Ihmiskunta keksi oloasun, jotta emme katselisi iltauutisia alasti
Kolumni
Ihmiskunta keksi oloasun, jotta emme katselisi iltauutisia alasti
Onko kotiasua mukavampaa! ”En todellakaan vedä jalkaan lökäpöksyjä, vaan olen mieluummin rento kalsarikäyskentelijä”, Kotivinkin kolumnisti Christoffer Strandberg kirjoittaa.
Julkaistu 31.5.2023
Kotivinkki

On olemassa kiistaton tosiasia, josta voimme kaikki olla samaa mieltä: jokainen meistä on vaatteiden alla alasti. Alun perin vaatteet keksittiin suojaamaan meitä luonnon ja sään ääri­olosuhteilta. Nykyajan rakennukset eristeineen sekä lattialämmityksineen kuitenkin periaatteessa mahdollistavat vaatteettomuuden.

Alastomuus on silti edelleen eräänlainen tabu, ja välillämme vallitsee yhteiskuntasopimus siitä, että olemme tavatessamme pukeissa. Hyvä niin! En yhtään kaipaa alastomuutta esimerkiksi työpaikalla tai lähikaupassa.

Lähinnä ihmettelen omaa nudismin puutetta kodin suojassa. Voisi olla ihanan vapauttavaa riisuutua vaatteista ja vastuista aina kotiin tullessa. En usko, että puolisoni tai koiramme siitä hätkähtäisi. Yhdentoista yhteisen vuoden jälkeen kaikki on jo niin sanotusti nähty.

Mutta haluaisiko kukaan meistä nähdä edes rakasta puolisoaan koko ajan riisuttuna? Olisihan se hieman häiritsevää ruokapöydässä. Enkä lämpene ajatukselle, että istutaan alasti sohvalla ja katsotaan ilta-uutiset. Siksi ihmiskunta keksi oloasun!

”En todellakaan vedä jalkaan lökäpöksyjä, vaan olen mieluummin rento kalsarikäyskentelijä.”

Minulla oli jo lapsena ehdoton lempivaate, jossa käytännössä asuin koko kesän mökillä: liilat uimahousut vihreällä dinosaurusprintillä. Niillä uin, söin ja kävin Essolla ostamassa jäätelöt. Käyttäisin niitä edelleen, jos mahtuisin niihin.

Nykyään kun tulen kotiin pitkän työpäivän jälkeen, housut saavat usein lentää. Avaan tiukkojen farkkujen napin ja kiskon ne jalasta, ja se on keholle selvä signaali siitä, että työt on tehty.

En kuitenkaan omista varta vasten hankittua oloasua, enkä todellakaan vedä jalkaan ”lökäpöksyjä”, niitä en ikinä ole oppinut käyttämään. En osaa samaistua tuohon ”lökä”-mentaliteettiin, se kuulostaa sellaiselta löysältä lillumiselta. Olen mieluummin rento kalsarikäyskentelijä, ja sitä olenkin. Ehkä oleilu alushoususillaan vie takaisin liiloissa dinosaurusuikkareissa vietettyihin huolettomiin lapsuuden kesiin.

”Ehkä vielä vahinkovilautteluakin kiusallisempaa on se, mitä puolisoni Jannen kanssa kutsumme kotimme kansallisasuksi.”

Joskus suihkun jälkeen saatan jäädä jumittamaan nakuna, jos en heti keksi päivän asua. Tämä on vain tilapäinen olotila, en hengaile kotona alasti.

Onneksi kotitiemme on kalliolla, joka päättyy umpikujaan, joten läpikulkuliikennettä on hyvin vähän. Toki rinnetontilla sijaitsevan talomme yläkerta on katutasossa, ja jos naapurilla on epäonnea koiraa ulkoiluttaessa, hän saattaa todistaa munasillaan olevan Strandbergin ikkunan läpi. Ja kyllä, meillä on sälekaihtimet, mutta ei niitä muista kiireessä kääntää kiinni.

Ehkä vielä vahinkovilautteluakin kiusallisempaa on se, mitä puolisoni Jannen kanssa kutsumme kotimme kansallisasuksi. Olemme jo usean vuoden käyttäneet kotiasuina samanmallisia, erivärisiä kylpytakkeja. Päivitimme ne viime jouluna uusiin ylellisiin ja lämpimiin froteetakkeihin, joihin joka ilta synkronoidusti sujahdamme. Jannella on tummansininen, minulla valkoinen.

Seuraan Instagramissa loistavaa tiliä nimeltä @vainkeskiluokkajutut, jossa viljellään satiiria keskiluokkaisista ilmiöistä. Näen mielessäni kuvamuokkauksen pariskunnasta, jossa mies sanoo vaimolleen, että ”puetaanko kansallisasut” ja rouva hekotellen vastaa ”tottahan toki”. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa vai kenties olla enemmän alasti.

Christoffer Strandberg nolostuu enemmän kotiasustaan kuin vilauttelusta vahingossa.

Kommentoi »