Oravan tai näädän pesä katossa
Rakenna ja remontoi
Oravan tai näädän pesä katossa
Oravan tai näädän pesintä kattorakenteissa voi aiheuttaa monenlaista haittaa.
Julkaistu 20.10.2016
Meidän Mökki

1. Jos eläin meluaa katossa, onko siellä pesä?

Jos näätä tai orava puuhaa jatkuvasti kattorakenteissa lisääntymisaikana, voi olettaa, että siellä on poikasia. Näätä saa poikaset normaalisti huhti–toukokuussa ja orava huhti–syyskuussa. Tämän jälkeen ne hoitavat poikasiaan pesässä vielä pitkään, mikä kuuluu myös lisääntymisaikaan.

2. Onko kattoasukkaista haittaa?

Eläimet voivat meluta. Orava voi nakertaa rakenteita ja repiä eristeitä. Näätä raahaa raatoja pesälleen. Etenkin näädästä tulee hajuja, ja näädän pesinnän jälkeen on jouduttu tekemään suuriakin remontteja, esimerkiksi uusimaan eristys rakenteellisten vahinkojen vuoksi ja hajujen poistamiseksi.

3. Mitä voi tehdä päästäkseen eläimistä eroon?

Näätä on rauhoitettu metsästysasetuksessa 1.4.–31.10. ja orava 1.2.–30.11. Säännökset kieltävät myös pesinnän ja poikasten häirinnän lisääntymisaikana. Pesinnän aloittaneita eläimiä ei voi lain puitteissa häätää mökistä edes ongelmatapauksissa ilman Suomen riistakeskukselta haettavaa poikkeuslupaa. Jossain vaiheessa emo ja poikaset lähtevät itse ulos pesästä. Kun on ensin varmistunut, että kaikki eläimet ovat ulkona, kulkureitit kannattaa sulkea esimerkiksi minkkiverkolla. Aina ei ole helppoa varmistua eläinten poissaolosta. Jos niitä ei ole havaittu enää useisiin päiviin, eikä niiden läsnäolosta löydy merkkejä, on pesue luultavasti lähtenyt. Lisääntymisajan ulkopuolella eläimiä voi häätää esimerkiksi voimakkailla hajuilla ja metelillä. Meteliä voi tuottaa vaikka ajastimeen kytketyllä radiolla.

4. Mistä saa ohjeita?

Soittamalla Suomen riistakeskuksen aluetoimistoon.

5. Miten estää pesintä?

Kannattaa katsoa, onko mökin vieressä puita, joita pitkin pääse mökkiin. Lintujen ruokkiminen pihalla voi houkutella oravan rakennukseen. Jo rakennusvaiheessa on hyvä tukkia verkolla kaikki raot. Myöhemmin se on työläämpää. Verkon on hyvä olla silmäkooltaan 10 milliä ja langan millin paksuista. Ennen verkottamista on talvellakin varmistuttava, ettei sisällä ole eläimiä kuuntelemalla, tutkimalla, seuraamalla tilannetta ja tarkistamalla, ettei esimerkiksi lumessa näy jälkiä.

Asiantuntija: riistapäällikkö Visa Eronen, Uudenmaan riistakeskus

Lisätietoja:

Lue lisää:

Kommentoi »