Siivousvimmani ei ole kuoleman- vaan elämänsiivous – ja tapani ottaa arki ja tila haltuun
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun aurinko alkaa paistaa olohuoneeseen? Minä alan siivota, Kotivinkin kolumnisti Christoffer Strandberg kirjoittaa. ”Synkkien uutisten keskellä siivoaminen on myös terapiaa”, hän sanoo.
Kevät on kuin torstai, eli toivoa täynnä. Se tuo mukanaan monta ilonaihetta, joilla valitettavasti on myös kääntöpuolensa. Sulanut lumi paljastaa karun näyn: nurmikko on eloton sohjo, istutukset nuupahtaneita ja koko maisemaa leimaa yleinen harmaanruskeus. Elämä kuitenkin voittaa, ja pikku hiljaa lämpötilan kohotessa piha ja luonto puhkeavat kukkaan.
Merkittävin asia on kuitenkin valo. Aurinko herättää luonnon henkiin ja käynnistää fotosynteesin antaen meille ilman, jota hengitämme.
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun aurinko alkaa paistaa olohuoneeseen? Minä alan siivota.
Yhtäkkiä huomaan, etten näe ulos, sillä ikkunat näyttävät soratieltä. Lattiat ovat likaiset, pinnat nuhruiset ja nurkat vilisevät villakoiria.
Tämän pitäisi olla mahdotonta, sillä olemme puolisoni kanssa perusteellisen pedantteja siisteydessä, mutta kevätvalo on armoton. Peiliin katsoessa näky ei ole sen kummempi – sieltä katsovat kalmankalpeat, väsyneet kasvot ja latteat, maantienharmaat hiukset. Naamaan ei ole välitöntä apua, mutta kodin voi siivota viimeistä nurkkaa myöten. Sen päätin tänä keväänä tehdä.
Kun siivoaminen alkoi, se ei ottanut loppuakseen. Kohta aloin kaivaa kaappeja.
Kun siivoaminen alkoi, se ei ottanut loppuakseen. Kohta aloin kaivaa kaappeja. Kaikki ne pursusivat länsimaalaista kulutushysteriaa: kuteita ja kenkiä, latureita ja laitteita, purkkeja ja voiteita. Kaikki hyvässä järjestyksessä, mutta kaikkea aivan liikaa.
Suurin osa sai lähteä, asianmukaisesti kierrättäen tietysti. Samalla sitouduin käyttämään kaikki ”lähes tyhjät” kosteusvoiteet loppuun ennen uuden ostamista.
Suvussani on keräilygeeni, ja vaikka en itse varsinaisesti keräile mitään, olen ollut aivan liian huoleton kuluttamaan. Puolisoni taas taipuu välillä ”aika tavaran palkitsee”-ajatteluun.
Kotimme on ensivilkaisulla siisti ja selkeä, mutta käytössämme on melkein 200 neliötä, mukaanluettuina autokatos ja varasto, joten tilaa tavaralle löytyy. Olenkin oppinut, että jos tilaisuus luo varkaan, niin tila luo keräilijän.
Siivousvimmani ei kuitenkaan ole mikään kuolemansiivous, jota teen jättääkseni perikunnalleni vähemmän selvitettävää. Tämä on elämänsiivous! Haluan muuttaa tapaani ylikuluttaa, ja ensimmäinen askel on käydä läpi olemassa olevat tavarat. Jotta jatkossa tietäisi, mitä tarvitsee, pitää ensin tietää, mitä kaikkea jo on.
Tapamme kuluttaa on ekologinen katastrofi. Sotien, lakkojen ja synkkien talousuutisten keskellä siivoaminen on myös terapiaa, tapa ottaa arki ja tila haltuunsa. Myönnän, että kontrollifriikkinä saan nautintoa tiedosta, ettei alakerran varastotilassa enää roiku yhtäkään turhaa talvitakkia. Esineet, joilla on tunnearvoa, tuovat iloa ja lämpöä, mutta tavaran runsaus itsessään vain ahdistaa.
Olen oppinut, että jos tilaisuus luo varkaan, niin tila luo keräilijän.
Vaikka kaappeja on edelleen käymättä läpi, saa elämänsiivous nyt hetken taukoa. Toinen ikuisuusprojekti, piha, tarvitsee nimittäin jakamattoman huomioni. Pitää lannoittaa, kastella, kitkeä, leikata ja rapsuttaa.
Onnen avain on ennaltaehkäisy sekä puutarhanhoidossa että siivouksessakin. Mitä paremmin valmistelet pihasi talvea varten ja mitä vähemmän turhaa tavaraa tuot kotiin, sitä vähemmän siivottavaa kevään valossa on.
Christoffer Strandberg on näki kotinsa kevätauringon valossa, ahdistui ja kääri hihat.
