etukäpälä on hieman suurempi kuin takakäpälä, ja jäljestä erottuu neljä varvasta. Ketun etujalan jäljen pituus on 5,5–7 cm ja takajalan 5–6 cm.

Supikoiran jälki lumessa

Supikoiran jäljet muistuttavat ketun jälkiä, mutta supikoiralla tassun painallus näyttää viuhkamaiselta harottavien varpaiden vuoksi. Myös supikoira jättää ulostaessaan paikalle karhumaisen kasan.

Karhun jälki lumessa

Kansalliseläin karhu on monessa suhteessa ihmisen kaltainen olento: sillä on pyöreät kasvot ja eteenpäin katsovat silmät, ja toisinaan se nousee kahdelle jalalle.

Lisäksi karhu on ihmisen tavoin kanta-astuja, joten sen jäljissä erottuu kantapään painallus. Karhun takajalan jälki muistuttaakin ihmisen jalanjälkeä ja on kooltaan 18–25 senttimetriä. Karhulla takakäpälän jälki on kuitenkin leveämpi kuin ihmisellä.

Karhun etukäpälän jälki ilman kynsiä on noin 12–15 sentin pituinen. Yli 13 sentin levyisestä etukäpälän jäljestä tietää, että paikalla on käyskennellyt uroskarhu. Karhun jälkiä harvemmin lumella näkee, sillä eläin nukkuu talviunta. Satojen kilojen painoinen kontio jättää kuitenkin helposti jäljen myös lumettomaan maahan.

Karhun jätöksetkin muistuttavat ihmisen jätöksiä. Ne ovat kasoja eivätkä papanoita niin kuin hirvieläimillä, jäniksillä ja monilla muilla nisäkkäillä. Karhun jätöksistä erottuu karvoja ja kasvien jäännöksiä sekä marjoja.

Hirven jälki lumessa

Suomen luonnon suurin eläin hirvi on saalis­eläin, eikä sen tarvitse liikkua hiljaa. Sen askelten pituus on lähes kaksi metriä.

Hirven kävellessä lumeen jää laahausura, sillä se ei nosta jalkojaan korkealle. Hirven tunnistaa isoista sorkan jäljistä. Etujalan sorkan jäljen pituus on 12–16 cm.

Pienemmät sorkanjäljet kuuluvat muille hirvieläimillemme eli porolle, metsäpeuralle, metsäkauriille sekä valkohäntä- ja täpläkauriille. Myös villisialla on sorkat.

Saukon jäljet lumessa

Myös saukon jäljet voi päätellä paikan perusteella: tuskin mikään muu eläin, kenties toista isohkoa näätäeläintä minkkiä lukuun ottamatta, tassuttelee aivan kosken partaalla. Saukon läsnäolosta kertovat myös liukumisjäljet, sillä veikeä viiksiniekka tykkää lasketella joen penkkaa pitkin huvikseen.

Jäniksen jäljet lumessa

Jäniksen jäljet lienevät nisäkkäiden jalanjäljistä helpoimmin tunnistettavia: kaksi tassua edessä vierekkäin ja kaksi takana peräkkäin. Rauhallisen loikan askelpituus on noin 40 senttimetriä. Etujalan jäljen pituus on 5–6 cm ja takajalan 7–9 cm. Pienet papanat ovat usein jäniksen tai metsäkauriin jättämiä, kun taas hirven papanat tunnistaa koon perusteella.

Hiiren jäljet lumessa

Metsähiiri tulee syksyisin ja talvisin rakennuksiin ja voi sotkea paikkoja ja tehdä käytäviä eristeisiin. Se on hyvä kiipeilijä ja voi asua talvella linnunpöntöissä. Rauhallinen loikka-askel on noin 10 senttimetriä pitkä, pakoloikassa se tekee lähes metrin pituisia hyppyjä. Pitkulainen häntä jättää selvän viirun hankeen.

Oravan jäljet lumessa

Orava tekee joskus pesiä rakennuksiin. Niiden määrä myötäilee kuusen siemensatoa, huippu- ja pohjavuosien ero voi olla monikymmenkertainen. Se liikkuu hyppien, loikan pituus on 40–80 senttimetriä. Oravan etujalan jäljen pituus on 3–4 cm ja takajalan 5–6 cm.

Rotan jäljet lumessa

Rotta ei ole puutarhatuholainen mutta voi vahingoittaa rakenteita ja eristeitä. Lintujen runsas talviruokinta voi houkutella rottia ja hiiriä. Rotta on hyvä kiipeämään, mutta se uppoaa reilusti pehmeään lumeen. Se etenee käyden tai loikkien, pitkä häntä piirtää laahausjäljen lumeen.

Linnun jäljet lumessa

Lintujen jäljistä on yleensä vaikea tai mahdoton tunnistaa, mikä laji paikalla on ollut. Poikkeuksena ovat joidenkin isojen lintujen, kuten joutsenten tai hanhien räpyläjäljet.

Myös riekkojen jäljet on helppo tunnistaa, sillä mikään muu lintu ei kävele niin paljon lumisessa pensaikossa.

Riekko ja muut metsäkanalinnut viettävät talviyönsä lumen sisään kaivetussa kiepissä, ja sieltä poistuminen on usein selvästi lumihangen jäljistä luettavissa.

Muut jäljet lumessa

Myös muista kuin jalanjäljistä voi lukea luonnon tapahtumia.

Siipisulkien jäljet

Esimerkiksi hangella näkyy silloin tällöin siipisulkien jälkiä, jotka viittaavat siihen kohtaan iskeneeseen petolintuun. Keskellä voi olla kuoppa, joka on verestä punertunut. Karvatupsut viittaavat siihen, että saaliiksi on jäänyt nisäkäs. Usein paikalta löytyy esimerkiksi käpytikan kirjavia höyheniä.

Itse eläimiä näkee luonnossa harvemmin, ja useimmat lajit lähtevät karkuun aistiessaan ihmisen aiheuttamia ääniä ja hajuja.

Hampaanjäljet puissa

Puiden kyljissä olevat syömäjäljet paljastavat hirvieläinten asuinpaikan. Yleensä syömäjäljet näkyvät puun kuoressa varsin selvästi, ja hampaanjälkien muodosta ja koosta voi päätellä, mikä eläin kaarnaa on narskuttanut.

Hirvien oleskelu jollain alueella on helppo todeta jo siitä, että taimien kärjet ovat syödyn näköisiä. Jänikset puolestaan kaluavat maassa olevia haapojen ja muiden lehtipuiden oksia paljaiksi.

Majavan jäljet puissa

Jos ihmistä ei lasketa mukaan, majava lienee ainakin Suomessa ympäristöönsä eniten vaikuttava eläin. Majavan jäljet ulottuvat paljon laajemmalle kuin sen melko vaatimattomat käpälien askeljäljet. Selvä merkki majavien läsnäolosta ovat tyvestä järsityt ja kaadetut puut, yleensä haavat.

Talttahammas kykenee kellistämään kymmenien senttimetrien paksuisia runkoja, ja sen kyhäämät padot nostattavat tulvia ja näin muokkaavat maisemaa merkittävästi.

Lähteinä käytetty myös: Marcus Wikman: Lumijälkiopas (2005) ja Eläinmuseon intendentti Veikko Haukisalmi

Muokattu 29.1.2026 klo 12.12: Sisältö päivitetty kauttaaltaan. Artikkeli on julkaistu alun perin 21.12.2016.